Muutama viikko sitten tuli se tylsä lauantai-ilta yksin kotona ja ajattelin, että jos nyt vähän katsoisin mitä Tinderillä olisi tarjottavana. Ihan vaan sillai ajankuluksi, ei todellakaan mitenkään tosissaan. Olihan niitä siellä kaikenlaisia ihmisiä ja ne muutamat tosi mielenkiintoiset jonka kanssa viestit lenteli puolin ja toisin. Yksi näistä kuitenkin sai enemmän huomiota kuin muut. Tavattiin ja hän oli juuri sellainen kuin olin hänen kuvitellutkin olevan. Ja niinhän siinä kävi, että menin ihastumaan.
Siinä kuplassa sitä nyt ollaan. Sydän sanoo, että hyppää, mutta järki käskee jarruttelemaan ja pelkää, että mitä jos kaikki onkin taas valetta. Mitä jos tästä kaikesta jää taas käteen kasa paskaa? Sitoutuminen uuteen ihmiseen ei ainakaan ole helpompaa mitä enemmän niitä huonoja kokemuksia on takana. Viihdyn tämän ihmisen seurassa todella hyvin ja hän saa minut tuntemaan itseni prinsessaksi. Samaan aikaan olen myös tajunnut kuinka ihanaa on olla kotona ihan itsekseen, viihdyn itseni seurassa ja todellakin nautin vapaudesta. Haluanko siis sitoa itseäni jälleen?
Jos nyt vähän palataan blogin aiheeseenkin, niin tottahan me ollaan lapsiasiakin puhuttu. Toiveet tulevaisuudelle ovat samanlaisia, vaikka lähtökohdat ovatkin erilaiset. Sain myös mainittua hoidoista, vaikka niistä puhuminen asiasta mitään tietämättömälle tuntuu vaikealta.
Tämä mies on tuntemustensa kanssa valovuoden edellä ja myös tietää sen. Olen kertonut hälle suoraan omat epävarmuuteni ja pelkoni, joten hän yrittää olla painostamatta. Olen kuitenkin niin jumissa itseni kanssa. Haluaisin niin vaan hypätä tunteiden vietäväksi ja olla vain onnellinen tässä ja nyt ilman murhetta huomisesta.
