Tyhjää täynnä

Vuoto jatkuu, vielä kymmenen päivää tyhjennyksen jälkeenkin. Ei ole todellakaan enää niin runsasta, mutta kuitenkin sidettä joutuu käyttämään. Eiköhän jouluun mennessä ole kokonaan ohi. Vähän on mietityttänyt kun aina iltaa kohden on ollut kovaakin menkka jomotusta ja Buranaa olen joutunut useampana iltana ottamaan. Goolauksen perusteella tämä kuitenkin kuuluu asiaan.

Pää on jotenkin ihan tyhjä. Ei jaksa ajatella koko lapsettomuutta. Ei jaksa puhua asiasta. Eipä siitä kyllä kukaan halua mun kanssa puhuakkaan. Ihmisten on vain helpompi puhua jostain kivoista jutuista, kuin märähtiä ongelmia.

Joulufiilis on todellakin hukassa. Ollaan joulu miehen kanssa kaksin, joten ei siihen hirveämmin tarvi panostaakkaan. Jos vain huilaisi. Olen muutenkin varsin introvertti ihminen, mutta nyt epäsosiaalisuuteni on noussut, ei vaan jaksa.

Tyhjennys nro 2

Kirjaan taas tyhjennys kokemuksen ylös, koska joku saattaa kaivata tällaisiakin kokemuksia, valitettavasti. Maanataina sain sii polilla Mifegynet, jotka valmistelevat kohtua tyhjennyksen ja voivat jo aloittaakkin keskenmenon. Tiistaina päivällä tuli menkkamaista kipua alavatsalle ja illalla alkoikin vuoto, aika pientä kuitenkin vielä.

Keskiviikko aamuna klo 8 otin 4kpl Cytoteciä alakautta. Samalla otin myös täyden satsin kipulääkkeitä, 2kpl Panakodeja ja 600mg buranaa. Edellisellä kerralla nukuin tällä coctaililla seuraavat neljä tuntia, mutta valitettavasti, nyt ei niin käynyt. Tunnin jälkeen alkoi supistelut?, jotka tulivat ja menivät. Niiden välissä aina torkahdin, mutta heräsin joka kerta kun kramppi taas alkoi. Kipu oli paikotellen todella kova, mutta kyllä siitä selvisi. Tätä kramppailua jatkui pari tuntia jonka jälkeen kävin vessassa ja pönttöön taisi tulla suurin osa raskausmateriaalista.

Neljä tuntia ensimmäisten cytotecien jälkeen otettiin vielä 2kpl lisää, samalla otin myös uuden kipulääke satsin. Näistä lääkkeistä ei tullut yhtä pahoja supistuksia enää vaan vain pientä kramppailua, josta torkuin ohi.

Loppuilta menikin varsin kivuttomasti, mutta pää oli sekaisin panakodeista. Yritin epätoivoisesti katsoa linnan juhlia, mutta silmät ei vaan pysyneet auki, joten varmaankin klo 21 menin nukkumaan. Varmuuden vuoksi otin vielä yhden buranan yötä vasten.

Eilen en tarvinnut mitään kipulääkettä ja olo oli muutenkin hyvä. Olen sairauslomalla nämä pari päivää, vaikka en kyllä välttämättä loma olisi tarvinnut. Kyllä tämä kuitenkin hyvää tekee, selvitellä vähän ajatuksia ajan kanssa.

Yhteenvetona voin siis todeta, että tämä tyhjennys oli huomattavasti kivuliaampi kuin edellinen, mutta nopeammin ohi. Tuntuu myös että jälkivuoto vähän pienempää nyt, joten toivottavasti se ei kestä nyt ihan niin kauaa ja päästään esim. jouluna saunomaan.

Kiitos vielä kaikkille edellisiiin postauksiin kommentoinneille. On ihana tietää, että ei ole yksin omien ongelmiensa kanssa ja, että joku ymmärtää ne kaikista oudoimmatkin fiilikset!

Ajatuksia tulevasta

Niin kuin viimeksikin kirjoitin, on helpompi suhtautua tulevaan tyhjennykseen, koska tietää, että siitä selviää. Kipuja voi tulla, mutta niistä selviää kuitenkin.

Kävin tänään hakemassa Mifegynen ja Cytotecit polilta. Lääkäri halusi vielä kerran ultrata tilanteen, mutta eipä siellä mitään yllätystä ollut tarjota. Varsinainen tyhjennyspäivä on keskiviikkona, silloin kun koko maa juhlii satavuotis synttäreitä. Ei ole kummoinen juhlapäivä meille... Loppu viikon kerään voimia sairaslomalla. Olisivat polilta antaneet saikkua vaikka koko viikoksi, mutta tuntuu vielä vaikeammalta olla kotona kuin käydä töissä miettimässä jotain muuta välillä.

Joulu piti olla se hetki kun kerrotaan perhelle meidän tulevasta vauvasta. Ei tarvitse kertoa, ei. Onko meillä sitä vauvaa edes seuraavana jouluna, tuskin. Niin kuin tästä voi aavistella, ei meidän joulufiilis ole kovinkaan hyvä. Ajattelin ostaa vain ihan pakolliset lahjat veljen lapsille, muut saavat jäädä ilman. Ei vaan löydy voimia miettiä tällaisia "turhan päiväisyyksiä".

Tänään multa myös kysyttiin, että mitäs sitten. Niin, en tiedä. Sain meille labrat keskenmenotutkimuksiin, vaikka viime viikolla lääkäri oli sitä mieltä, että kaksi kkm:ää on vielä ihan normaalia. Tuskin niistä mitään syytä löytyy, mutta tuleehan ainakin tutkittua. (Käsittämätöntä, että näitä labroja ei oteta automaattisesti kuin raskaat hoidot aloitetaan!?!) Sitten pitäisi miettiä kolmatta icsi kierrosta. Sen aika ei ole vielä, en vain jaksa enää pettyä. Ensi vuonna, ehkä ennen kesää. Miten raskaalta tämä odottaminen tuntuukaan. Ja mitä sitten jos ei sekään tuota tulosta?

Ajoittain tunnen suurta masennusta, jossa olisin ihan valmis hyppäämään parvekkeelta alas. Näinä hetkinä en saa millään käännettyä ajatuksia positiivisen puolelle. Enkä osaa välttämättä puhuttua tästä edes miehelle, joka vain hermostuu siitä kun en puhu, itken vain. Joskus se itku loppuu, tiedän sen, mutta sille pitää vain antaa oma aikansa. Joskus jopa mun onnen on pakko kääntyä, onhan?

Pessimisti ei pety

...mutta kyllä se silti satuttaa! Kyyneleiltä ei vaan voi välttyä, vaikka siihen olinkin varautunut.

Lääkäri tarjosi saikkua eilen, mutta en sitä halunnut, koska edessä oli pari tärkeää työpäivää. Ajoin polilta suoraan töihin ja pidin naamani peruslukemilla loppu päivän, pystyin jopa naureskelemaan työkavereiden tyhmille jutuille. Kun pääsin kotiin, tuli koko joukko kyyneleitä. Niin kuin tänäänkin pitkän työpäivän jälkeen.

En halunnut, että lääkkellinen tyhjennys olisi heti, vaan menen maantaina hakemaan lääkkeet polilta, koska ne ekat tabletit on pakko syödä hoitajan valvonnassa. Tyhjennykseen on helpompi suhtautua, koska tietää miten se tapahtuu ja miltä se tuntuu. Miten surullista ajatella, että tästäkin on jo kokemusta. Onhan se mahdollista, että vuoto alkaa kun tukilääkkeet on nyt poistettu käytöstä. En kuitenkaan usko, että näin käy.

Kyllä tästä taas selviää ennemmin tai myöhemmin. Pakko selvitä! En vain ole varma selviänkö siitä omin avuin...

Tuomiopäivä

Tänään se oli, tuomiopäivä.

Yhteen lauseseen se tiivistyi: "Ei täälä valitettavasti näy sykettä."

Se siitä sitten, leuka rintaan ja kohtia uusia pettymyksiä.

1. neuvola

Keskiviikkona oli ensimmäinen neuvolakäynti. Käynti, jonka jo ajattelin aluksi perua, mutta menin nyt kuitenkin käymään. Käynti alkoi heti kysymyksellä mitä vähän pelkäsin; "No mites nyt on mennyt?" Siittähän se alkoi saman tien hirveällä tilityksellä epävarmuudesta ja paskoista fiiliksistä. Toivottavasti en pelästyttänyt tätiä tällä vyörytyksellä :) Olin siis ollut vastaanotolla n. 10min kun sain jo neuvolapsykologin yhteystiedot käteen :D Itkuksi homma ei onneksi kuitenkin mennyt, se nyt siitä olisi vielä puuttunut. Se, että sain ajatukseni sanottua ääneen, helpotti jo oloa huomattavasti. Heti en ole psykologin juttusille menossa, mutta helpottaahan se, että on joku johon voi ottaa yhteyttä sitten jos siltä tuntuu.

Muuten käynti noudatteli varmaankin ihan peruskaavaan. Juteltiin syömisistä, liikkumisesta, sairauksista jne. Pikkusen tuomitseva sävy oli kyllä vastapuolella joistain jutuista. Pitäisi lisätä hikiliikuntaa, pitäisi joka päivä syödä kaksi lämmintä ateriaa, ei saisi napostella eikä varsinkaan syödä herkkuja... Huomautuksena kuitenkin tässä, että olen aina ollut täysin normaalipainoinen ihminen ja edelleenkin lenkkeilen päivittäin koirien kanssa metsässä vähintään tunnin, että en mä ihan vaan sohvalla makaa.

Se, mitä toivoisin neuvolahenkilökunnalta, olisi perehtyminen hedelmöityshoitoihin. Ainakin tämä kyseinen henkilö oli ihan ulapalla. Jouduin sille selittämään esimerkiksi mitä eroa on ICSIllä ja IVF:llä. Luulisi, että heillekin koulutettaisin edes vähän tätäkin aihetta, koska ei hoidot nyt niin harvinaisia ole. En myöskään usko, että hän täysin ymmärsi kuinka paljon hoidot ovat vaikuttaneet elämääni kuluvana vuonna.

Outoa oli, että oireista hän ei kyselyt mitään. Laitan ne kuitenkin tähän muistiin; pahoinvointi/kestokrapula vähentynyt, närästystä? enemmän, turvotusta myös vatsan seudulla, erityisesti illalla, tissit edellen kokoa tai kahta isommat, ruokahaluttomuus (mitään ei oikein tee mieli), kun syödään niin sitten menee älytön määrä (eilen söin neljä joulutorttua yhdellä istumalta :D ). Jotain siis on, mutta onko se enää kuitenkaan sitä mitä halutaan.

Viisi aamua vielä uuteen ultraan, jaksaa jaksaa!

Raskaana kunnes toisin todistetaan

Olen saanut omat ajatukset käännettyä positiivisen puolelle, edes vähän. En mene ylimääräiseen ultraan vaan odotan vielä sen pitkän viikon ja toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä, että tulisi hyviä uutisia.

Pahoinvointi on kyllä vähentynyt, joskaan ei ihan kokonaan kadonnut. Tissit on edelleen turvoksissa enkä meinaa liiveihini mahtua. Toivon mukaan tämä oikeasti on raskausoire eikä vain oire lugesteroneista. Mahaa turvottaa, mutta edelleen mahdun ihan hyvin farkkuihini. Mitään ruokaa ei tee mieli, mutta toisaalta nälkä on välillä aivan hirveä ja saan tungettua järjettömän määrän ruokaa napaani.

Huomenna on ensimmäinen neuvola. En tiedä mitä odottaa, mutta toivottavasti pääsen purkamaan asiaa ammattilaisen kanssa, eikä se mene vain pakollisten asioiden hoitoon. En todellakaan halua, että sydän ääniä edes yritetään kuunnella. Haluan olla raskaana, ainakin vielä viikon :)

Epävarmuus

Se mitä eiliseltä ultralta odotin eniten oli nimenomaan se, että saa varmuuden joko epäonnistumisesta tai onnistumisesta. Sitä juuri en saanut, vaan minut jätettiin roikkumaan löysään hirteen vielä kahdeksi viikoksi. "Koita jaksaa odottaa" totesi lääkäri kun sanoin, että tästä ultrasta ei ainakaan apua stressaamiseen ollut.

Miksei se voinut ottaa mitään kantaa puoleen tai toiseen, sekin ehkä vain helpottaa. Varoiko lääkäri sanomasta mielipidettään, koska ei halunnut pahoittaa mun mieltä tai pelotella turhasta? Lääkärin pitäsi olla se joka tietää ja joka kertoo miten asiat on. Miksi ne ei pysty siihen? Niin tiedä tuosta lääkäristä, se oli taas joku uusi naama tuolla, enkä ollut sitä ennen nähnyt.

Hoitajalle pääsyä odotellessa mies avasi omia ajatuksiaan odotustilassa. Hän näki vain positiiviset asiat; "Sillähän on syke". Itse en nähnyt tilanteessa mitään positiivista, päässä vain kaikui lääkärin sanat; "Ompa se pieni!"  Meillä on aina tämä näkemysero asioista ja voi luoja miten ärsyttävää se on. Mua ei lohduta tässä tilanteessa mikään muu kuin se, että saa varmuuden asioiden oikeasta tolasta.

Tuntuu, että raskausoireetkin olisi heti vähentyneet. Paha olo ei todellakaan ole niin vahvana enää, vai onko? En tiedä, en jaksa, enkä oikeastaan halua edes ajatella asiaa. Syytän itseäni siitä, että uskoin liikaa, että kun näitä oireita on näin paljon, on se lapsi todella tulossa. Olin optimistinen ja tipahdin taas korkeammalta kuin koskaan ennen. Odotan vain keskenmenoa.

Varhaisultra

Sillä on syke,

MUTTA

se ei vastaa viikkoja. Oli ainakin viikon pienempi kuin pitäisi. Lääkäri ei sanonut juuta eikä jaata, ehkä mainitsi mittausvirheen mahdollisuuden. Kaksi viikkoa lisää piina-aikaa, sit taas ultrataan. Stressitasot taas kymmenkertaistui, mä en jaksa enää...

7+4

Enää yksi herätys tuomioon, jännittää!! Olen kyllä suht hyvin pysynyt järjissäni, koska kestokrapula vaivaa, myös huimausta on ollut ajoittain ja tissit, ai, että ne kipeät! Mahassa on vähän jänniä tuntemuksia, mutta ei edelleenkään sitä turvotusta juurikaan.

Viikonloppuna ehdin jo hiukan huolestua kun pahoinvointia ei ollut juurikaan. Tosin istun molemmat päivät koulutuksessa ja söin käytännössä koko ajan jotain. Koulutuksen jälkeen menin kuitenkin googlaamaan oireiden loppumista ja sieltähän sai taas lukea jos sun vaikka millaista keskenmeno kokemusta. Pitäis pistää googleen joku esto, ettei tollaisia voisi ollenkaan hakea. Ei siitä tule kuin paha mieli.

Huomenna saadaan hyviä tai huonoja uutisia. Huonot uutiset pelottaa myös siinä mielessä, että mies on käytännössä koko loppu viikon reissussa. Kiva sitten märehtiä yksinään...

Mikä hiton aamupahoinvointi?

Pahoinvointi on nyt näköjään tosissaan nostanut päätään tässä parin päivän ajan. Aamuisin olo on kohtuu normaali, mutta mitä pidemmälle päivä etenee sen kehnompi olo on. Paikalla ollessa olo ihan ok, mutta liikkeessä ollessa joutuu jo miettimään, että onko jotain tulossa ylös. Koirien kanssa lenkkeily on mulle henkireikä, mutta tää olo ei nyt ihan kannusta siihen.

Mutta niin kuin olen aiemminkin luvannut, en minä valita vaan nautin näistä ihanista oireista <3

6+4

Masentaa, ahdistaa, ketuttaa ja itkettää. Siinäpä niitä fiiliksiä viime päiviltä. Kai se on tämä stressi onnistumisesta. Ja tietysti ne hormoonit, omat ja purkista otetut. Vaikka kuinka väkisin yrittäisin, en saa itseäni käännettyä positiiviselle tuulelle, en vain millään jaksa vaikka nyt olen saanut nukuttua. Töissä ei saa töitä tehdyksi, eikä kotihommatkaan napostele. Haluaisin vain itkeä peiton alla yksin. Mies ei todellakaan ymmärrä, vaikka olen yrittänyt kertoa kuinka paha mun on olla. Tulee vain lisää riitaa.

Soitin eilen neuvolaan, eipä sieltäkään mitään piristystä irronnut. Ärsytti vaan kun se soittoaika sinne on niin raivostuttava kun töissä on todella hankala puhua missään rauhassa. Ensimmäisen neuvola-ajan olisi halunnut varata jo ennen varhaisultraa. En suostunut, joten aika on viikko vu:n jälkeen, jos on....

Tänä aamuna heräsin suht hyvillä mielin, koska tisseihin sattui ihan tosissaan. Minkäs sitä masokisti luonteelleen voi ;) Muuten oireiden kanssa jatketaan samaa rataa. Pientä etomista/krapulaista oloa. Väsymystä on siis todellakin myös. Nyt pari päivää on myös mahassa ollut enemmän tuntemuksia, menkkatyyppistä jomottelua.

Voi kun vu olisi jo, mutta vieläkin kahdeksan aamua täyttä tuskaa jäljellä.

6+0

Aamu alkoi digillä ja luojan kiitos tulos oli haluttu 3+ Ollaan nyt taatusti pidemmällä ainakin kuin viimeksi, vaikka en sillon digitestejä käyttänytkään. Lupaan nyt itselleni, että testaaminen oli tässä, seuraavaksi odotan vain varhaisultraa. Vielä 12 herätystä ultraan :D

Täytyisi varmaan soitella neuvolaankin. Ehkä kuitenkin vasta ensi viikolla...

5+6

En nyt kuitenkaan vielä tehnyt digiä. Huomenaamulla sitten vasta kun mieskin on toivottavasti kotiutunut työmatkalta. Pelottaa se tulos kyllä niin paljon, mutta toisaalta ei malta millään odottaa, että saisi jotain varmistusta.

Etovaa oloa on nyt ollut jonkun verran lähinnä ruokailujen jälkeen. Virtaa on riittänyt eikä väsymyksestä ole kyllä tietoakaan. Päin vastastoin täysin yöunien nukkuminenkin on ollut vaikeata. Jos saan illalla unta, niin saatan herätä aamu yöstä tai sitten toisinpäin, uni ei tule millään.

Eilen taas pisti alavatsaan reilun tunnin. Ihan kuin olisi ollut juoksulenkillä täyden mahan kanssa. Myös pientä menkkamaista olo on tullut ja mennyt. Edelleen kuitenkin kaipaan lisää oireita ja varhaisultraa (vielä melkein 2 viikkoa tuskasta odotusaikaa!!!)

5+4

Flunssa meni onneksi nopeasti ohi, enkä joutunut sohvalla makaamaan kuin pari päivää. Aikaa miettimiseen ja oireiden tunnusteluun oli kuitenkin liikaa ja olo olikin todella epätoivoinen. Eilen kuitenkin yllätyin positiivisesti, koska tissit turposivat ja ovat aika kipeänkin tuntuiset. Tapahtuuko sielä nyt kuitenkin jotain? Ihan hirveätä tämä odottaminen. Digin teen torstaina jos vain maltan odottaa vielä huomisen yli.

Kotonakin saatiin miehen kanssa jonkinlainen rauha aikaiseksi. Olen nyt luvannut lähinnä itselleni, että kerron mieltä painavista asioista enemmän ja tarkemmin. Olen aika äkäinen bitch kun stressitasot on korkealla, joten on syytä pitää mies ajan tasalla ajatuksista.

Ollaan myös vähän haaveiltu tulevasta, vaikka kuinka yritän pistää jäitä hattuun. Olen jo pitkään miettinyt, että pidettäisiin häät tulevan vauvan ristiäisissä. Tarvisi vaan ensin saada se vauva tai ainakin varmuus siitä, että se tulossa <3

5+2

Nyt eletään sitä hetkeä kun viimeksi alkio oli lopettanut kasvamisen. Rehellisesti täytyy todeta, että siltä musta tuntuu nytkin, että ei täälä sisällä enää mitään elämä ole. Oireettomuus pelottaa enkä mä tiedä kuinka muka jaksan tämän epävarmuuden kanssa varhaisultraan tai edes muutamaa päivää siihen, että teen toisen digitestin. Tein ekan digin perjantaina ja se näytti ihan oletetusti viikkoja 2+3. Olo helpottui noin tunniksi ennen kuin taas iski hirveä epävarmuus.

Olo on muuten aika jyrän alle jäänyt. Sain sitten mieheltä kunnon flunssan tälle viikonlopulle, joten kaikki kivat suunnitelmatkin täytyi laittaa uusiksi. On ihan liikaa aikaa miettiä, tuntuuko vatsassa yhtään mitään...

4+6

Laskin aivan itse eilen... että nyt olisi siis rv 4+6. Voi olla, että kaikki ei mennyt ihan oikein, joten arvio saattaa heittää muutamia päiviä suuntaan jos toiseen. Laskettuaikakin tuli tarkastettua, että se on kesäkuun lopussa :)

Kropan tarkkailu jatkuu samalla tavalla kuin ennen plussaakin. Olen oikeasti nyt paljon pienempi oireisempi kuin viimeksi. Toisaalta nyt ei omat hormoonit ole vielä pelissä juurikaan, vaan keinotekoisilla Estradotilla ja Lugesteronilla mennään aina rv 11 saakka. Maha tuntemukset ovat myös paljon pienempiä. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että viimeksi takana oli kuitenkin punktio, joka jo itsessään saa aikaan alavatsa tuntemuksia. Tänä aamuna vetäsin helposti jalkaan farkut, joita en todellakaan olisi viime kerarlla pystynyt koko päivää pitämään. Katsotaan kuinka tukala olo on iltapäivästä, vai pysyykö turvotuskin hyvin pienenä.

Soitin eilen poilille plussasta. Kovasti sielä hoitaja onnitteli, mutta samalla sanoi jotain, että eihän tästä tiedä tuleeko mitään, mutta toivotaan parasta. Onneksi nyt varhaisultra on lapsettomuuspolilla eikä toisessa sairaalassa niin kuin viimeksi. Uskon kuitenkin, että tuolla ne pystyvät eri tavalla tukemaan kuin mitä viimeksi. Tietävät kuitenkin meidän pitkän tien paremmin.

Varhaisultra on kolmen viikon päästä. Se on pitkä aika odottaa, joten tein pienen sotasuunnitelman. Tilasin pari digitestiä viikko näytöllä. Teen ensimmäisen huomenna tai lauantaina ja toisen sitten viikon päästä, jolloin sen kaiken järjen mukaan pitäisi näyttää 3+. Viimeksi kehitys oli loppunut n. viikoille 5+2, joten tämä hetki on tosiaan jo ensi viikolla ja kyllähän se pelottaa.

Laitan tähän nyt vielä listaksi oireet mitä nyt on tullut:
- Alavatsan vihlasut kääntyessä ja pistely
- Pieni turvotus lähinnä illalla
- Nuha ilman flunssaa
- Jano
- Huimaus (eilen oli mahdoton tehdä keppijumppaa)
- Pieni etova olo, ei yhdisty syömättömyyteen
- Rinnat nestetäytteiset, mutta ei turvonneet

Virallinen testipäivä

Rumpujen pärinää......


Tulos oli POSITIIVINEN!!!!


Tunne on taas uskomaton, pidä kiinni pikkuinen <3

PP 12

Jos vielä lauantaina oli hyvin varma olo plussasta, on se tunne nyt kadonnut. Toivo elää, mutta ei niin vahvana ja varmana enää. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan vaikea, koska ei pystytty puhumaan miehen kanssa juurikaan. Molempia ärsyttää toisen sanomiset niin paljon, että on vain parempi olla hiljaa. Tiedän, että tämä menee ohi, kunhan päästään testauksesta ohi. Tällä hetkellä vaan stressitaso testin tuloksesta on niin kova, että olen aivan rikki. Mies taas ei ymmärrä miksi sitä pitää stressata, pitäsi kuulemma vain odotella rauhassa. Se on vain täysin mahdotonta, kun kyylää jokaista mahdollista merkkiä mitä kropassa tapahtuu. Ei ne miehet ikinä voi tätä täysin ymmärtää.

Ylihuomenna tähän aikaan jo tiedän mitä testi näyttää, en vain malta odottaa!

PP10

Nyt tuntuu hyvin vahvasti siltä, että se vois olla plussa tulossa. Mahassa tuntuu esim. aivastaessa pientä repäisykipua. Muutenkin on jotenkin jännä fiilis. Hiukan myös menkkamaisia tuntemuksia on ollut.

Voi luoja kuinka korkeelta mä tipun jos se onkin nega. Keskiviikkoon asti ajattelin kuitenkin vielä jännittää. Apua, kuinka jännää!!!

PP8

Viimeksi oireita pohtiessa totesin, että oireita ei ole. Nyt olen kuitenkin keksinyt itselleni useammankin oireen:

• Nälkä oli yhtenä päivän ihan tajuton läpi päivän
• Jano (ja jatkuva vessassa ravaaminen) on myös toisina päivinä vaivannut
• Limakalvojen kuivuus/nenän tukkoisuus. Aamuisin on nenä ollut oikein kipeä kun nokka on niin kuiva, toisaalta pientä nuhan poikasta on ilmassakin.
• Turvotus, onhan sitä jos sitä oikein alkaa miettimään :)
• Tissit tai oikeastaan nännit ovat välillä arat, mutta turvoksissa ne ei kyllä ole vaikka kuinka puristelisin ;)
• Nyt päällänsä on kesto pistos oikealla alavastassa.
• Ylienerginen olo (johtuu luultavasti tajuttomasta kiireestä, kun ei ole aikaa pysähtyä)
• Voimattomuus, tuli myös tänään. En millään pystynyt seisomaan pöytäni ääressä vaan oli pakko jatkaa istuen.

Tuntuu hullulta ajatella, että viimeksi tein plussatestin jo pp9 eli periaatteessa voisin tietää jo huomenna tämänkin hoidon tuloksen. Mulla ei kuitenkaan ole edes yhtään testiä kotona, että voisin testata. Sinnittelen ensi viikkoon. Viikonloppuna on tärkeitä menoja, joita ei voi perua joten en ajatellut sillon ainakaan hajottaa itseäni palasiksi. Jospa tämä nyt kuitenkin onnistuisi...

Lapsettomuus vs. muu elämä

Olen paljon viime päivänä (oikeastaan kuukausina) miettinyt sitä, kuinka elää tätä elämää tämän raskaan taipaleen aikana. Liikaa omat ajatukset pyörivät samalla kaavalla:

Jos olenkin loppu elämän lapseton, niin…

Kestääkö parisuhde, jos…

Sitten kun…

Jos, jos, jos…

En todellakaan voi sanoa eläväni hetkessä, vaikka kuinka haluaisin. Epävarmuus kalvaa jatkuvasti, kun ei vain voi tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ollenkaan. Minulla esimerkiksi on hirveä talo kuume, mutta talon hankinnassa ei ole mitään järkeä juuri nyt. Toisaalta olemassa olevaan asuntoon täytyisi tehdä kylppäriremontti, mutta riittääkö rahat, jos vauva päättääkin tulla tai riittääkö ne siinäkään tapauksessa, että päätetään jatkaa hoitoja yksityisellä puolella. Hirveästi vain kysymyksiä ilman luotettavia vastauksia.

Pienistä hetkistä nauttiminen on päivän sana. Täytyy vain katsoa ympärilleen ja yrittää repiä ilo ihan joka ikiseen päivään. Pitkästä aikaa nappasin kameran käteeni ja kävin katsomassa kuinka hienolta ruska oikeasti näyttääkään. Ja olihan se varsinaista väriloistoa! Innostuin myösleipomaan, ihan vain itselleni. Mitä sitten jos paisun kuin pullataikina, sehän on joka tapauksessa ollut jonkunlainen tavoite ;)

PP5

Mies kyseli eilen, että mimmonen olo on. Jäin miettimään asiaa hetkeksi, mutta jouduin lopulta toteamaan, että ihan tavallinen. Ei niin minkäänlaisia outoja tuntemuksia. Ei turvotusta, ei mahakipuja ei niin yhtään mitään.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että kiinnittymistä ei ole tapahtunut? Pelottaa ajatellakin koko asiaa. En halua testata, en halua taas pettyä uudestaan. Tuskin tulen testiä ennen "pakollista" virallista päivää tekemään, mutta sitten se on pakko, koska menkat ei lugejen kanssa luultavasti ala ollenkaan. Ja ne luget, voi helvetti, että mä vihaan niitä.

En todellakaan tiedä, koska olen valmis uuteen yrityksen jos (ja kun) tästä ei nyt tärppää. Tuntuu hölmöltä, että ei edes halua yrittää, koska pelkää niin paljon epäonnistumista ja uutta pettymystä.

Kyytiläinen matkaan - pp1

Eilen kävin hakemassa alkion kyytiin. Kyseessä on viiden päivän ikäinen AB alkio, mitä ikinä se tarkoittakaan. En jaksa enää aina kysellä mitä mikäkin tarkoittaa, samapa se toisaalta on. Alkio selvisi sulatuksesta 100%, joten kai tässä nyt joku mahdollisuus on. Tällä kertaa siirtokäynti ei onneksi ollut myöhässä kuin muutaman minuutin ja olo olikin edelliseen kertaan nähden huomattavasti parempi. Siirto ei sattunut, tuntui vain vähän ikävältä.

Tänä aamuna pistin tueksi Gonapeptylin ja myös kortisoni annos tuplattiin raskaustestiin asti. Luget ja Estradotit jatkuu aina rv 11 asti, mikäli sinne asti siis päästään. Luget on inhottavia ja ne sotkee, joten en mitenkään odota tätä aikaa. Lisäksi ne maksaa paljon, kun eivät kuulu kela korvattavien piiriin. Pieni hintahan se kuitenkin on, jos tämä kyytiläinen kotiin asti joskus pääsee <3

Se olisi sitten täyttä piinaa seuraavat kaksi viikkoa. Ajatus negatestistä pelottaa jo valmiiksi ja pelko tuskin tässä ainakaan lievittyy. Voi kumpa mun maha alkais kohta paisuun kuin pullataikina, se vois kertoa plussasta jo aiemmin, ja ne repäsevät kivut! Odotan teitä <3

Kohti siirtoa sittenkin

Viime postauksen jälkeen tilanne muuttui vielä merkittävästi. Siinä missä perjantaina arvoin, että nääkö ne menkat nyt on? Niin sunnuntaina menkat tuli normaalisti ja päästäänkin yrittämään siirtoa tähän kiertoon.

Eilen oli seurantaultra polilla. Aika oli jäälleen yli puoli tuntia myöhässä ja siinä kohtaa alkoi hermoja kiristään taas ihan kunnolla. En vain voi tajuta miten se on näin melkein jokaisella kerralla, pitäisikö niiden vähän löysätä aikatauluja. Ärsyttää kun joudut maksamaan pysäköinnistä ja lähtemään töistä aikaisemmin, että voit mennä istumaan odotushuoneeseen yksinäsi.

Lääkäri oli taas joku ihan uusi mies. Ultrassa limakalvo näytti hyvältä, munasarjassa oli ilmeisesti jonkunlainen endometriooma, jota lääkäri ei sen kummemmin lähtenyt selittelemään, muuta kun, että ei kai vaikuta siirtoon. Siirto on ohjelmassa ensi keskiviikkona. Tänään aloitin Lugesteronit ja Prednisolonit. Lääkärin mukaan mulla olisi pitänyt olla lugeja riittävästi vanhoilla resepteillä, mutta eihän se niin sitten ollutkaan, mutta sentään alkuun pääsen pienemmälläkin määrällä. Nyt lääkäri sanoi, että lugeja jatketaan aina rv 9-11 kun on PAS. Onkohan se sitten niin, että tuoresiirroissa on aina lyhyempi tuki?

Hoitajalla kävin vielä lääkärin jälkeen. Hoitaja siinä sitten sanoi, että tulehan siirtoon ajoissa ja virtsarakko täynnä. Sanoin siihen, että jos tekin sitten olisitte ajoissa, eikä siirto olisi taas tuntia myöhässä niin kuin viimeksi. Tuosta tapahtumasta on oikeasti jäänyt pieni kammo. Tuntuu mitättömältä ongelmalta, mutta on ollut fyysisesti kaikkein tuskaisin hetki koko hoidoissa. Jokainen voi ihan kokeilla, että miltä tuntuu mahan painelu sen jälkeen, kun rakko on räjähtämispisteessä. 

Ollakko vai eikö olla?

Kroppa on sekasin. Ihmeellistä vuotoa ollut; liian runsasta välivuodoksi, mutta liian vähäistä menkoiksi. Tänään ei enää vuotoa ollenkaan. Menkkakivut myös puuttuvat kokonaan tai jos oikein kovasti miettii niin saattaa vähän sattuakin. Siinä sitä on sitten arvottu, että onko nää menkat vai ei. Pitäiskö alkaa liimailemaan laastareita.

Näillä ajatuksilla päätin soitella polille tänään. Hoitaja konsultoi lääkäriä ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tällaiseen epävarmaan kierron aloitukseen on turha tuhlata meidän ainoata alkiota. Nyt sitten odotellan sitä kunnon vuotoa oli se sitten tulossa parin päivän tai parin kuukauden sisällä. Sais nyt tulla mieluummin aiemmin kuin myöhemmin, ei jaksa aina vaan odottaa.

Uuteen yritykseen!

Tämä pakollinen tauko on tavallaan tehnyt ihan hyvää. Hetkittäin olen jopa unohtanut koko lapsettomuusp****an, mutta sitkesti näitä lapsi asioita hierotaan päin naamaa. Ei henkilökohtaisesti, mutta kuitenkin IHAN  JOKA PAIKASSA! Pari viikkoa sitten oli synttäri, joissa vieraana oli parikin vuotiasta mukulaa, minä keskityin silittelemään kissoja ja nieleskelemään pahaa oloani. Sähköpostiin tungetaan mainoksia lasten vaatteista ja muista tarvikkeista. Tv:ssä synnytetään (oliko pakko katsoa Toisenlaiset äidit, jossa paljon nuorempi tyttö synnytti jo kolmatta lastaan?). Blogit on täynnä perhehehkutusta. Kaupassa joka toinen nainen on raskaana tai ainakin sillä on pari mukulaa mukana, vaikka se on itse jotain 12-v. Hyvä ystävä hehkuttaa hyviä uutisia np-ultrasta.

Jokaikinen näistä asioista ei vielä pari vuotta sitten hetkauttaneet mieltä suuntaan tai toiseen, mutta nyt tilanne on toinen. On kamalaa, että ajatukset pyörii vain tämän yhden asian ympärillä. Olenkin änkenyt syksyn niin täyteen ohjelmaa, että pakkosti on ajatuksia käännettävä muuallekkin. Luultavasti loppuvuodesta on harrastuksistanikin burn outissa.

Otsikkoon viitaten, saattaa olla, että tänään on kp 1. Eli ehkä menkat, mutta kun maha ei oo yhtään kipeä ja vuotokin on hyvin maltillista. Näinhän se oli viime kierrossakin. En mä tunne enää tätä kroppaanikaan. Enkä mä tosiaan osaa päättää, aloitanko tänään Ekstradotit vai en, ehkä mä odotan vielä iltaan asti. Usko tulevaan yrityksen on onneton, kunhan vaan saadaan se nyt alta pois.

Aikamoista vuodatusta taas, mutta siksihän tämä blogi on olemassa. Jos jotain positiivista. Miehen tupakkalakko on kestänyt n. 3 viikkoa. Olen siitä niin ylpeä!

Suunnitelmien päivitys

Kävin viime perjantaina hakemassa apteekista Estradot laastareita, jotta ne olisi valmiin ensimmäistä kiertopäivää ajatellen. Eihän niitä siellä ollut, mutta seuraavalle päivälle sai tilattuna. Ajattelin, että ei sillä väliä, että tuskin ne menkat sieltä nyt vielä tulee. Lähdettiin siitä sitten mökille yöksi ja heti pian mökille päästyä totesin, että sieltähän ne menkat nyt tulevat, prkl! Punnitsin mahdollisia vaihtoehtoja; lähdetäänkö ajamaan suuntaansa n. 50km apteekkiin, josta niitä todennäiköisesti saisi vai odotetaanko huomiseen, jolloin pääsisin aloittaamaan lääkityksen vasta kp 2. Valittiin kuitenkin yhdessä miehen kanssa kolmas vaihtoehto; ei aloiteta hoitoa ollaankaan vaan siirretään siirtoa kierrolla eteenpäin. Harmittahan tämä viivästys, mutta eipä se tässä kokonaisuudessa oikeasti paljon paina. Ei kuitenkaan haluttu riskeerata meidän ainoata pakastealkiota omaan tyhmyyteen. Myöskin tauon jatkuminen toisaalta myös helpottaa, ei pettymyksiä luvassa vielä hetkeen.

Menkat tosiaan yllättivät tosissaan. Keskenmeno kierto (tyhjennyspäivästä laskien) oli vain 33 päivää, eli pikkusen venähtänyt normi kiertoon nähden. Menkkakipuja ei juurikaan ollut, mutta vuoto oli/on runsaanpaa, joskin nyt ollaan jo voiton puolella.

Poli kuulumiset

Eilen oli keskenmenon jälkikontrolli lapsettomuuspolilla. Lääkärinä oli tällä kertaa uusi tuttavuus, joka oli vasta erikoistumassa eli ihminen, joka ei osannut vastata yhteenkään mun kysymykseen. Kyselin kuulemma vaikeita :D Käynniltä jäi kuitenkin hyvä fiilis, koska ensimmäistä kertaa hoitojen aikana kohtasin lääkärin, joka pystyi edes hieman osoittamaan empatiaa ja tsemppasi jatkamaan.

Ultrassa näytti kaikki olevan hyvin. Lääkäri ei osannut varmaksi sanoa kierron vaihetta, mutta epäili, että keskikierto on ohitettu ja vuotoa kohden mennään. Nyt tyhjennyksestä on aikaa n. 4,5 viikkoa eli kyllähän tämä tuntuu venyvän, mutta niinpä kai sen kuuluukin mennä. Noin viikko sitten tuli kerran pyyhittäessä vähän rusehtavaa vuotoa, joka voisi menkkoja ennakoida.

Kun uusi kierto alkaa, lähdetään samantien uuteen yritykseen. Tarkoituksena siis siirtää pakkasessa oleva alkio, mikäli se sieltä selviää. Siirto tehdään lääkkeelliseen kiertoon ja sain siksi reseptin Estradot laastareihin. Aiemmin mielestäni puhuttiin, että siirto tehtäisiin luonnolliseen kiertoon, en sitten tiedä miksi tämä on muuttunut. Sanoin lääkärillekin, että tämän yrityksen jälkeen varmaankin jäädään tauolle. Pakko ajatella välillä vain itseäkin eikä aina vain rahaa. Mitä sitten, että kolmannen icsin lääkkeet joutuu maksamaan omasta pussista...

Katkeran akan tilitystä

Viime viikkojen aikana olen taas vajonnut aika syvälle lapsettomuuden ja itse säälin maailmaan. Ole miettinyt liikaa sitä, mitä elämälleni teen jos (ja kun) en ikinä saa lapsia. Usko on todella koetuksella.

Ajatus iski todella kun palattiin reissusta ja oltiin lapsiperheiden täyttämässä laivassa. Tunsin itseni niin yksinäiseksi siellä. Nieleskelin kyyneleitä ja kun en enää pystynyt, kävin keinuvan laivan vessassa itkemässä.

Onhan sitä katkeruutta ennenkin ollu, mutta nyt tämä kaikki on noussut taas uudelle tasolle. En voi sietää yhtään sitä valitusta kuinka väsyttää kun lapset ei nuku ja kuinka ärsyttäviä ne osaakin olla välillä. Saati puhetta siitä, kuinka kamalaa on olla raskaana. On vaikea iloita ystävän hyvin menneestä varhaisultrasta, jossa kaikki oli hyvin. Salaa joku pieni osa minusta toivoisi heillekin epäonnea, koska se oli meidän vuoro!

Samaan aikaan kuitenkin tiedostan, että muiden onni ei ole minulta pois. Olo onkin varsin ristiriitainen. Joku fiksu minulle sanoi, että onhan se epäreilua, että näitä lapsitilauksia ei voi hoitaa järjestyksessä vaan toiset joutuvat odottaa vuoroaan liian kauan. Niinpä, minusta se voisi olla jo meidän vuoro.

Kun oikein ahdisti, aloin miettimään, että jos en ikinä saa lapsia, niin kenelle mun perintö menee? Muuttaako se myös tavallaan koko elämän suuntaa, koska ei kannata hamstrata omaisuutta tai rahaa? Oikein piristäviä ajatuksia, not!

Miten menee?

Olen vastaillut otsikon kaltaisiin kysymyksiin aika usein tässä edellisten päivien aikana. Vastaus on yleensä ollut, että "ihan ok". En oo juurikaan miettinyt keskenmenoa vaan enempi keskittynyt kesälomajuttuihin.

Mutta kyllähän se paha mieli sielä on olemassa. Se katkeruuden määrä on taas tuplaantunut niitä kohtaan joiden raskaus on saanut jatkua toivotusti. Tiedän, että se ei ole meiltä pois, mutta kun en vaan pääse ajatuksesta, että nyt piti olla meidän vuoro. Entä jos sitä meidän vuoroa ei tulekkaan, ikinä?

On ollut toisaalta hyvä huomata kuinka raskaasti mies tämän otti. Hän putosi ehkä vieläkin korkeammalta, koska kieltäytyi miettimästä, mitä pahaa voisi tapahtua. Minulle tämä konkretisoi sitä, että hänkin ihan tosissaan haluaa tätä. Kyllä me tästäkin selvitään yhdessä, ei vain ole vaihtoehtoja!

Tyhjennyksestä sen verran, että vieläkin (1,5vk cytotecien jälkeen) vuotoa tulee vähän. Pikkuhousun suojilla pärjää. Eilen soitin lapsettomuuspolille varatakseni aikaa jälkitarkastukseen. Kysyttiinkö sieltä fiiliksiä? Ei tietenkään. Pahoiteltiinko tapahtunutta? Ei.

Lääkkeellinen tyhjennys

Kun perjantaina ultran jälkeen kävin gynepolilla, sain siellä ensimmäiset lääkkeet, jotka valmistelevat kohdun tulevaa tyhjennystä varten. Lisäksi tarjottiin pahoinvointilääkettä. Mukaani sain varsinaiset tyhjennyslääkkeet, cytotecit 6kpl ja kirjalliset ohjeet kuinka toimia. Siinä mielentilassa olisin toivonut, että ohjeet olisivat olleet vieläkin selkeämmät. Hoitajan sanat jäivät huonosti mieleen siinä järkytyksen tilassa.

Ekoista lääkkeistä ei juurikaan oireita tullut. Vasta lauantai iltana myöhään tuli vähän veristä vuotoa, joka on ihan tyypillistä. Sunnuntai aamuna otin neljä cytoteciä alakautta, 2kpl panadoleja, 1kpl ibumaxia ja pahoinvointilääkkeen. Tällä cocktaililla nukkuikin kivasti seuraavat neljä tuntia, jolloin oli aika ottaa loput cytotecit suun kauttaa. Kun kävin samalla vessassa pönttöön hulahti aika määrä verta.

Loppupäivän makasin sohvalla. Kipu aaltoili. Välillä poltti tosissaan alavatsaa, välillä ei tuntunut mitään. Kipulääkkeitä vedin sunnuntaina täydet määrät, koska ei ole mitään järkeä kärsiä tuossa tilanteessa enempää. Mitään kunnon kramppeja en mielestäni kokenut, vaan kipu oli kyllä koko ajan hallinnassa. Vuoto tuli lähinnä vain pönttöön ekana päivänä, koska en juuri muuten liikkunut.

Maanantaina menin ibuxinin voimilla ja pystyin liikkumaan jo normaalisti. Menkkamaisia kipua ja vuoto 5 x normi kuukautisvuoto. Hyytymiä tai "lihan paloja" en ole nähnyt missään vaiheessa. Eilen kivut väheni entisestään, pari ibuxiinia otin varuiksi. Vuoto on edelleen runsasta, mutta se on vain siteen vaihtoa, ei muuta.

Taisin päästä aika helpolla, mitä ainakin keskustelupalstoihin on uskominen. Toisaalta valittamis- ja kipukynnys taitaa olla myös korkeampi kuin monella muulla. Henkisesti pidin tyhjennystä mieluummin helpottavana kuin järkyttävänä. Nyt päästään taas asioissa eteenpäin.

Ikävien uutisten päivä

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille, elämä voittaa joskus vielä! Jostain syystä haluan kirjata ylös ultrapäivän tapahtumat, ainakin niiltä osin kuin muistan ne. Tästä taitaa tulla pitkä kuin nälkävuosi, mutta itsellenihän tätä pääasiassa kirjoitan.

Olin etukäteen jo ajatellut, että kun ultra on aamupäivästä, jään sen jälkeen kaupungille nauttimaan kesäpäivästä, lomalla kun olen. Laitoin kesämekon päälle ja lähdin hyvillä mielin lääkäriä kohti. Mies tuli hakemaan minut ja oltiinkin paikalla hyvissä ajoin. Lääkäri sen sijaan oli taas myöhässä, varmaankin 20min. Odotustilassa odotti meidän lisäksi useita odottavia äitejä. Jännitys meinasi kohota odottaessa, mutta olin kuitenkin optimistinen. Eihän ollut mitään syytä epäillä muuta. Lääkärinä oli mies, joka puhui oudosti, ehkä vähän änkyttäen. Lääkäri kyseli onko ollut oireita ja miten on muuten mennyt. Sitten vain housut pois ja lääkäri ensin tunnusteli kohtua ja sanoi jotain, että on kohtu on kasvanut. Sitten alkoi ultraus. En uskaltanut katsoa lääkärin ilmettä vaan tujotin vaan tiukasti ultrausruutua. Näin selvästi, että kohtu näytti erilaiselta kuin ennen. Jotain siellä oli. Lääkäri pyöritteli ultraa jonkun aikaa ennen kuin sai sanottua jotain, että alkio näyttää pieneltä. Selvästi liian pieneltä viikkoihin nähden. Tila on nimeltään "keskeytynyt keskenmeno" Siinä kohtaa happi pakeni keuhkoista, enkä tiennyt mitä sanoa joten en sanonut mitään. Lääkäri jatkoi ultrausta ja katsoi munasarjojen tilanteen. "Tyypilliset punktoidut munasarjat", mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Ainoa ajatus itsellä tässä kohtaa oli vain päästä pihalle. Lääkäri selitti ja selitti ja selitti tulevasta tyhjenyksestä. En ymmärtänyt mitään, sain vain nipun reseptejä kouraan. Lääkäri myös soitti toiselle osastolle, jonne piti lähteä seuraavaksi hakemaan lääkkeet. Ilman miestä en varmasti olisi löytänyt perille toiseen rakennukseen. Luojan kiitos hän oli mukana. Lääkärin huoneesta kun päästiin vihdoinkin pois, tuli kyyneleet ja ne ei ihan heti loppuneetkaan. Itkin koko matkan gynepolille. Gynepolilla oleva kätilö oli selvästi ymmärtäväisempi ja selitti asiat vielä juurta jaksaen. Minun piti tehdä valinta teenkö tyhjennyksen itsekseni kotona sunnuntaina vai polilla maanantaina. Kukaan ei sen paremmin selittänyt mitä eroa näillä oli, mutta päädyin tekemään kotona omassa rauhassa. Polilta piti vielä mennä labraan ja siinä kohtaa päästin miehen jatkamaan työpäivää.

Lähdin bussilla kotiin ja jossain vaiheessa tuli mieleen, että täytyisi perua maanantain neuvolakin. Neuvolaan kun on vain tunnin soittoaika, täytyikin soittaa saman tien. Keskellä kaupungin vilkkainta keskustaa soitin neuvolaan ja kerroin tilanteen. Paljon sieltäkin kyseltiin, että mikä olo ja voinko puhua kenellekkään. On kauheaa olla tuollaisessa paikassa ja yrittää puhua järkeviä, kun on ihan romuna henkisesti. Kun vihdoin pääsin kotiin olo helpottui. Illaksi oli ohjelmaa sovittuna ja miehen kanssa sovittiin yhdessä tuumin pitää suunnitelmista kiinni. Saipahan vähän ajatuksia muualle.

Tämä päivä oli heittämällä yksi kamalimmista. Jälkeen päin jäin miettimään, että pahoitteliko lääkäri edes mitenkään tilannetta. Eihän se olisi mitenkään ihmeellistä, ettei lääkäriltä empatiaa heru, mutta edes vähän ymmärrystä sitä kaipaisi.

Keskeytynyt keskenmeno

Karu oli tämän päivän lääkärin tuomio. Lääkkeelinen tyhjennys edessä vielä tällä viikolla. Miksei ikinä mikään asia voi onnistua? Mitä pahaa mä on kenellekkään ikinä tehnyt?

5+5

Tekisi mieli kauheasti kirjoitella, mutta ei ole oikein aihetta mistä kirjoittaa. Oireita ei ole edelleenkään sen ihmeemmin. Flunssa on selätetty, mutta kyllä se yskiminen jo riittikin. Välillä tuntuu väsyttävän vähän enemmän, mutta näitä kausia tulee muutenkin välillä. Turvotus on ehkä hitusen vähentynyt ja uskaltauduin tänään töihin farkuissa :) Pientä repäsy kipua tuntuu kun pyörii sängyssä ja vessassakin olen joutunut öisin ramppaamaan mitä en yleensä joudu tekemään. Kaipaan kuitenkin lisää oireita (saa nauraa jos olen kuukauden päästä ihan toista mieltä :D ), että olisi jotenkin todellisempaa tämä odotus.

Soitin viime viikolla neuvolaan ja ei suoraan sanottuna vakuuttanut ihan hirveesti. Hoitajalla ei ollut hajuakaan miten viikot lasketaan icsistä, enkä sitten jaksanut sitä alkaa opettamaan. Eka neuvola on heti varhaisultran jälkeen. Vajaa pari viikkoa vielä, että saadaan varmistusta tai karvaita pettymyksiä!

Miehen kanssa ollaan puhuttu asiasta melko vähän. Välillä jotain pientä kyllä, mutta ei olla mitenkään onnemme kukkuloilla, niin kuin joskus olisin kuvitellut. Itse en edelleenkään halua juhlia tätä, ennen kuin jotain todisteita elävästä olennosta on olemassa. Muuttuuko se sittenkään, aika näyttää.

4+5

Tänään tuli siirrosta aikaa kaksi viikkoa, joten tein vielä uudet  raskaustestit tänä aamuna. Sekä apteekin omassa että Onestepissä viivat ovat vahvistuneet. Jotain siis oikeasti tapahtuu, kyllä se vaan nyt on uskottava. Tänään alan myös purkamaan tukilääkitystä. Ajatus vähän pelottaa, että mitä jos menkat alkavatkin kun tuki katoaa.

Oireina edelleen on "ihana" turvotus. Vaikea pukeutua töihin, kun farkut tuntuu liian ahdistavilta eikä kaapista oikein löydy mitään fiksuja, mutta löysempiä vaatteita. Tissit näytti mielestäni erilaiselta kuin yleensä, mutta en osaa sanoa miten. Mies vain sanoi, että turvoksissa ovat. Eilen illalla kurkku tuntui karhealta ja tänä aamuna olikin kunnon kaktus kurkussa. Onko tämä raskausoire, tiedä siitä sitten, mutta olen todella harvoin kipeänä. Toisissa lähteissä myös mainitaan, että raskauden alussa immuniteetti on alhaisempi kuin yleensä. Mahaa jomottaa ajoittain ja tietyissä (kierto)liikkeissä voi tuntua vihlasuja.

Täytyisi soittaa neuvolaan, mutta soittoaika on joka päivä 12-13. Täytyisi siis soittaa työpäivän aikana, mutta töissä on hankala päästä puhumaan rauhassa. Kunhan nyt tämän viikon aikana saisi aikaiseksi.

Pp11 vai 4+2

Huh, pitääkö tässä alkaa laskemaan elämää piinapäivien sijaan raskausviikkoina. Ilmeisesti nyt on menossa viides raskausviikko (4+2). Laskin tämän punktiosta, niin, että punktio on 2+0. Tottahan se laskettu aikakin on jo katsottu; 7.3.18 näyttää laskurit <3

Vaikka kaikkea tätä intoilua on tullut harrastettua tässä parin päivän aikana, koko ajan vahvana elää myös huoli siitä, että tämä onni ei ole välttämättä kestävää. Voi kuinka haluaisinkin hypätä suoraan varhaisultran ajankohtaan, jotta saataisiin varmistus asialle. Siihen on kuitenkin useampi viikko aikaa ja haluaisin pystyä nauttimaan myös parin viikon päästä alkavasta kesälomasta täysillä. Täytyy vain yrittää unohtaa koko asia, mutta eihän se ole mitenkään mahdollista.

Ajattelin testata vielä ensi maanantaina kun on pp14 ja vasta sitten alan vähitellen luopumaan tukilääkkeistä, lugesteroneista ja prednisoloneista. Mikäli testi edelleen näyttä plussaa, täytynee neuvolaankin soitella.

Oireita ei juurikaan ole. Maha on turvoksissa kuin olisin pitkälläkin raskaudessa ja hieman koko vatsan tunnetta on koko ajan, ei kipua, mutta jotain kuitenkin. Ruoka ei maistu ihan niin hyvin kuin yleensä. Parina päivänä tuli nukuttua kunnon päikkäri, eli väsymystä ehkäpä tavallista enemmän.

Meillä on tässä tulossa työpaikan kesäjuhlat. Saa nähdä kuinka monta utelua tulee, kun en mitään juo!

Pp9 - virallinen testipäivä

Eilen olo oli toivoton ja illalla iski kunnon ahdistus-itku-potku-raivari. Huutoitkin aikani kuunnes onnistuin rauhottumaan. Mies oli tässä kohtaa jo kerännyt luunsa ja vaihtanut huonetta. Tiesi, ettei hän voi sille mitään.

Aamulla kellon herättäessä vähän viiden jälkeen, raahauduin vessaan tekemään testiä. Olo oli kaamea ja kiukutti niin paljon, mutta pakko testata, koska olihan virallinen testipäivä. Aloin laittamaan itseäni töihin lähtö varten, enkä juurikaan edes vilkuillut testiä. Kun lopulta otin tikun käteen ja katsoin tuloksen, putosin polvilleni, koska jostain syystä testissä olikin näkyvissä kaksi selkeää viivaa! Kaivoin kaapista vielä toisen merkkisen testin ja tein senkin. Haalea positiivinen oli myös Onestepin testi. Pakko se on uskoa, tein elämäni ensimmäiset postiiviset raskaustestit.

Vaikka positiivinen testi tietyllä tapaa helpottaa oloa, on kuitenkin huoli raskauden onnistumisesta suurempi. Heinä-elokuun vaihteessa varhaisultrassa sitten nähdään onko kyytiläinen oikea, oikeassa paikassa ja oikealla tapaa. Miten mä maltan odottaa!

Vaikka eilis ilta oli mennyt riitelyksi miehen kanssa, olihan mun se pakko aamulla herättää näillä uutisilla. Heti se lähti laskeskelemaan laskettua aikaa. Voi, että nyt kaikki peukut ja tarrasukat pystyssä, että tämä tosiaankin kestää sinne asti!

Päivää ennen

Juhannus osui aika mukavaan väliin kun kaikelta juhannushössöttämiseltä en ehtinyt juurikaan miettimään piinapäiviä tai tulevaa testauspäivää. Huomenna se päivä kuitenkin on, pp9. Ajatukset ovat aika levolliset, toivoni olen aikalailla menettänyt. Kun ei ole mitään oireita, niin en jaksa uskoa onnistumiseen. Uskon myös vahvasti ajatukseen, että pessimisti ei pety :) Tissit on turvoksissa, naama kukkii, mahaa vähän turvottaa ja muniksissa on tuntemuksia vessassa käydessä, mutta nämä samat oireet on oikeastaan aina tässä vaiheessa kiertoa.

Vaikka olen varautunut pettymykseen, en kuitenkaan ole surrut asiaa etukäteen. Luultavasti romahdus taas tulee kun saan testin tehtyä, mutta huomennakin on kuitenkin raahauduttava töihin. Mahdollinen pas menee elo-syyskuulle ja kolmatta icsiä ei aleta heti perään tekemään. Tarvitsen pientä taukoa ja ajatuksia johonkin ihan muualle. Järjellä ajatellen kannattaisi kolmas hoito tehdä vielä tämän vuoden puolella, että saa lääkkeet menemään tämän vuoden lääkekattoon, mutta aika näyttää tuleeko se onnistumaan. Olen myös ilmoitusluontoisesti kertonut miehelleni, että kolmatta hoitoa ei tulla tekemään, ennen kuin hän on ollut kaksi-kolme kuukautta tupakoimatta. Haluan, että tehdään kaikkemme siihen viimeiseen yritykseen, eipä sitten jää ainakaan jossitteluun varaa.

Tästä tekstistä tulee varmasti hyvinkin selväksi, kuinka mieluummin suunnittelen tulevaa kuin murehdin tässä hetkessä. Rationaalisia ajatuksia ilman turhia tunteiluja. Tapa sekin on selvitä.

"Nääthän, miten reipas tänään oon..."

Pp3

Fiilikset ovat parantuneet sitten maanantain siirron. Pieni toive ja usko onnistumiseen on nostanut taas päätään. Fyysisesti olo on aikas kaamea, joka vaikuttaa kyllä fiilikseenkin. Päällimmäinen ajatus kuitenkin, että mitä jos olot johtuukin kiinnittymisestä. Maha on kovasti turvoksissa ja suurimman osan ajasta myös juilii mahaa. Muutaman kerran on tullut ihan kunnon repäisykipua. Tissit turvottaa ja väsyttää.

Näitä edellisiä pahentaa vielä se, että selkä nitkahti viime sunnuntaina ja eilen vielä uudestaan. Kävely, istuminen, makaaminen, seisominen kaikki on yhtä tuskaa. No nyt taas on hieman parempi olo, mutta ärsyttää jos koko juhannus menee taas selkäkipujen kourissa.

Hyvää juhannusta kuitenkin kaikille!

Kupla otsassa

Tänään oli siirto päivä ja voi luoja kuinka tuskainen reissu siitä tulikin. Menin paikalle ajoissa ja niin kuin ohjeissa lukee virtsarakko täynnä. Sitten odotin ja odotin ja odotin… Alkoi olemaan oikeasti todella tuskainen olo ja kun vihdoin pääsin sisään 55min myöhässä, sain kuulla pahoittelut ”kuinka ollaan vähän myöhässä”. Ei muuta, kun nopeasti homma aluilleen. Niiden värkkien tunkeminen sisään ei varsinaisesti helpottanut oloa, vaan kyynelet poskilla otin matkalaisen kyytiin. Kymmenestä vain yksi oli hedelmöittynyt ja yksi varmuusviljelyssä mennyt pakkaseen (en todellakaan tiedä mitä tämä tarkoittaa, koska kupla otsassa oli sen verran suuri, että en tajunnut mistään mitään).

Mä en vaan voi tajuta miksi, ne ei heti sanonut, että ollaan ihan pirusti myöhässä! Mä olisin ihan hyvin sen tunnin aikana pystynyt tankkaamaan rakkoni takaisin täyteen, jos olisin heti käynyt vessassa. Pettymyshän tuo oli koko reissu. En tiedä kuinka hyvä tämä siirretty blastokysti oli, mutta jotenkin olo on ihan lyöty. Toivo ei ole kovin korkealla, mutta mitään muutakaan ei ole.

Yllätys

Aamulla käytiin punktiossa. Väittäisin, että sain vähemmän nyt lääkeitä joten kipu oli myös kovempi tai sitten lääkäri oli vain kovakourauisempi levittimen kanssa. Heti punktion jälkeen oli todella väsynyt olo ja ainoa asia mielessä oli, että kotio nukkumaan. Melko nopeasti siitä päästiin lähtemään, että kokonaisaika polilla oli reilu kaksi tuntia.

Yllätys oli se, että folliultran 8 follia olikin muuttunut kymmeneksi munasoluksi! Kerrankin jotain positiivista näissä hoidoissa. Toki ei voida vielä tietää oliko ne kypsiä tai muyten kelpoja, mutta olihan tää nyt kiva yllätys.

Kuulumisia folliultrasta

Eilen oli polilla folliultra. Uskoin ja toivoin, että tällä kertaa folleja löytyisi reippaasti enemmän, mutta vaikka miten lääkäri laski oli tulos yhteensä n. 8kpl. Suurinpiirtein samoissa mennään edellisen hoidon kanssa. Nyt vaan sormet ja varpaat  ristiin, että munasoluja löytyisi kaikista folleista ensi keskiviikkona punktiossa. Sain nyt onneksi kortisonin avuksi alkion kiinnittymiseen. Pettymyshän tämä kuitenkin on, niin kuin kaikki on tähän mennessä ollut.

Lääkärin jälkeen kävin apteekissa hakemassa loppuhoidon lääkkeet. Farmaseutti laskeskeli hintoja ja tokaisi siinä sitten, että eihän nää lääkkeiden hinnat vielä paljon mitään. Että mietippä mitä se lapsi tulee sitten maksamaan. Meinasi taas tulla pari ruma sanaa siitä kuinka tökeröltä tuollainen komentti tässä vaiheessa tuntuu. Ei ne sielläkään tajua lapsettomuudesta kyllä yhtään mitään. Pitäisivät mieluummin turpansa kiinni ja tekisivät vain työnsä.

Menopurin piikitys jatkuu vielä pari päivää. Olen alkanut tosissaan vihaamaan sitä. Piikki ei tunnu uppoavan helposti ollenkaan ja joka kerta on viime päivinä ollut ihan tuskasta. Oireita on tullut, mutta ne ovat menneet nopeasti ohi. Huimausta, päänsärkyä, pahoinvointia...

Just few words

Kuulumisia 0-ultrasta

Eilen oli 0-ultran aika ja kaikki oli niin kuin pitää. Tänään alkaa piikitykset; Menopuria 265,5 annoksella. Lääkäri ei uskaltanut nostaa paljon annosta, koska kaikki näyttää muniksissa niin hyvältä, mutta toivottavasti kuitenkin saadaan enempi vastetta kuin viimeksi. Sitä lääkärikin toivoi. Minulla ei ole käsitystä miten Menopur ja Gonal F erovat toisistaan, muuta kun että Menopuriin ei ole kynää vaan itse sekotettava litku. Tietääkö joku miten nämä eroavat muuten toisistaan?

Kysyin myös kilpparikontrollin tuloksista. Aika käsittämätöntä, että kukaan ei ole niitä katsonut, vaikka olen käynyt verikokeessa jo 1,5 kuukauta sitten. Sen tiesin, että arvot ovat viitearvoissa, mutta thyroksin annostusta kuitenkin lisätään, että saadaan TSH putoamaan alle 2. Ärsyttää vaan, että eihän tämä annostuksen muutos oikein ehdi vaikuttamaan tähän hoitoon. Olishan se ollut kiva, että olisin tehnyt muutoksen jo reilu kuukausi sitten, jolloin arvot oltaisiin saatu kuntoon ennen piikitysten alkua. Sitä en tiedä kuinka paljon asialla oikeasti on merkitystä.

Lääkäri myös huomasi, että mulla on kilppari vasta-aineita. Tästä on ollut puhetta jo aiemmin, mutta en tosiaan tiennyt miten nekin voi vaikuttaa raskaustumiseen. Ilmeisesti voisin hyötyä kortisoonista alkionsiirrossa, joka helpottaa alkion kiinnittymistä, jota vasta-aineet vaikeuttavat. Miksi ihmeessä tätä ei kokeiltu heti ensimmäiseen hoitoon? Olisko mun itse pitänyt tämäkin tajuta? Ärsyttää kun tuntuu, että pitäisi itse olla koko ajan perillä kaikesta. Eikö se ole kuitenkin lääkärien työtä?

Elämän kokoinen kriisi

Viimeiset pari vuotta ovat olleet vaikeita. Edellisen parisuhteen päättyminen vei pohjan kaikelta. Siinä suhteessa oltiin viiden vuoden aikana monesti puhuttu, että tehdään meille ”prinsessa” kunhan oikea aika tulee. No sitä ei ikinä tullut ja lopullinen niitti parisuhteen päättymiselle oli se, kun exä sanoi, ettei tahdokaan enää lisää lapsia. Olin tuolloin todella rikki, koska tilanne oli vain täysin mahdoton. En ollut mitenkään vihainen exälle vaan ainoastaan surullinen, että tässä kävi näin. Välitin ja välitän edelleen hänestä kovasti, vaikkei hän enää elämässäni olekaan.

Jos palataan ajassa vieläkin kauemmas, olen aina seurustellut, koko aikuisikäni. Minulla on takana kolme-neljä pitkää parisuhdetta, joissa kaikissa on ollut jotain hyvää, mutta niitä ei kuitenkaan ole tehty kestämään. Olenkin vaihtanut lähestulkoon aina lennosta miestä mikä ei todellakaan ole järkevää. Olisi pitänyt pysähtyä ja miettiä mitä oikeasti MINÄ haluan. Tiedän, että on turhaa jossitella, mutta sitä olen tehnyt loputtomasti viime aikoina. Ja mitä tulee nykyiseen parisuhteeseen, se on vaatinut paljon töitä. Se ei todellakaan ole ollut mitään ruusuilla tanssimista. Mutta kyllä minä haluan tehdä tuon ihmisen vuoksi töitä myös jatkossa. Olen sitoutunut täysillä tähän suhteeseen, vaikkakin uskoni loppu elämän rakkauteen onkin ollut koetuksella.

Minulle on aina ollut selvää, että haluan pari lasta, omakotitalon ja aviomiehen. Haluan mukavaa arkea ja paljon ihania ihmisiä ympärille. Ihan tavallisia unelmia siis, ei mitään, mikä olisi mahdotonta saavuttaa. En olisi voinut kuvitellakaan, että vielä kolmeykkösenäkään minulla ei ole sen enempää lapsia kuin sitä omakotitaloakaan ja kaveritkin ovat kaikonneet johonkin taka-alalle. Mikä on mennyt pieleen? Tätä minä olen pohtinut viimeisen parin vuoden aikana todella paljon.

Elämää ei voi ottaa uusiksi, vaan ne oikeat päätökset pitää tehdä silloin kun niiden paikka. Nyt niillä päätöksillä alkaa olla kiire, koska minä vain yksinkertaisesti vanhenen. Ja hedelmällisyys sen kuin pienenee hetki hetkeltä. TIK TAK, TIK TAK… Olen monesti miettinyt, että mitä tekisin toisin, jos olisin nyt 21 enkä 31 vuotias? Varmasti etsisin itselleni pidempään SITÄ OIKEAA, enkä tuhlaisi aikaani ”vääriin miehiin”. Nauttisin elämästä enkä liiaksi suotuisi kompromisseihin, mutta kun kukaan ei voi kelata viimeistä kymmentä vuotta takaisin! Se mitä teen tai saan seuraavan viiden vuoden aikana, tulee määrittämään hyvin pitkälti koko loppu elämän suunnan. Ajatus siitä, että lapsi ei kuulu siihen, musertaa.

En pääse näistä ajatuksesta eroon, enkä osaa asiasta puhua oikein kenellekään (siksi kai puran sitä nyt tässä). Olen isossa kriisissä, jota ei kuitenkaan kukaan näe. Haluan elämässäni eteenpäin, haluan viettää niitä kuuluisia ”ruuhkavuosia” ja ”päiväkotiarkea”. Ruuhka minulla on kyllä nytkin, koska yritän täyttää tyhjyyttä kaikilla omilla harrastuksilla. Onhan sekin jotain, mutta todellisuudessa olen niin yksin ja olisin valmis luopumaan paljosta, jos vain saisin tilalle sen oman lapsen.

Lapsettomien lauantai

Päivä sisältänyt paljon kyyneleitä. Olen lueskellut ympäri nettiä kaikkia lapsettomuustekstejä. Surettaa lukea erilaisista kohtaloista. On kuitenkin hyvä, että tietoisuutta lisätään. Meidän lapsettomien on niin paljon helpompi olla kun kanssa ihmiset  osaisivat käyttäytyä korrektisti.

Viimeksi eilen jouduin tilanteeseen, jossa pöytäseurue jaettiin kahtia, lapsellisiin ja lapsettomiin. Ja sitten lapselliset puhuivat niistä "oikeista asioista". Ja me muut ei tiedetä elämästä käytännössä yhtään mitään...

En tiedä onko Synarela alkanut jo vaikuttaa, että mieli on niin maassa. Muuten ei oireita ole parissa päivässä näkynyt.

Huomenna sitten mummua juhlimaan. Päivälle mantraa; En ole katkera muille äideille, en ole katkera muille äideille, en ole katkera muille äideille.... Tsemppiä kaikille, joita asia koskettaa!

Lähestyvä äitienpäivä

Se olisi sitten äitienpäivä tällä viikolla. Tunteet tämän päivän suhteen ova heitelleet todella paljon. Jossain vaiheessa ajattelin jo, että en nouse ollenkaan sängystä tuona päivänä  vaan hautaudun koko päiväksi suruun ja murheeseen. En ole äiti, enkä tiedä tuleekokaan minusta ikinä sellaista, juhlinko ikinä omaa äitienpäivää? Olen hyvin tietoinen tästä ajatuksesta joka ikinen hetki. Se tieto on musertava jos sille ajatukselle antaa liikaa aikaa. Yritän kovasti keskittyä siis kaikkeen muuhun. Onhan se vaikeaa kun, joka paikassa toitotetaan kyseisestä tapahtumasta, mutta olo on nyt aika neutraali kuitenkin.

Sen lisäksi, että oma lapsettomuus on vahvasti nyt läsnä, tekee tästä vuodesta erityisen vaikean ajatus myös siitä, ettei ole enää omaa äitiä mitä juhlistaa. Onhan tämä jo toinen vuosi, mutta viime vuonna olin jonkulaisessa sumussa vielä äitienpäivän aikaan, koska silloin kuolemasta ei ollut paria viikkoa kauempaa. En vielä tiedä pystynkö lähtemään mummua juhlistamaan, koska en hirveästi nää syytä juhlaan. Voinko vaan jättää menemättä? Tiedän kyllä, että mielensähän hän siitä pahoittaa, mutta en tiedä pysynkö kasassa. Ehkä mä menen ja kovetan itseni tunteettomaksi, jälleen kerran.

Suunnittelukäynti, 2. ICSI

Eilen käytiin polilla suunnittelemassa toinen ICSI ja samalla vähän kyselin ekan hoidon juttuja. Siirretty alkio oli laadultaan hyvä (2,5), jatkoviljellyistä toinen oli lopettanut jakautumisen ja toinen oli vain liian rupuinen pakastukseen.

Onneksi lääkärikin oli sitä mieltä, että ihan putkeen ei mennyt kun munasoluja saatiin niin vähän. Eli muutoksia stimulointiin tehdään ja lähdetäänkin tekemään hoitoa nyt pitkällä kaavalla. Ensi viikolla, kp 21 alkaa Synerelan sumuttelut, odotan innolla vaihdevuosioireita, NOT! Viikolla 21 on 0-ultra jos menkat ovat alkaneet. Punktio mennee viikolle 23. Ainoo vaan, että lääkäristä kotiin ajellessa tajuttiin miehen kanssa, että hän on justiinsa tuolla viikolla pari päivää ulkomailla. Täytynee vielä soitella ja kysellä onko sillä väliä ja voidaanko punktio sijoittaa jollekin muulle päivälle kuin juuri noille. Lääkäri kyllä sanoi, että pitkässä kaavassa päivien säätäminen on helpompaa. Muita reseptejä en vielä saanut, mutta luultavasti Gonal F:lla jatketaan, mutta isommalla annostuksella.

Ulos kaapista

Ensi viikolla mennään uudelle suunnittelukäynnille ja punktio on näillä näkymin touko-kesäkuun vaihteessa. Ajatus uuden hoidon aloituksesta ahdistaa, mutta samaana aikaan ajattelen, että turhat tauot ahdistaisi yhtälailla. Paljon ajatuksissa on myös pyörinyt se, että mitä jos lasta ei saada alulle julkisen hoidoissa. Onko minulla haluja/rahaa siirtyä yksityiselle? Kai sitä rahaa nyt olisi jonkun verran, mutta mitä jos siitä huolimatta lasta ei tule? Pahimmassa tapauksessa kaikki säästöt on syöty ja käteen ei ole jäänyt kuin ahdistus ja tyhjääkin tyhjempi syli. Voisiko rahat edes saada takaisin jos lasta ei tule, ei tietenkään voi, tajuan sen kyllä.

Olen viikon sisään tullut hoitojen kanssa kaapista ryminällä. Eihän siihen riittänyt kun yksi epämääräinen "vihaan kevättä" päivitys Instagramissa, niin jo oli veli, isä ja jopa exä kyselemässä kuulumisia. En peitellyt asiaa vaan annoin tulla. En vielä tiedä oliko se hyvä idea, mutta ilmoitin kyllä, että en kaipaa asiasta sen kummempaa utelua. Kerron sitten jos on jotain kerrottavaa. Nyt kun asioista tietää jo aika monta kaveria perheen lisäksi, tulee aika usein viestiä, että miten kävi tuoresiirrossa ja montako saatiin pakkaseen. Joka kerta joudun viesteihin vastaamaan huonot uutiset tippalinssissä. Joka kerran ahdistus nostaa päätään ja tunteet hyppäävät pintaan, ei sille mitään mahda. Ehkä tämän toisen icsin kanssa peruutan vähin äänin takaisin kaappiin ja pidän ovet säpissä niin kauan kun on jotain positiivista kerrottavaa.

Nyt kp 5 menkat ovat edelleen käynnissä ja maha on ollut kipeänä joka päivä. Tämä on outoa kun yleensä maha ei ole kipeänä kuin 1-2 päivänä aluksi. Vuoto jo jossain vaiheessa loppui melkein kokonaan, mutta nyt taas alkoi uudestaan. Onhan se toki ymmärrettävääkin, että hormoonit on pistänyt pakan sekaisin.

Kp2

Puoli tuntia edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen kävin vessassa ja sieltähän ne tuli, menkat. Koko ajan vuoto on ollut kovin ruskeaa ei lainkaan kirkasta. On tainnut veri odottaa ulos pääsyä jonkun aikaa.

Epätietoisuus ja turhat toiveet on nyt poissa, joten kyllä tämä tästä. Kohti uutta yritystä mennään ja sitä odotellessa keskityn ihan muihin juttuihin!

Turhia toiveita?

Lopetin luget viime sunnuntaina, mutta vieläkään ei vuotoa ole tullut. Tämä luo (turhia) toiveita, että mitä jos kuitenkin kyytiläinen olisi vielä matkassa. Mitä jos OneStepit ovat oikeasti niin paskoja testejä, ettei niihin voi ollenkaan luottaa?! Torstaina tuli pyyhkiessä hieman vaaleanpunaista valkovuotoa. Pieni menkka olo tulee ja menee, muttei kuitenkaan kunnolla ole iskenyt.

Mikäli vuoto ei ole maanantaihin mennessä alkanut, täytyy soittaa polille. Teen myös apteekin raskaustestin maanantaiaamuna varmuudeksi, sillon on pp 22/kp36. En ole siis testannut viime maanantain jälkeen, koska en halua turhaan testata. Onkohan kellään muulla mennyt kierto täysin sekaisin hoitojen vuoksi?

Pakkanen

Soitin polille kertoakseni negasta. Sanoin, että ei ole vuoto vielä alkanut. Käskivät soittaa uudestaan mikäli ei tällä viikolla ala. Noin sekuntti ennen polin puhelua katsoin Oma kantaa:

Jatkoviljeltyjä alkioita: 2

Jatkoviljelyn jälkeen alkioita pakastettu: 0

Pakkasessa alkioita yhteensä: 0

 

Sama tilanne vahvistettiin vielä puhelimessa, ei mennyt pakkaseen mitään. Ei mitään pahoitteluja polin puolesta, tietenkään. Kysyttiin vaan, että ollaanko halukkaita jatkamaan hoitoja.

Kova pettymys on myös tämä. Alkaa nyt taas koko homma alusta. Mieleen ei tule kun aika monta kirosanaa. Odotetaan vuotoa ja odotetaan uuden ICSI:n suunnittelua aikaa. Kuulemma etanapostilla tulee ensi viikolla. *ittu, *aatana, *erkele!!!

Kyyneleitä

Tämän oman suhteellisen lyhyen yrityshistoriani aikana, en ole kertaakaan itkenyt negatiivista raskaustestiä tai menkkojen alkua. En itkenyt nytkään, heti. Tein testin miehen vielä nukkuessa ja kun vähän myöhemmin menin kertomaan miehelle tuloksesta, en enää pystynytkään peittelemään pettymystä. Kyyneleet vain tulivat kun koko jännitys ja pettymys purkautui. Onneksi mies oli siinä sanomassa, että kyllä meillä edelleen on mahdollisuus ja aikaakin riittää.

Nyt jälkeen päin on helppo ajatella, ettei olisi pitänyt testata vielä perjantaina. Olisi ollut paljon paremmat pääsiäislomafiilikset. Nyt suurin osa-ajasta kului tämän asian ja myös parisuhteen märehtimiseen. Olin lamaantunut pari päivää täysin. Vähitellen alan ymmärtämään, miksi hoidot oikeasti ovat rankkoja. Ei fyysisen vaan sen henkisen puolen vuoksi.

Perjantaina illalla menin porukoilleni kyläilemään, jossa oli myös kolmiviikkoinen vauva. Se väkisin tungettiin syliin ajatuksella sais se vauvakuume tarttua meihinkin. Niin, voi kumpa tietäisittekään mitä meillä tapahtuu tai siis ei tapahdu! Siinä ohi mennen tunnustinkin, että kyllähän me on yritetty, se ei vaan omin voimin tule onnistumaan. Lisäkysymyksiä se ei siinä tilanteessa herännyt, tilanne oli hankala kun porukkaa oli paljon ympärillä ja hädin tuskin sain kyyneleet pysymään aisoissa siinä kohtaa.

Tänään fiilis on jo parempi. Helpompi olla, kun ei tarvitse kotona märehtiä. Yritin soittaa polille, mutta sielä on ruuhkaa.Taidan yrittää vasta huomenna uudestaan. Välillä löydän itseni googlaamasta, voiko negatesti vielä muuttua positiiviseksi. Voihan se, mitä keskustelupalstoja on uskominen, mutta turhia toiveitahan tuosta vain tulee. Eniten mieltä askarruttaa kuitenkin se, että onko pakkasessa mitään? Tuntuisi hirveältä alkaa uuteen piikitysrumpaan heti uudestaan. Toisaalta en halua odottaa kesätaukojen yli. Optimitilanteessa tehtäisiin yksi PAS ennen kesälomia ja mikäli tarve on niin syksyllä seuraava ICSI. En halua pitää turhia taukoja, se on nyt tai ei koskaan.

Virallinen testipäivä

Tänään oli virallinen testipäivä (pp14) ja testasin jo itseasiassa perjantaina (pp11).  Niin kuin kuvasta näkee, huonohan se tulos on. Puhdasta negaa kaksin kappalein. Aika masentunut oon ollut koko pääsiäisen, mutta eiköhän se taas tästä lähde kun pääsee töihin miettimään muita juttuja.

Piinaviikko - PP8

Tajusin, että nyt tosiaan eletään piinaviikkoa, siis sitä uskonnollista hiljaista, suurta, pyhää, kärsimysviikkoa. Kuinka tämä sattuikaan, piina riittää monella tapaa. Aika todellakin matelee hetki kerrallaan. Työviikko on tuntunut todella pitkältä, vaikka vasta 1,5 päivää on takana päin, 2,5 päivää edessä.

Oireet, no, niitä ei ole (kai). Mahassa ei ole mitään tuntemuksia, olo on hyvä. Parit kuumat aallot on tullut varmaankin lugestreronien vaikutuksesta. Olen alkanut muuten inhoamaan noita lugeja. Ne vuotavat nyt koko ajan ja jatkuvasti saisi olla pikkuhousunsuojaa vaihtamassa. Alkuun ei tällaista ongelmaa ollut. Toisaalta eilen illalla olin aivan jäässä, eikä jäsenet tuntuneet lämpiävän millään, vaikka makasin hiessä olevan miehen kyljessä kiinni paksun peiton alla. Jano on ollut ehkä vähän kovempi kuin yleensä ja herkkuhimo aivan järkyttävä.

Laskeskelin, että mulla on kotona neljä one stepin raskaustestiä. Ajattelinkin, että jos alkaisin testaamaan jo perjantaina (PP11) niin testejä riittäisi joka päivälle viralliseen testipäivään asti. Eilen kuitenkin lueskelin, että one steppien luotettavuus on vähän niin ja näin. Voi varmaankin tulla virheellinen nega. Saman merkin ovistestit on mulla toiminut hyvin kyllä.

Katsoin oma kannasta tietojani siirron osalta. Olin näköjään saanut alkion siirrossa uuden diagnoosin "ovuloimattomuudesta johtuva naisen hedelmättömyys". WTF! Eihän tämä pidä mitenkään paikkaansa. Sattuuhan näitä, mutta ei tämä kyseinen lääkäri ole kyllä vakuuttanut millään tavalla...

10 asiaa, jotka kannattaa jättää sanomatta lapsettomalle

Vanha juttu Vauva.fi sivuilta, mutta hyviä ajatuksia kaikki, omilla kommenteilla höystettynä. Voi kumpa kaikki ihmiset nämä joskus lukisi ja sisäistäisi.

1. Lopettakaa yrittäminen ja turha stressi, niin lapsi saa alkunsa kuin itsestään. 
Jep, näihän helppoa se on. Tätä sain jossain vaiheessa kuulla myös mieheltä, mutta on pikku hiljaa ymmärtänyt, että se on mahdotonta olla stressaamatta. Eikä stressiä totisesti voi kääntää on/off napista pois päältä.

2. Nauttikaa ajasta, jonka saatte viettää kahdestaan puolisoina. Lapsen tultua sellaista ei enää ole. 
Olen matkustellut, bilettänyt, mennyt ja tullut. Vaikkei meillä miehen kanssa olekaan pitkää yhteistä menneisyyttä, emme kaipaa sitä yhtään. Haluamme vain sen perheen kasaan!

3. Teillähän on niin helppoa, kun ei ole lapsenhoito- tai rahahuolia ja voitte matkustellakin minne haluatte. 
Rahahuolia voi olla kyllä ilman lapsiakin ja matkustella voi lapsienkin kanssa.

4. Pyytäisimme teidätkin lapsen synttäreille, mutta eivät teitä varmaan tällaiset juhlat kiinnosta.
Niin, kaksi piipuinen juttu. Voi tehdä kipeetä nähdä paljon lapsia ja perheitä kun niitä ei itsellä ole, mutta silti ei pitäisi olettaa ainakaan sitä, että meitä ei lapset kiinnostaisi.

5. Emme lähetä teille lapsen kuvalla varustettua joulukorttia, ettemme loukkaa. 
Jep jep..

6. Koska te alatte tehdä lapsia?  
Tähän aina tekisi aina vain todeta, että onhan sitä tässä yritetty hampaat irvessä, mutta ei ole onnistunut. Yleensä kuitenkin vastaan naureskellen, että katotaan nyt.

7. Kaikkien ei ole tarkoitus tulla äideiksi ja isiksi.
Onneksi en ole ikinä kuullut tätä kenenkään suusta suoraan. Ei varmasti olekaan, mutta mielestäni olen sen ansainnut

8. Rakkaudesta ei voi ymmärtää mitään ennen kuin on itse äiti tai isä. 
Koska elämä ei ole elämää ennen lapsia??? Mitä jos en kaikista toivomuksista huolimatta ikinä tule äidiksi, jään täysin vajaaksi ihmiseksi?
 
9. Lapsi tulee sitten aikanaan. 
Tai sitten se ei tule, sinä et voi sitä tietää.
 
10. On kyllä todella itsekästä olla hankkimatta lapsia vain siksi, että niistä on vaivaa. 
No comments. Mutta joskus tätä mietittiin miehen kanssa, että kumpi on oikeasti itsekkäämpää olla hankkimatta lapsia siksi, että ei halua elämäänsä rajoittaa vai se, että hankkii lapsia koska itsekkäistä syistä haluaa niitä. 

PP 3

Piinapäivien pituus on käsittämätön, miten nyt voi olla vasta PP3?! Kun koko ajan skannaa kehon tuntemuksia, niin aika tuntuu todella pitkältä. Ja tuntemuksiahan on ollut. Munasarjoissa/kohdussa juilii lähes tulkoon koko ajan. Vihlaisuja, paineen tunnetta, pistelyä. Välillä toispuoleisesti, välillä koko vatsan alueella. Pieni turvotus on myös edellen päällänsä. Tissitkin on turvoksissa, mutta ei enää niin arat kuin ne oli siirron aikoihin.

Jotain siis tapahtuu, mutta onko se joku, juuri se mitä tässä haetaan. Sitä voi vain arvailla ja voi luoja minähän toivon sitä tosissaan. Eilen jo goolailin, että koskahan sitä voisi jo tehdä raskaustestin. Joku oli tehnyt jo PP6 ja saanut oikean plussan, tai siitä se oli lähtenyt kehittymään selvemmäksi. Toisaalta en halua tehdä yhtään turhaa testiä, joten yritän selvitä viralliseen testauspäivään. Tulee kyllä niin pitkät pääsiäispyhät, pelkkä piiiiiitkä perjantai ei riitä tänä vuonna.

Ajatuksia piinasta ja ajattelematonta mainostusta

Voi luoja! Onkohan tämä tuleva kaksi viikkoa todellakin pelkkää piinaa? Ajatukset ei meinaa millään pysyä kasassa kun googlaan vaan kaikenmoisia oireita yms. Yritä tässä nyt tehdä jotain töitä kun on vain yksi asia mielessä.

Tänään on maha ollut kunnolla turvoksissa aiempaan verrattuna. Tietää siis, että jotain on tehty. Kumpa se nyt vain tarraisi kunnolla kiinni ja putkahtaisi sitten jouluna vasta pihalle.

Sain tuossa muutama viikko sitten Nesteeltä postia. Ei ole mainoksen tekijä varmastikaan kärsinyt lapsettomuudesta, sen verran osuva oli tuo otsikko. Vai olisko se vain enne? En ole kovinkaan herkkänahkainen, mutta voin hyvinkin kuvitella, että jollekin toiselle tämä saattaisi juuri tässä kohdassa olla aikas tiukka paikka.

Matkalainen kyytiin

Tänään oli sitten alkion siirtopäivä. Menin vastaanotolle kauheessa pissahädässä, niin kuin kyseisessä toimenpiteessä tulee olla. On muuten tosi ankeeta kun ei voi mennä vessaan kun siltä tuntuu.

Polilla lääkäri oli jälleen uusi tapaus ja aika kylmä kiskoinen sellainen. Kertoi kuitenkin, että neljästä munasolusta kolme on lähtenyt jakautumaan ja yksi tultaisiin nyt siirtämään. Kertoi myös miehen spermatuloksista, mutta en ottanut niistä mitään selvää.

Siirto oli mukavampi toimenpide kuin papa kokeen ottaminen. Aikaa ei mennyt kun muutama minuutti. Nyt sitten vain jännätään kaksi viikkoa, että voi tehdä raskaustestin. Verikoetta ei näköjään Taysilla ole tapana tehdä. Jossain vaiheessa tulee myös kirje kuinka kahdelle alkiolle on käynyt, onko ne saatu pakastettua jatkoviljelyn jälkeen.

Pitkäähän kaikki peukut pystyssä, ettei kyytiläinen pysyy matkassa ja tuo aikaan tullessaan maailman isoimman joululahjan <3

Punktio ja dagen efter

Äh, mitähän tälle viestille on taphtunut. Kirjoitin sen punktio päivänä, mutta jostain syystä oli kuitenkin jäänyt luonnoksiin....

Torstaina oli se odotettu ja pelätty punktio päivä. Aamulla oltiin ennen yhdeksää polilla, jossa mies kävi ensin tekemässä oman "raskaan" työnsä samalla kun mä sain jo esilääkitystä. Sain kuulemma tehostetun esilääkityksen, koska on ollut parempi kuin perinteinen. Tiedä siitä sitten kun ei ole kokemusta aiempaa. Kanyyli laitettiin kyynärtaipeeseen ja sitä kautta tiputettiin varmaan joku kipulääke. Sitten hoitja käski käydä vessassa ja ottaa housut pois  ja kääriydyin aamutakkiin, joka oli noin neljä numeroa liian iso.

Melko nopeasti siitä siirryttiin toimenpidehuoneeseen, jossa oli lääkärin lisäksi kaksi kätilöä. Mieskin olisi voinut tulla mukaan, mutta ei se sitten loppujen lopuksi halunnut tulla ja mullekin oli ehkä kuitenkin kivempi kun se ei ollut siinä heittelemässä tyhmiä juttujaan, mitä se aina tekee kun sitä jännittää. Huoneessa kätilö pisti rentouttavan ja kipulääkeen kanyyliin ja sitten huone alkoikin pyöriä siinä määrin, että olo oli kun kolmen promillen kännissä. Seuraavaksi laitettiin kohdunkaulan puudute, jota etukäteen pelkäsin ehkä eniten. Noh, ei sattunut yhtään, ehkä ihan pienen paineen tunsi, mutta hammaslääkrissä puudutuspiikki sattuu kymmenen kertaa enemmän.

Kun puudutus alkoi vaikuttaa, lääkäri aloitti punktoimisen vasemmalta puolelta. En tuntenut tätä laisinkaan. Vasta kun lääkäri siirtyi pistelemään oikealle puolelle, tunsin muutaman inhottasvan vihlaisun. Nekin oli kuitenkin niin lyhyitä hetkiä, että sen kesti kyllä helposti. Kun rakkulat oli tyhjennetty, palasin toipumishuoneeseen pötköttelemään. Jossain kohtaa kätilö kävi kertomassa, että neljä munasolua oltiin saatu. Olishan niitä saanut olla enempikin, tuskin tuosta määrästä pakkaseen riittää, mutta toivotaan todella, että laatu korvaisi määrän.

Sain lämpöpussin mahalleni toipumishuoneessa ja moneen kertaan kätilö kävi kysymässä tarvitsenko kipulääkettä. En tarvinnut kun olo oli oikeasti tosi hyvä, juuri ennen kotiin lähtöä kätilö toi kuitenkin varmuuden vuoksi yhden Panadolin. Kotiin päästiin lähtemään yhdentoista aikaan. Torkuin koko päivän sohvalla kätilön ohjeiden mukaisesti. Yötä vasten otin kipulääkettä ja muistaakseni seuraavana päivänäkin jossain kohtaa, mutta oikeasti kipua en tuntenut missään vaiheessa.

Vielä eilenkin olo oli kuitenkin kovin krapulainen. Kävin kuitenkin kaupassa ja koirien kanssa vähän kävelemässä. Tänään olo on jo ihan normaali ja nyt mietinkin, että pitäsisikö mennä töihin jo maanantaina vaikka sairauslomaa olisikin vielä maanantaiksi.

Alkio(t) siirretään maanantaina, mikäli jotain siirrettävää siis on. Tällöin alkiot ovat jo neljän päivän ikäisiä. Punktiopäivästä alkaen olen ottanut Lugesteronia kolmesti päivässä, minkä tulisi sitten tukea alkio kiinnittymistä ja kehittymistä. Kaksi viikkoa alkion siirron jälkeen tulee tehdä raskaustesi, mikäli vuoto ei ole alkanut. Ennen tätä jokin lääke voi käsittääkseni antaa virheellisen positiivisen tuloksen. Peukut nyt vaan pystyyn, että ei enää ikinä tarvitse lähtä tähän rumpaan uudestaan, vaikka kokonaisuudessaan onkin ollut kaikesta pelottelusta huolimatta ihan positiivinen kokemus.

Ultra kuulumiset

Eilen oli folliultran vuoro. Kauhee pelko oli, että mitään ei ole tapahtunut kun olo oli ja on edelleen niin hyvä. Limakalvo oli kuulemma hyvän näköinen. Folleja löytyi seuraavasti: Oikealla kolme follikkelia: 15.5 mm, 15 mm ja 10 mm ja vasemmalla 5-6 follikkelia: 19 mm, 16.5 mm, 14.5 mm, 13 mm ja 11 mm. Yhteensä siis 8-9 follikkelia, mikä taitaa olla ihan kiva määrä. Lääkäriä ei juurikaan asiaa kommentoinut, toivotti vaan lähtiessäni onnea hoitoon.

Punktio on nyt sitten torstaina (kp12) ja siirto luultavasti maanantaina. Nyt kyllä jännittää! Hoitaja vielä pelotteli, että puudutus on ikävä kokemus ja sattuu luultavasti eniten. Mä en vaan ymmärrä miksi niiden pitää oikein lietsoa sielä, että kyllä sattuu. Pitäisin enemmän sellaisesta asenteesta, että kyllä siitä selviää vaikka vähän sattuisikin. Samaahan hoitajat teki Orgalutran pistosten kanssa. On kuulemma niin paljon hankalampi pistettävä kuin Gonal. Paskat, ihan hyvin sekin neula menee nahasta läpi! Vähän se kirvelee/kutiaa pistoksen jälkeen, mutta sekin menee 10 min päästä ohi.

Sain lääkkäri reissulta mukaan kasan reseptejä: Ovitrelle irrotuspiikki (joka pistetään tänä iltana), Lugestronit ja Gonapeptylin tukemaan kiinnittymistä. Nämä on muuten kaikki lääkkeitä, jotka eivät ole Kela korvattavia. Että ei sillä väliä, että lääkekatto on jo täynnä, rahaa meni taas toista sataa lääkkeisiin. Enpä ole ikinä ennen miettinyt, että miksi tämäkin järjestelmä on niin idioottimainen. Kaikki ne lääkkeet on kuitenkin hommattava.

Jos nyt haluaa listata mitä oireita hormonien piikityksestä on tullut, niin maha on vähän outo. Ei varsinaisesti jomota, mutta ehkä sellainen pieni menkkaolo. Iho on ollut taas huonommassa kunnossa ja ehkä pientä itkuherkkyyttäkin on ollut ilmassa. Eilen tuli joku ihme väsymyskohtaus, mutta se saattoi vain johtua lääkärikäynnin jännityksestäkin.

Pistää

Pari päivää Gonal pistoksia on nyt takana päin. Eka pistos jännitti koko päivän ja kun vihdoin tuli aika piikittää kädet täristen valmistelin kynän. Itse pistos meni hyvin, enkä onnistunut tuhomaan kynää. Se mahdollisuus kuitenkin aina on olemassa, jos unohtaa pitää nappia pohjassa kun ottaa piikin irti.

Eilen, toisena päivänä pistos meni vieläkin paremmin. Mitään jälkiä ei ole pistoksista mahaan tullut, vaikka hoitajat siitä varoittelivat. En ole myöskään huomannut mitään sivuvaikutuksia lääkkeestä. Menkkakivut on nyt ohi, joten katsotaan nyt miten loppu viikko menee ja lähteekö maha turpoamaan. Nyt jännittää jo valmiiksi lauantai kun pitää alkaa pistämään Orgalutrania. Se piikki on kai todella huono. Ehkäpä mä selviän siitäkin.

Olen taas paljon miettinyt, että pitäsisikö porukoille kertoa hoidoista. Kyllähän se jossain vaiheessa täytyy, mutta jotenkin asian kertoiminen tuntuu todella vaikealta. En kaipaa mitään sääliä tai jatkuvaa utelua, että onko tärpäännyt. Heille syntyi myös eilen yksi lapsen lapsi lisää, enkä halua nyt pilata heidän iloa siitä asiasta.

Mietin myös, että miten kerron asiasta töissä. Pomoni ei ole mitenkään kiinnostunut siviiliasioistani ja pystyn kyllä lääkärissä käymään ilman mitään selityksiä. Mutta sitten kun tietää sen punktiopäivän ja siitä tulevan saikun, ne täytyisi pomollekin kertoa.

Än-yy-tee NYT!

Nyt on se hetki kun hoidot alkaa. Nyt on se päivä kun mun täytyy alkaa piikittämään itseeni mömmöjä. Ensin yhtä stimuloimaan (Gonal-F) ja sitten myöhemmin toista jarruttamaan (Orgalutran).

Käytiin viime viikolla polilla ja lääkkäri totesikin, että eiköhän aleta tekemään ICSIä jo seuraavaan kiertoon. Se seuraava kierto alkoi eilen, joten tästä se lähtee. Fiilikset ovat vähintäänkin sekavat. Toisaalta on niin hienoa, että asiat menevät vauhdilla eteenpäin. Toisaalta taas pelottaa kaikki toimenpiteet ja lääkkeiden sivuvaikutukset. Olen koko elämäni ollut niin terve, en ole joutunut ikinä pahemmin käymään lääkäreissä. Punktio pelottaa, vaikka lääkkeet on kuulemma hyvät. Ja mitä jos tämä kaikki tehdään turhaan, mitä jos lasta ei tulekkaan kaikesta tästä huolimatta? Mitäs jos lapsi saakin alunsa, kyllä sekin pelottaa, vaikka sitä niin hartaasti on toivottu.

Kilpirauhaslääkkeet aloitin jo reilu viikko sitten. Olossa en ole huomannut sen suurempaa muutosta, mutta en oikein tiedä kuinka nopeasti vaikutukset tulisi näkyä. Kuuden viikon päästä on kontrolli verikoe, kunhan vaan muistaisin sen varata.

Laboratoriokokeita

Kävin viime viikolla alkukierronlabroissa ja nykyteknologialla osa tuloksista tuli jo saman päivän aikana tekstiviestitse. Nämä nopeasti tulleet tulokset olivat kilpirauhashormooni arvot. Joulun tietämillä otetuissa kokeissa TSH arvoni oli 3.5 (viitearvo 0,5–3,6 mU/l) ja jo silloin lääkäri mainitsi mahdollisesti thyroksiini lääkityksestä. Nyt uusissa kokeissa arvo olikin 4.6 eli selvästi yli viitearvojen! T4v arvo on 12.4 (viitearvo 9-19), käsittääkseni tämäkin saisi olla korkeampi. Mitään oiretta minulla ei varsinaisesti ole tai toisaalta kyllähän mua välillä väsyttää ihan tosissaan enkä välillä saa itseäni sohvalta ylös. Olen pitänyt itseäni vain laiskana, mutta ehkäpä sille onkin lääketieteellinen syy :) Reilun parin viikon päästä mennään taas polille, joten eiköhän sieltä resepti lääkkeeseen napsahda. Se miten tämä nyt vaikuttaa hoitojen etenemiseen, en tiedä yhtään. Toisaalla lukee, että jossain lapsettomuushoitoja ei tehdä jos TSH on yli 2,5, koska sillä on selkeä yhteys raskautumiseen ja keskenmenon riskiin. Netistä löytyy paljon tietoa asiasta, esim. tässä yksi hyvä artikkeli asiasta: http://www.diacorturku.fi/tietoa_terveydesta/tahattoman_lapsettomuuden_taustalla_voi_olla_kilpirauhassairaus

Myös mies kävi labroissa ja siemenneste kontrollista. Kontrollin tulokset olikin lääkäri jo katsonut  ja tulokset olivat sinänsä mielenkiintoiset. Konsentraatio ja kokonaismäärä olivat selvästi parantuneet, tosin edelleen ollaan alle viitearvojen. Nyt kuitenkin liikkuvuus oli pienentynyt ja aiemmin viitearvoissa ollut tulos, oli selvästi alle. Joka tapauksessa tämä ei muuta sitä suuntaa, että IVF/ICSI hoitoja kohden mennään.

Ensikäynti lapseettomuuspolilla

Eilen käytiin Tays:n lapsettomuuspolilla ensimmäistä kertaa. Lääkäri ensin katseli esitietolomakkeet läpi ja simppatestitulokset ja totesi siinä heti alkuun, että koeputkihedelmöityksellä mennään, jos tulokset ei parane. Käyntiin kuului mun ultraus ja miehen kivesten tsekkaus, mutta niissä ei mitään ihmeempää löytynyt.

Puhuttin IVF:stä ja kyselinkin, että mitkä jonot IVF:ään on. Kuulemma jonoja ei ole! Hämmentävää tietoa julkiselta terveyshuollolta. Eli suunnitelma on nyt se, että meistä otetaan lisää labroja (mulle alkukierron labrat: FSH, LH, E2, AMH, TSH, T4V, TPO-vasta-aineet ja IVF-seulat) ja lisäksi mies antaa kontrollinäytteen. Seuraava käynti on kuukauden päästä ja siellä sitten katsotaan labratulokset ja mikäli kaikki on ennallaan niin suunnitellaan IVF. IVF:llekin on nyt siis jo varattu aika, viikolle 15! Ei voi kyllä julkista puolta hitaudesta syyttää!

En oikein tiedä mitä ajatella. Toisaalta on niin hienoa, että asiat alkavat mennä vauhdilla eteenpäin. Mutta olihan se masentavaa, että asiat on niin huonosti, että inssiä ei edes kokeilla. Enkä aiemmin ollut edes varma haluanko lähteä näihin kaikkein rankimpiin hoitoihin. Nyt ajatus on kuitenkin se, että nyt tai ei koskaan, kaikki tehdään mitä tarvitaan. Tieto vaatii sulattelua, mutta kyllä mä olen valmis tähän vaikka pelottaakin.

Sanamörkö

Muistan elävästi kuinka luin syksyllä miehen simppatesti tuloksista lausunnon "todennäköisesti miehestä johtuva lapseettomuus". Luin lausetta edes takaisin ja ennen kuin järkytyksen sekainen paniikki iski. Meni muutama päivä, että pystyin ajattelemaan asiaa mitenkään järkevästi. Päällimmäinen ajatus oli, että miten muka juuri me voidaan olla lapsettomia, minähän olen aina ollut viimeisen päälle terve ihminen. Muistan myös kun soitin ensimmäistä terveyskekskuksen varatakseni aikaa lähetteen kirjoittamiseen lapseettomuuspolille. En halunnut käyttää sitä L-sanaa, joten kiertelin asiani muita reittejä. Vastapuoli kuitenkin täräytti sen saman tien; "eli teillä on lapseettomuusonglema". Meinasin hajota siihen paikkaan, mutta en voinut, olihan työpäivä vasta puolessa välissä. En tajua, miten tuo koko sana saa niin voimakkaan tunnereaktion aikaiseksi, mutta edelleenkään en sitä halua käyttää.

Tätä uutista on nyt kuitenkin sulateltu jo muutama kuukausi ja pikku hiljaa voin käyttää myös sitä L-sanaa, mutta mieluumin jätän käyttämättä. Toisaalta eipä tästä aiheesta paljon tarvi kenellekkään puhua. Yksi kaveri tietää tarkemmin missä mennään, toinen tietää jotain, mutta esimerkiksi porukoilleni en ole sanonut yhtään mitään. Se toisaalta tuntuu pahalta, koska heille yleensä kerron ihan kaiken. En kuitenkaan halua itse ottaa asiaa puheeksi enkä myöskään halua, että he alkavat koko ajan kyselemään missä mennään. Varmasti kerron kun sopiva hetki tulee ja tiedän itsekkin kuinka hoidoissa tullaan etenemään.

Yritys kierto 15

Laskeskelin huvikseni, että nyt tosiaan on mennossa jo viidestoista yrityskierto. Se on pitkä aika vaikka joka kuukausi ei tosiaan ole edes yritetty. Niin kävi kahdessa edellisessä kierrossa, mutta myös joskus muutoinkin on yrittäminen jäänyt. Tässä kierrossa saatiin kuitenkin yritystä aikaiseksi ja lauantainen ovis (kp 14) tuli hyödynnettyä. Olis kai sitä enempikin voinut yrittää, mutta niin kuin aikaisemmin sanoin en rupee väkisin yrittämään. Mittailin nyt myös aamulämpöjä ja niistä ei kyllä ovista oikein kunnolla mielestäni näkynyt. Vain kp 15-16 oli lämmöt koholla ja sitten ne laski taas ovista edeltäviin lukuihin. One stepin tikuissa kirkkain viiva tuli kp 14 ja myös kp 15 tuli melkeimpä positiivinen viiva, mutta kuitenkin haaleampi

Ensi viikolla on se pitkään odotettu lääkäriaika. Toisaalta pelottaa jos joutuu taas ronkittavaksi sinne, mutta toisaalta haluaisin vaan vihdoinkin saada jotain todennäköisyyttä luomuraskautumisen mahdollisuuksiin.

En oikein usko huuhaa hommiin, mutta ostin viikonloppuna vehnänalkioöljyä (on muuten pahaa) ja macajauhetta. Kai siitä pitää yrittää jotain tehdä, että voi sanoo edes yrittävänsä. Ensi kierrosta vois kokeilla taas myös greippimehua. Jotain pientä hyötyä olin siitä muka saavani kun joskus sitä kokeilin.

Päivitystä

Päivitin vähän sivun ulkonäköä, jos sitä vaikka joku joskus katsoisi. Samalla tein oman välilehden yrityksen etenemisestä, jota päivittelen sitä mukaa kun hoidot etenee.

Fiilis on tällä hetkellä hyvä. Ollaan saatu miehen kanssa paljon puhuttua asioista ja tuntuu hyvältä, että hänkin on täysillä tässä mukana projektissa. Okei, voisihan se vielä sen verran panostaa, että jättäisi tupakan polton lopullisesti, mutta on kuitenkin tehnyt selvästi vähentänyt, joten eiköhän se siitä. Toisaalta mäkin voisin vähän kehittää itseäni siinä, että talletteluja tulisi useammin. Miehen simppatestin tulosten jälkeen halut on vaan olleet niin miinuksella, ettei tosikaan. Siihen mä en myöskään ala, että väkisin oviksen aikaan pitäisi talletella. Kyllä peiton heiluttelussa pitää olla myös tunne mukana.

Nyt mennään kp 13 ja ovista odottelen vielä tällä viikolla tulevaksi. Viimeiset kaksi kiertoa se on ollut kp 16-17, mutta aiemmin se oli kp 14 tietämillä. Olen mittaillut nyt lämpöjäkin, josko oppisin niitäkin tulkitsemaan paremmin. Täytyykin pistää näytille tänne kuukauden käyrä. Ajattelin tässä kierrossa myös tikutella oviksen, mikä on mulla kyllä joka kerta onnistunut kun oon yrittänyt. Ongelmana on lähinnä ollut se, että saan poistiivisen tuloksen parina päivänä, joten ihan tarkka ajankohta ei ihan aukea aina. Mitään tuntemuksia oviksen suhteen ei ole, toki kuitenkin vähän liukkaampia kelejä on.

Kun yritystä onkin takana jo yli vuosi

Jep, eipä ottanut blogi kovasti tuulta alleen viime vuonna. Tilanne on kuitenkin muuttunut, eikä tästä aiheesta liikaa löydy kokemuksia netistä joten yritämpä taas aloittaa uudella innolla.

Tuloksentonta yritystä on monta kuukautta takana, yk:ta en ole enää edes laskenut. Mies kävi syksyllä simppatestissä, jonka tulos ei ollut hyvä. (Ongelmana siittiöiden määrä ja vasta-aineet) Lähdettiin kunnalliselta puolelta hakeutumaan  hoitoihin, koska luomuna tuskin tulosta saadaan. Ajattelin pitää kirjaa kuinka hoidot etenee, koska tällaisia kokemuksia itse kaipaisin juuri nyt eniten.

Hoitojen eteneminen:
7/16 Käynti gynellä, kaikki ok
10/16 Miehen simppatestin tulokset
12/16 Käydään terveyskeskuksessa hakemassa lähetettä polille, labroja molemmille
1/17 Tulee kutsu lapsettomuuspolille
2/17 Ensimmäinen käynti polilla

Kovasti jo odotan muutaman viikon päästä olevaa aikaa polille. Haluasisin vihdoinkin kuulla jonkun ammattilaisen näkemyksen meidän mahdollisuuksista lapsen saantiin. Toisaalta hoidota pelottavat ihan sairaasti.