Se aika ei ole vielä

Jep, tiistaina tein testin iltasella ja negatiivistahan se näytti. Edelleenkin menkat antaa odottaa itseään vaikka kiertopäiviä on jo 36. Ärsyttävää tämmönen kierron venyminen nyt, kun sitä ei ikinä ennekään ole tapahtunut. Aina kun testin tekee, on kuitenkin toive, että se näyttäisi plussaa. Ja kun plussaa ei tule, tulee aina pieni pettymys. Haluisin niin paljon olla vaan paksuna :D (okei tää ei nyt sovi yhtään "tulee jos on tullaakseen" -mentaliteettiini).

Jos jotain positiivista haluaa ajatella, niin mieluummin haluaisin alkuvuoden lapsen kuin loppuvuoden. Itse alkuvuoden syntyjänä olen aina tuntenut jollain tapaa olevani etuoikeutettu, vaikkei sillä toki enää ole tuon taivaallista merkitystä. Eli jos haluaisi tammikuun vauvan niin, se pitäsi saada aluilleen toukokuun paikkeilla. Joten onhan tässä vielä yrityskertoja paljon jäljellä :) Ei vaan, eihän sillä oikeasti ole tuon taivaallista väliä, kunhan tulee jossain vaiheessa.

YK2

Toista kierrosta on siis yritystä menossa. Nyt on itseasiassa jo kiertopäivä nro 33 ja vähän jänskättää, että voisiko se jo olla tulossa. Mitään oireita, siis yhtään mitään oireita ei ole ollut. Ei menkkoihin valmistavia, eikä mitään muitakaan.

Viime kierto oli niinkin pitkä kuin 39pv ja sillon oli jos vaikka minkälaista oiretta. Rinnat olivat kipeät ja maha tuntui oudolta, huimasi jne. Plussaa en kuitenkaan saanut, vaikka pariinkin otteeseen sitä testasin. Vaan jouluaattona plussaan sijaan tulikin puolukkapäivät :)

Olen käyttänyt ehkäisyrengasta viimeiset vuodet. Pidin alku kesästä muutaman kuukauden tauon, jolloin kierto oli 28-30 päivää. Joten jotain outoa tässä on ollut meneillään, että kierto ei ole pysynyt ennallaan.

Tässä nyt taas pohdin, että koska pitäsi taas hakea testiä kaupasta. Luultavasti testi menee kp 35 eli keskiviikolle, niin sitten olisi ikään kuin viikon myöhästyminen, vaikka mitään takeita ei kierron pituudesta olekkaan. En tiedä muista, mutta minusta raskaus testien ostaminen on jotenkin noloa ja varsinkin siinä lähikaupassa, missä muutenkin käy kaupassa. Täytyy vaan toivoa, ettei ketään tuttua satu samaan aikaan kauppaan.

Miksi nyt?

Jos tutuillemme kertoisimme lapsi haaveistamme, voisi sieltä tulla aika kylmää palautetta ajankohdasta. Emme ole tunteneet mieheni kanssa vuottakaan ja taloudellinen tilannekaan ei ole täysin vakaalla pohjalla vaikka itse olenkin hyvässä vakituisessa työssä. Mutta miksi sitten nyt?

• En nuorene enää tästä ja enkä haluaisi olla hirveän vanha äiti. Nuorempana kuvittelin, että lapset olisi tähän ikään mennessä jo tehty, häitä vietetty ja omakotitalo olisi pystytetty, mutta toisin on käynyt. Osaltaan aikaa on vienyt pitkät opiskelut, mutta enemmän syytän itseäni siitä, että en ole löytänyt sopivaa kumppania. Seurustellut olen melkeinpä koko ajan viimeiset viisitoista vuotta, mutta vain väärien ihmisten kanssa. Taustalla on useampikin pitkä (yli 3 vuoden) suhde, yhdet kihlat, pari "lapsipuolta"... mutta lopputulos ei ole ollut sitä mitä olisi toivonut. Nykyisen mieheni uskon oleva se, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni, olen totaalisen kyllästynyt etsimään (parempaa). Lisäksi hän haluaa samoja asoita elämältä, joten asiasta on ollut helppo puhua
• Menojalka ei vipata enää, eikä ole kyllä vipattanut enää viiteen vuoteen. Olen nähnyt ja kokenut ihan riittävästi pysähtyäkseni paikoilleen ja rakentaakseni elämän siitä mitä minulla on.
• Yhteisön paine on osa syyllinen. Olen jo pitempään tuntenut jääväni tiettyjen juttujen ulkopuolelle vain koska minulla ei ole omia lapsia. Asiaa ei auttanut vaikka elin täyttä lapsiarkea ex-lapsipuolieni kanssa.
• Vaikka yritys tai oikeasti se lupa tulla on annettu, ei voi koskaan tietää koska tärppää. Siihen voi helposti mennä vuosikin, varsinkin kun takana on vuosi kausien hormonaalinen ehkäisy. Joten miksi ei yrittää? Toki hiukan jännittää jos se tärppääkin heti, mutta ei pelota kuitenkaan.
• Haluan elämässä eteenpäin. Kaihoisasti katselin mm. kylpylässä äitejä lapsiensa kanssa. Mäkin haluun!!

Ensimmäinen

Olen kolmenkympin kriisissä oleva naikkonen. Biologinen kello on alkanut tikittämään ja eteenpäin pitäisi päästä elämässä. Vakityö, omistusasunto ja pari koiraa ei enää riitä. Vielä en ole varma haluanko lapsen ulkoisista paineista johtuen (kaikilla muillakin on ja koska ikää alkaa tulemaan) vai siksi, että oikeasti haluan sen. Oli syy kumpi tahansa olemme yhdessä mieheni kanssa päättäneet antaa vauvan tulla. Itse yritän pysyä ajatuksella, että tulee jos on tullakseen, eikä niinkään ryppyotsaista yrittämistä. Ensimmäinen yrityskierto on nyt takana ja toinen käynnissä. Onhan tää hirveen jännää!

Tosi ystävät ovat vuosien varrella ajautuneet kauemmaksi, joten tuntuu helpommalta purkaa tuntemuksiaan tänne. Parempi tämä kun ei mitään ja miehellehän ei ikinä pysty kaikkea puhumaan.

Aika näyttää tuleeko tämä blogi pysymään hengissä, mutta toivon niin. Kommentteja on aina kiva lukea, joten pistäkäähän viestiä, jos tänne eksytte!