maanantai 3. heinäkuuta 2017

4+5

Tänään tuli siirrosta aikaa kaksi viikkoa, joten tein vielä uudet  raskaustestit tänä aamuna. Sekä apteekin omassa että Onestepissä viivat ovat vahvistuneet. Jotain siis oikeasti tapahtuu, kyllä se vaan nyt on uskottava. Tänään alan myös purkamaan tukilääkitystä. Ajatus vähän pelottaa, että mitä jos menkat alkavatkin kun tuki katoaa.

Oireina edelleen on "ihana" turvotus. Vaikea pukeutua töihin, kun farkut tuntuu liian ahdistavilta eikä kaapista oikein löydy mitään fiksuja, mutta löysempiä vaatteita. Tissit näytti mielestäni erilaiselta kuin yleensä, mutta en osaa sanoa miten. Mies vain sanoi, että turvoksissa ovat. Eilen illalla kurkku tuntui karhealta ja tänä aamuna olikin kunnon kaktus kurkussa. Onko tämä raskausoire, tiedä siitä sitten, mutta olen todella harvoin kipeänä. Toisissa lähteissä myös mainitaan, että raskauden alussa immuniteetti on alhaisempi kuin yleensä. Mahaa jomottaa ajoittain ja tietyissä (kierto)liikkeissä voi tuntua vihlasuja.

Täytyisi soittaa neuvolaan, mutta soittoaika on joka päivä 12-13. Täytyisi siis soittaa työpäivän aikana, mutta töissä on hankala päästä puhumaan rauhassa. Kunhan nyt tämän viikon aikana saisi aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti