Niin kuin viimeksikin kirjoitin, on helpompi suhtautua tulevaan tyhjennykseen, koska tietää, että siitä selviää. Kipuja voi tulla, mutta niistä selviää kuitenkin.
Kävin tänään hakemassa Mifegynen ja Cytotecit polilta. Lääkäri halusi vielä kerran ultrata tilanteen, mutta eipä siellä mitään yllätystä ollut tarjota. Varsinainen tyhjennyspäivä on keskiviikkona, silloin kun koko maa juhlii satavuotis synttäreitä. Ei ole kummoinen juhlapäivä meille... Loppu viikon kerään voimia sairaslomalla. Olisivat polilta antaneet saikkua vaikka koko viikoksi, mutta tuntuu vielä vaikeammalta olla kotona kuin käydä töissä miettimässä jotain muuta välillä.
Joulu piti olla se hetki kun kerrotaan perhelle meidän tulevasta vauvasta. Ei tarvitse kertoa, ei. Onko meillä sitä vauvaa edes seuraavana jouluna, tuskin. Niin kuin tästä voi aavistella, ei meidän joulufiilis ole kovinkaan hyvä. Ajattelin ostaa vain ihan pakolliset lahjat veljen lapsille, muut saavat jäädä ilman. Ei vaan löydy voimia miettiä tällaisia "turhan päiväisyyksiä".
Tänään multa myös kysyttiin, että mitäs sitten. Niin, en tiedä. Sain meille labrat keskenmenotutkimuksiin, vaikka viime viikolla lääkäri oli sitä mieltä, että kaksi kkm:ää on vielä ihan normaalia. Tuskin niistä mitään syytä löytyy, mutta tuleehan ainakin tutkittua. (Käsittämätöntä, että näitä labroja ei oteta automaattisesti kuin raskaat hoidot aloitetaan!?!) Sitten pitäisi miettiä kolmatta icsi kierrosta. Sen aika ei ole vielä, en vain jaksa enää pettyä. Ensi vuonna, ehkä ennen kesää. Miten raskaalta tämä odottaminen tuntuukaan. Ja mitä sitten jos ei sekään tuota tulosta?
Ajoittain tunnen suurta masennusta, jossa olisin ihan valmis hyppäämään parvekkeelta alas. Näinä hetkinä en saa millään käännettyä ajatuksia positiivisen puolelle. Enkä osaa välttämättä puhuttua tästä edes miehelle, joka vain hermostuu siitä kun en puhu, itken vain. Joskus se itku loppuu, tiedän sen, mutta sille pitää vain antaa oma aikansa. Joskus jopa mun onnen on pakko kääntyä, onhan?
Ajatuksesi ja tunteesi tuntuvat niin tutuilta. Jossain syvällä sisällä on vain pohjaton kuilu, jonka sisältämää surua ja tuskaa on vain mahdoton pukea sanoiksi. Itkeminen helpottaa ja vain aika auttaa.
VastaaPoistaMasennuksesta olisi hyvä puhua kyllä, itsetuhoiset ajatukset ovat vakava oire. Tiedän, että olet ihan tolkun ihminen etkä ole sieltä parvekkeelta hyppäämässä. Silti toivon, että saisit masennukseen apua ja purettua pahaa oloasi jonkun kanssa.
Elämässä tulee eteen tilanteita, joita ei voi hallita. Elämässä ei aina ole muuta vaihtoehtoa, kuin olla vahva. Onnesi kääntyy vielä.
Vieras on virta ja vieras on vene,
eivät ne unelmies uomia mene.
Ilta on ihmisessä, aamu on outo;
illasta aamuun on ihmisen souto.
Illasta aamuun on yöllistä matkaa;
jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.
Taapäin tuijotat, soudat eteen
outoa venettä outoon veteen.
~ Unto Kupiainen ~
Tuttuja tunteita. Ja itselläkin kävi juuri noin, en osannut puhua ja mieskin hermostui kun aina vaan itkin ja sulkeuduin.
VastaaPoistaFiilikset tulee ja menee..on sallittua ja ymmärrettää että nyt on rankka alakulo ja mietteet tasolla "hyppäänkö parvekkeelta". Niin tuttua, niin tuttua. Kun miettii kaikkea ja ehtii jo toivoakin..antaa luvan itselleen unelmoida, pudotus on raju. Toisaalta se on yhtä raju vaikka olisi 100% varma ettei hyvin pääty. Kokemusta kummastakin ajattelumallista. Miettinyt olen mikä tarkoitus kaikella on..miksi aina itse epäonnistuu ja moni muu saa jatkaa onnea täynnä. Nekin jotka rumasti sanottuna eivät lapsiaan aina arvosta. Katkeruus on herkässä..kenenkään mun on sitä vaikea ymmärtää paitsi toisen samoja asioita kokeneen. Mutta aika näyttää. Nyt voi hyväksyä kaikki tunteet mitä eteen tulee ja puhua ja puhua ja puhua..jos vaan mitenkään pystyy..vaikka vähän myöhemminkin. Voimia.
Ja anteeksi töksähtelvä kirjoitus..puhelimella haastavaa..
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMiulle tuli ihan kyyneleet silmiin, ku luin tätä. Toivotan siulle ihan hirveen paljon tsemppiä ja jaksamista! <3 Monet kuvailemistasi tunteista kuulostaa niin tutulle!! Miten se onkin niin, että itseä vain itkettää ja miehellä menee hermot? Ja siitä tulee tietenkin vielä pahempi olo!
VastaaPoistaMeidän taival on tavallaan vasta alussa.... yritystä on takana reilu 3 vuotta ja ensi vuonna aloitetaan IVF-hoidot. Inseminaatiota ei katsottu järjeväksi edes kokeilla, kun yritystä on takana jo noin kauan? Pelottaa melkoisesti mitä kaikkea tuo rumba tuo tullessaan... välillä jaksaminen on kyllä aivan äärirajoilla.
Mutta täällä seurailen teidän matkaa ja toivotan kaikkea hyvää ja parempaa onnea ensi vuoteen <3