keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Jos..

...olisin valinnut parisuhteeni paremmin jo aiemmin, minulla voisi olla koko idylli. Kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto.

...en olisi kärsinyt lapsettomuudesta ja raskautunut helposti, minulla olisi jo vauva ja se olisi jo täyttänyt vuoden. Miettisin varmaan jo pikkusisarusta.

...ensimmäisessä alkion siirrossa oltaisiin onnistuttu, olisin tuore muutaman kuukauden ikäisen vauvan äiti.

...ensimmäinen raskaus olisi jatkunut, olisin jo äitiyslomalla odottamassa kuumeisesti laskettua aikaa.

...toinen raskaus olisi jatkunut, minulla olisi jo näkyvä vauvavatsa ja luultavasti suurin osa ympärillä olevista ihmisistä myös sen tietäisivät



Mutta koska tämä on mun elämä, minulla ei ole mitään, ei yhtään mitään. Mieli vetää taas maahan. Kroppakin on rikki. Ahdistaa.


torstai 25. tammikuuta 2018

Pieni irtiotto

Käytiin miehen kanssa parin yön reissulla kylpylässä. Se oli todellakin rentouttavaa päästä pois kotoa ja tuntuu, että meidän parisuhde vaatii näitä irtiottoja. Kotona kun minusta kuoriutuu aina se pirttihirmu, joka ei muuta teekkään kuin nalkuta tekemättömistä kotitöistä ;) Kun ei olla kotona, ei ole asioita joista valittaa. Voidaan vaan nauttia toistemme seurasta.

Tykkään kylpylöistä, koska viihdyn poreammeitakin paremmin vesiliukumäissä. Siellä me sitten ravattiin muiden mukuloiden kanssa mäissä kerta toisensa jälkeen. Ehkä vähän noloo, mutta hauskaa meillä oli. Mitä nyt oma selkä ei ihan hirveesti tykännyt ja onkin melko jumissa nyt.

Heti aamusta kylpylässä oli vauvauinti. Monta ihan muutaman kuukauden ikäistä pikkusta polskutteli altaassa menemään. Pesutilat oli täynnä turvakaukaloita. Saunassa tuoreet äidit imettivät vaavejaan. Kyllähän se satutti, varsinkin tuo viimeinen. Niin monella se onni on, mutta ei meillä. Reissu oli kaiken kaikkiaan kuitenkin varsin onnistunut. Ens kerralla ei vaan ängetä sinne heti aamusta.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Ajatukset positiivisempaan - haaste!

Tein tilinpäätöstä viime vuodesta mielessäni ja tulin siihen lopputulokseen, että vaikea vuosi on ollut. Paskaa on satanut niskaan sillä vauhdilla, että on pieni ihme, että olen edelleen järjissäni. Haluan tehdä elämälläni jotain, jotta siitä tulisi mielekkäämpää. Edes jotain pieniä juttuja.

Ensimmäinen asia mitä lähdin heti vuoden alusta tekemään, on se, että kirjoitan kalenteriini joka päivästä edes yhden positiivisen asian. Joka päivässä on aina jotain hyvää, vaikka päivä olisikin muuten mennyt huonosti. Tähän mennessä olen kirjannut asioita onnistuneista urheilusuorituksista miehen kanssa käytyihin keskusteluihin ja päivän syömisiin.

Haastan myös teidät kaikki mukaan keskittymään positiivisiin asioihin tämän vaikean taipaleen aikana!



torstai 4. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, uudet kujeet

Jos viime vuoden haluaa tiivistää, on sen pää tapahtumat kokolailla tässä:
Kaksi icsiä, kolme alkionsiirtoa, kaksi plussaa, kaksi keskenmenoa, helvetin monta kyyneltä ja tyhjä pakkanen.

En kuitenkaan jaksa murehtia enää mennyttä vaan nyt on aika kääntää katse tulevaan. Tänään oli km:n jälkitarkastus polilla. Kaikki näytti olevan kunnossa ja lääkäri epäili menkkojen tulevan ehkä vielä tällä viikolla. Hyvinkin samalla kaavalla siis mennään kuin edellisessäkin keskenmenossa.

Samalla käynnillä katsottiin myös keskemenotutkimusten tuloksia. Kaikki oli niissäkin kunnossa, tosin kromosomitutkimukset eivät ole vielä valmistuneet. Menee kuulemma pari kuukautta niihin. Sain mukaani taas pari uutta labralähettä ja vaikutti siltä, että oikeasti haluavat tutkia kaiken mikä raskautumiseen ja keskenmenoihin voi vaikuttaa. Se tuntuu hyvältä, että tosissaan yrittävät kaikkensa. Lääkäri oli tällä kertaa myös oikeasti perehtynyt meidän hoitojen ja tutkimusten kokonaisuuten, eikä ollut kiireessä vain heittämässä meitä pihalle. Paras käynti pitkään aikaan.

Puhui myös jostain hifistely icsistä, picsitä(?), jota ilmeisesti seuraavalla kerralla kerralla tullaan käyttämään. Siinä valitaan vielä tarkemmin parhaat siittiöt, jos nyt oikein ymmärsin. Myös erilaisella viljelynestellä(?) voidaan jotenkin edesauttaa raskauden jatkumista.

Tuntuu hyvältä, että voidaan vielä kokeilla jotain uutta. Tulihan se seuraava icsikin aikataulutettua. Nyt näyttää siltä, että maalis-huhtikuussa alkaa taas tapahtua!

perjantai 15. joulukuuta 2017

Tyhjää täynnä

Vuoto jatkuu, vielä kymmenen päivää tyhjennyksen jälkeenkin. Ei ole todellakaan enää niin runsasta, mutta kuitenkin sidettä joutuu käyttämään. Eiköhän jouluun mennessä ole kokonaan ohi. Vähän on mietityttänyt kun aina iltaa kohden on ollut kovaakin menkka jomotusta ja Buranaa olen joutunut useampana iltana ottamaan. Goolauksen perusteella tämä kuitenkin kuuluu asiaan.

Pää on jotenkin ihan tyhjä. Ei jaksa ajatella koko lapsettomuutta. Ei jaksa puhua asiasta. Eipä siitä kyllä kukaan halua mun kanssa puhuakkaan. Ihmisten on vain helpompi puhua jostain kivoista jutuista, kuin märähtiä ongelmia.

Joulufiilis on todellakin hukassa. Ollaan joulu miehen kanssa kaksin, joten ei siihen hirveämmin tarvi panostaakkaan. Jos vain huilaisi. Olen muutenkin varsin introvertti ihminen, mutta nyt epäsosiaalisuuteni on noussut, ei vaan jaksa.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Tyhjennys nro 2

Kirjaan taas tyhjennys kokemuksen ylös, koska joku saattaa kaivata tällaisiakin kokemuksia, valitettavasti. Maanataina sain sii polilla Mifegynet, jotka valmistelevat kohtua tyhjennyksen ja voivat jo aloittaakkin keskenmenon. Tiistaina päivällä tuli menkkamaista kipua alavatsalle ja illalla alkoikin vuoto, aika pientä kuitenkin vielä.

Keskiviikko aamuna klo 8 otin 4kpl Cytoteciä alakautta. Samalla otin myös täyden satsin kipulääkkeitä, 2kpl Panakodeja ja 600mg buranaa. Edellisellä kerralla nukuin tällä coctaililla seuraavat neljä tuntia, mutta valitettavasti, nyt ei niin käynyt. Tunnin jälkeen alkoi supistelut?, jotka tulivat ja menivät. Niiden välissä aina torkahdin, mutta heräsin joka kerta kun kramppi taas alkoi. Kipu oli paikotellen todella kova, mutta kyllä siitä selvisi. Tätä kramppailua jatkui pari tuntia jonka jälkeen kävin vessassa ja pönttöön taisi tulla suurin osa raskausmateriaalista.

Neljä tuntia ensimmäisten cytotecien jälkeen otettiin vielä 2kpl lisää, samalla otin myös uuden kipulääke satsin. Näistä lääkkeistä ei tullut yhtä pahoja supistuksia enää vaan vain pientä kramppailua, josta torkuin ohi.

Loppuilta menikin varsin kivuttomasti, mutta pää oli sekaisin panakodeista. Yritin epätoivoisesti katsoa linnan juhlia, mutta silmät ei vaan pysyneet auki, joten varmaankin klo 21 menin nukkumaan. Varmuuden vuoksi otin vielä yhden buranan yötä vasten.

Eilen en tarvinnut mitään kipulääkettä ja olo oli muutenkin hyvä. Olen sairauslomalla nämä pari päivää, vaikka en kyllä välttämättä loma olisi tarvinnut. Kyllä tämä kuitenkin hyvää tekee, selvitellä vähän ajatuksia ajan kanssa.

Yhteenvetona voin siis todeta, että tämä tyhjennys oli huomattavasti kivuliaampi kuin edellinen, mutta nopeammin ohi. Tuntuu myös että jälkivuoto vähän pienempää nyt, joten toivottavasti se ei kestä nyt ihan niin kauaa ja päästään esim. jouluna saunomaan.

Kiitos vielä kaikkille edellisiiin postauksiin kommentoinneille. On ihana tietää, että ei ole yksin omien ongelmiensa kanssa ja, että joku ymmärtää ne kaikista oudoimmatkin fiilikset!

maanantai 4. joulukuuta 2017

Ajatuksia tulevasta

Niin kuin viimeksikin kirjoitin, on helpompi suhtautua tulevaan tyhjennykseen, koska tietää, että siitä selviää. Kipuja voi tulla, mutta niistä selviää kuitenkin.

Kävin tänään hakemassa Mifegynen ja Cytotecit polilta. Lääkäri halusi vielä kerran ultrata tilanteen, mutta eipä siellä mitään yllätystä ollut tarjota. Varsinainen tyhjennyspäivä on keskiviikkona, silloin kun koko maa juhlii satavuotis synttäreitä. Ei ole kummoinen juhlapäivä meille... Loppu viikon kerään voimia sairaslomalla. Olisivat polilta antaneet saikkua vaikka koko viikoksi, mutta tuntuu vielä vaikeammalta olla kotona kuin käydä töissä miettimässä jotain muuta välillä.

Joulu piti olla se hetki kun kerrotaan perhelle meidän tulevasta vauvasta. Ei tarvitse kertoa, ei. Onko meillä sitä vauvaa edes seuraavana jouluna, tuskin. Niin kuin tästä voi aavistella, ei meidän joulufiilis ole kovinkaan hyvä. Ajattelin ostaa vain ihan pakolliset lahjat veljen lapsille, muut saavat jäädä ilman. Ei vaan löydy voimia miettiä tällaisia "turhan päiväisyyksiä".

Tänään multa myös kysyttiin, että mitäs sitten. Niin, en tiedä. Sain meille labrat keskenmenotutkimuksiin, vaikka viime viikolla lääkäri oli sitä mieltä, että kaksi kkm:ää on vielä ihan normaalia. Tuskin niistä mitään syytä löytyy, mutta tuleehan ainakin tutkittua. (Käsittämätöntä, että näitä labroja ei oteta automaattisesti kuin raskaat hoidot aloitetaan!?!) Sitten pitäisi miettiä kolmatta icsi kierrosta. Sen aika ei ole vielä, en vain jaksa enää pettyä. Ensi vuonna, ehkä ennen kesää. Miten raskaalta tämä odottaminen tuntuukaan. Ja mitä sitten jos ei sekään tuota tulosta?

Ajoittain tunnen suurta masennusta, jossa olisin ihan valmis hyppäämään parvekkeelta alas. Näinä hetkinä en saa millään käännettyä ajatuksia positiivisen puolelle. Enkä osaa välttämättä puhuttua tästä edes miehelle, joka vain hermostuu siitä kun en puhu, itken vain. Joskus se itku loppuu, tiedän sen, mutta sille pitää vain antaa oma aikansa. Joskus jopa mun onnen on pakko kääntyä, onhan?