perjantai 8. joulukuuta 2017

Tyhjennys nro 2

Kirjaan taas tyhjennys kokemuksen ylös, koska joku saattaa kaivata tällaisiakin kokemuksia, valitettavasti. Maanataina sain sii polilla Mifegynet, jotka valmistelevat kohtua tyhjennyksen ja voivat jo aloittaakkin keskenmenon. Tiistaina päivällä tuli menkkamaista kipua alavatsalle ja illalla alkoikin vuoto, aika pientä kuitenkin vielä.

Keskiviikko aamuna klo 8 otin 4kpl Cytoteciä alakautta. Samalla otin myös täyden satsin kipulääkkeitä, 2kpl Panakodeja ja 600mg buranaa. Edellisellä kerralla nukuin tällä coctaililla seuraavat neljä tuntia, mutta valitettavasti, nyt ei niin käynyt. Tunnin jälkeen alkoi supistelut?, jotka tulivat ja menivät. Niiden välissä aina torkahdin, mutta heräsin joka kerta kun kramppi taas alkoi. Kipu oli paikotellen todella kova, mutta kyllä siitä selvisi. Tätä kramppailua jatkui pari tuntia jonka jälkeen kävin vessassa ja pönttöön taisi tulla suurin osa raskausmateriaalista.

Neljä tuntia ensimmäisten cytotecien jälkeen otettiin vielä 2kpl lisää, samalla otin myös uuden kipulääke satsin. Näistä lääkkeistä ei tullut yhtä pahoja supistuksia enää vaan vain pientä kramppailua, josta torkuin ohi.

Loppuilta menikin varsin kivuttomasti, mutta pää oli sekaisin panakodeista. Yritin epätoivoisesti katsoa linnan juhlia, mutta silmät ei vaan pysyneet auki, joten varmaankin klo 21 menin nukkumaan. Varmuuden vuoksi otin vielä yhden buranan yötä vasten.

Eilen en tarvinnut mitään kipulääkettä ja olo oli muutenkin hyvä. Olen sairauslomalla nämä pari päivää, vaikka en kyllä välttämättä loma olisi tarvinnut. Kyllä tämä kuitenkin hyvää tekee, selvitellä vähän ajatuksia ajan kanssa.

Yhteenvetona voin siis todeta, että tämä tyhjennys oli huomattavasti kivuliaampi kuin edellinen, mutta nopeammin ohi. Tuntuu myös että jälkivuoto vähän pienempää nyt, joten toivottavasti se ei kestä nyt ihan niin kauaa ja päästään esim. jouluna saunomaan.

Kiitos vielä kaikkille edellisiiin postauksiin kommentoinneille. On ihana tietää, että ei ole yksin omien ongelmiensa kanssa ja, että joku ymmärtää ne kaikista oudoimmatkin fiilikset!

maanantai 4. joulukuuta 2017

Ajatuksia tulevasta

Niin kuin viimeksikin kirjoitin, on helpompi suhtautua tulevaan tyhjennykseen, koska tietää, että siitä selviää. Kipuja voi tulla, mutta niistä selviää kuitenkin.

Kävin tänään hakemassa Mifegynen ja Cytotecit polilta. Lääkäri halusi vielä kerran ultrata tilanteen, mutta eipä siellä mitään yllätystä ollut tarjota. Varsinainen tyhjennyspäivä on keskiviikkona, silloin kun koko maa juhlii satavuotis synttäreitä. Ei ole kummoinen juhlapäivä meille... Loppu viikon kerään voimia sairaslomalla. Olisivat polilta antaneet saikkua vaikka koko viikoksi, mutta tuntuu vielä vaikeammalta olla kotona kuin käydä töissä miettimässä jotain muuta välillä.

Joulu piti olla se hetki kun kerrotaan perhelle meidän tulevasta vauvasta. Ei tarvitse kertoa, ei. Onko meillä sitä vauvaa edes seuraavana jouluna, tuskin. Niin kuin tästä voi aavistella, ei meidän joulufiilis ole kovinkaan hyvä. Ajattelin ostaa vain ihan pakolliset lahjat veljen lapsille, muut saavat jäädä ilman. Ei vaan löydy voimia miettiä tällaisia "turhan päiväisyyksiä".

Tänään multa myös kysyttiin, että mitäs sitten. Niin, en tiedä. Sain meille labrat keskenmenotutkimuksiin, vaikka viime viikolla lääkäri oli sitä mieltä, että kaksi kkm:ää on vielä ihan normaalia. Tuskin niistä mitään syytä löytyy, mutta tuleehan ainakin tutkittua. (Käsittämätöntä, että näitä labroja ei oteta automaattisesti kuin raskaat hoidot aloitetaan!?!) Sitten pitäisi miettiä kolmatta icsi kierrosta. Sen aika ei ole vielä, en vain jaksa enää pettyä. Ensi vuonna, ehkä ennen kesää. Miten raskaalta tämä odottaminen tuntuukaan. Ja mitä sitten jos ei sekään tuota tulosta?

Ajoittain tunnen suurta masennusta, jossa olisin ihan valmis hyppäämään parvekkeelta alas. Näinä hetkinä en saa millään käännettyä ajatuksia positiivisen puolelle. Enkä osaa välttämättä puhuttua tästä edes miehelle, joka vain hermostuu siitä kun en puhu, itken vain. Joskus se itku loppuu, tiedän sen, mutta sille pitää vain antaa oma aikansa. Joskus jopa mun onnen on pakko kääntyä, onhan?

torstai 30. marraskuuta 2017

Pessimisti ei pety

...mutta kyllä se silti satuttaa! Kyyneleiltä ei vaan voi välttyä, vaikka siihen olinkin varautunut.

Lääkäri tarjosi saikkua eilen, mutta en sitä halunnut, koska edessä oli pari tärkeää työpäivää. Ajoin polilta suoraan töihin ja pidin naamani peruslukemilla loppu päivän, pystyin jopa naureskelemaan työkavereiden tyhmille jutuille. Kun pääsin kotiin, tuli koko joukko kyyneleitä. Niin kuin tänäänkin pitkän työpäivän jälkeen.

En halunnut, että lääkkellinen tyhjennys olisi heti, vaan menen maantaina hakemaan lääkkeet polilta, koska ne ekat tabletit on pakko syödä hoitajan valvonnassa. Tyhjennykseen on helpompi suhtautua, koska tietää miten se tapahtuu ja miltä se tuntuu. Miten surullista ajatella, että tästäkin on jo kokemusta. Onhan se mahdollista, että vuoto alkaa kun tukilääkkeet on nyt poistettu käytöstä. En kuitenkaan usko, että näin käy.

Kyllä tästä taas selviää ennemmin tai myöhemmin. Pakko selvitä! En vain ole varma selviänkö siitä omin avuin...

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Tuomiopäivä

Tänään se oli, tuomiopäivä.

Yhteen lauseseen se tiivistyi: "Ei täälä valitettavasti näy sykettä."

Se siitä sitten, leuka rintaan ja kohtia uusia pettymyksiä.

perjantai 24. marraskuuta 2017

1. neuvola

Keskiviikkona oli ensimmäinen neuvolakäynti. Käynti, jonka jo ajattelin aluksi perua, mutta menin nyt kuitenkin käymään. Käynti alkoi heti kysymyksellä mitä vähän pelkäsin; "No mites nyt on mennyt?" Siittähän se alkoi saman tien hirveällä tilityksellä epävarmuudesta ja paskoista fiiliksistä. Toivottavasti en pelästyttänyt tätiä tällä vyörytyksellä :) Olin siis ollut vastaanotolla n. 10min kun sain jo neuvolapsykologin yhteystiedot käteen :D Itkuksi homma ei onneksi kuitenkin mennyt, se nyt siitä olisi vielä puuttunut. Se, että sain ajatukseni sanottua ääneen, helpotti jo oloa huomattavasti. Heti en ole psykologin juttusille menossa, mutta helpottaahan se, että on joku johon voi ottaa yhteyttä sitten jos siltä tuntuu.

Muuten käynti noudatteli varmaankin ihan peruskaavaan. Juteltiin syömisistä, liikkumisesta, sairauksista jne. Pikkusen tuomitseva sävy oli kyllä vastapuolella joistain jutuista. Pitäisi lisätä hikiliikuntaa, pitäisi joka päivä syödä kaksi lämmintä ateriaa, ei saisi napostella eikä varsinkaan syödä herkkuja... Huomautuksena kuitenkin tässä, että olen aina ollut täysin normaalipainoinen ihminen ja edelleenkin lenkkeilen päivittäin koirien kanssa metsässä vähintään tunnin, että en mä ihan vaan sohvalla makaa.

Se, mitä toivoisin neuvolahenkilökunnalta, olisi perehtyminen hedelmöityshoitoihin. Ainakin tämä kyseinen henkilö oli ihan ulapalla. Jouduin sille selittämään esimerkiksi mitä eroa on ICSIllä ja IVF:llä. Luulisi, että heillekin koulutettaisin edes vähän tätäkin aihetta, koska ei hoidot nyt niin harvinaisia ole. En myöskään usko, että hän täysin ymmärsi kuinka paljon hoidot ovat vaikuttaneet elämääni kuluvana vuonna.

Outoa oli, että oireista hän ei kyselyt mitään. Laitan ne kuitenkin tähän muistiin; pahoinvointi/kestokrapula vähentynyt, närästystä? enemmän, turvotusta myös vatsan seudulla, erityisesti illalla, tissit edellen kokoa tai kahta isommat, ruokahaluttomuus (mitään ei oikein tee mieli), kun syödään niin sitten menee älytön määrä (eilen söin neljä joulutorttua yhdellä istumalta :D ). Jotain siis on, mutta onko se enää kuitenkaan sitä mitä halutaan.

Viisi aamua vielä uuteen ultraan, jaksaa jaksaa!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Raskaana kunnes toisin todistetaan

Olen saanut omat ajatukset käännettyä positiivisen puolelle, edes vähän. En mene ylimääräiseen ultraan vaan odotan vielä sen pitkän viikon ja toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä, että tulisi hyviä uutisia.

Pahoinvointi on kyllä vähentynyt, joskaan ei ihan kokonaan kadonnut. Tissit on edelleen turvoksissa enkä meinaa liiveihini mahtua. Toivon mukaan tämä oikeasti on raskausoire eikä vain oire lugesteroneista. Mahaa turvottaa, mutta edelleen mahdun ihan hyvin farkkuihini. Mitään ruokaa ei tee mieli, mutta toisaalta nälkä on välillä aivan hirveä ja saan tungettua järjettömän määrän ruokaa napaani.

Huomenna on ensimmäinen neuvola. En tiedä mitä odottaa, mutta toivottavasti pääsen purkamaan asiaa ammattilaisen kanssa, eikä se mene vain pakollisten asioiden hoitoon. En todellakaan halua, että sydän ääniä edes yritetään kuunnella. Haluan olla raskaana, ainakin vielä viikon :)

torstai 16. marraskuuta 2017

Epävarmuus

Se mitä eiliseltä ultralta odotin eniten oli nimenomaan se, että saa varmuuden joko epäonnistumisesta tai onnistumisesta. Sitä juuri en saanut, vaan minut jätettiin roikkumaan löysään hirteen vielä kahdeksi viikoksi. "Koita jaksaa odottaa" totesi lääkäri kun sanoin, että tästä ultrasta ei ainakaan apua stressaamiseen ollut.


Miksei se voinut ottaa mitään kantaa puoleen tai toiseen, sekin ehkä vain helpottaa. Varoiko lääkäri sanomasta mielipidettään, koska ei halunnut pahoittaa mun mieltä tai pelotella turhasta? Lääkärin pitäsi olla se joka tietää ja joka kertoo miten asiat on. Miksi ne ei pysty siihen? Niin tiedä tuosta lääkäristä, se oli taas joku uusi naama tuolla, enkä ollut sitä ennen nähnyt.

Hoitajalle pääsyä odotellessa mies avasi omia ajatuksiaan odotustilassa. Hän näki vain positiiviset asiat; "Sillähän on syke". Itse en nähnyt tilanteessa mitään positiivista, päässä vain kaikui lääkärin sanat; "Ompa se pieni!"  Meillä on aina tämä näkemysero asioista ja voi luoja miten ärsyttävää se on. Mua ei lohduta tässä tilanteessa mikään muu kuin se, että saa varmuuden asioiden oikeasta tolasta.



Tuntuu, että raskausoireetkin olisi heti vähentyneet. Paha olo ei todellakaan ole niin vahvana enää, vai onko? En tiedä, en jaksa, enkä oikeastaan halua edes ajatella asiaa. Syytän itseäni siitä, että uskoin liikaa, että kun näitä oireita on näin paljon, on se lapsi todella tulossa. Olin optimistinen ja tipahdin taas korkeammalta kuin koskaan ennen. Odotan vain keskenmenoa.