keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

How is it going?

Kuluneiden viikkojen aikana olen työstänyt eroa paljon ja olen alkujärkytyksestä tointunutkin aika hyvin. Mutta sitten kun nään taas miehen, niin siis ex-miehen, kaikki ajatukset mustenee ja en pysty kuin itkemään. Olo menee todella kurjaksi. Oli meillä kuitenkin niin paljon hyvääkin elämässä. Toisaalta olen helpottunut. Tietyt asiat ovat ahdistaneet suhteessamme aina, enää niitä ei tarvitse miettiä.

Ensimmäinen asia, mitä ero päätöksen jälkeen tein, oli se, että asunto menee myyntiin. Tämä nykyinen on ihan liian iso vain minulle ja haluaisin neliöiden sijaan oman pihan, edes pienen sellaisen. Olenkin nyt puunannut kämppää hiki hatussa kaiken mahdollisen ajan, että kehtaan pyytää välittäjän käymään. Ja kun ei pysähdy lainkaan, ei myöskään ehdi murehtia turhia. Tähän syyllistyn hyvin helposti. Kun on liian kiire, ei ehdi käsittelemään vaikeita asioita. Se aika kuitenkin vielä tulee, tiedän sen. Mutta se aika vaan ei ole nyt.

Kunhan saan tämän asunto asian jotenkin eteenpäin, tulee lapsi asia sen jälkeen. Nyt vaan annan itseni olla. Okei sen verran kyllä tein, että tilasin ovistikkuja ja yritän seuraavassa kierrossa tikuttaa oviksen niin, se on sitten käypää tietoa kun klinikalle menen. En tiedä tuleeko se aika ennen kesää tai edes tänä vuonna, toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti