Uusi vuosi, uudet kujeet

Jos viime vuoden haluaa tiivistää, on sen pää tapahtumat kokolailla tässä:
Kaksi icsiä, kolme alkionsiirtoa, kaksi plussaa, kaksi keskenmenoa, helvetin monta kyyneltä ja tyhjä pakkanen.

En kuitenkaan jaksa murehtia enää mennyttä vaan nyt on aika kääntää katse tulevaan. Tänään oli km:n jälkitarkastus polilla. Kaikki näytti olevan kunnossa ja lääkäri epäili menkkojen tulevan ehkä vielä tällä viikolla. Hyvinkin samalla kaavalla siis mennään kuin edellisessäkin keskenmenossa.

Samalla käynnillä katsottiin myös keskemenotutkimusten tuloksia. Kaikki oli niissäkin kunnossa, tosin kromosomitutkimukset eivät ole vielä valmistuneet. Menee kuulemma pari kuukautta niihin. Sain mukaani taas pari uutta labralähettä ja vaikutti siltä, että oikeasti haluavat tutkia kaiken mikä raskautumiseen ja keskenmenoihin voi vaikuttaa. Se tuntuu hyvältä, että tosissaan yrittävät kaikkensa. Lääkäri oli tällä kertaa myös oikeasti perehtynyt meidän hoitojen ja tutkimusten kokonaisuuten, eikä ollut kiireessä vain heittämässä meitä pihalle. Paras käynti pitkään aikaan.

Puhui myös jostain hifistely icsistä, picsitä(?), jota ilmeisesti seuraavalla kerralla kerralla tullaan käyttämään. Siinä valitaan vielä tarkemmin parhaat siittiöt, jos nyt oikein ymmärsin. Myös erilaisella viljelynestellä(?) voidaan jotenkin edesauttaa raskauden jatkumista.

Tuntuu hyvältä, että voidaan vielä kokeilla jotain uutta. Tulihan se seuraava icsikin aikataulutettua. Nyt näyttää siltä, että maalis-huhtikuussa alkaa taas tapahtua!

Tyhjää täynnä

Vuoto jatkuu, vielä kymmenen päivää tyhjennyksen jälkeenkin. Ei ole todellakaan enää niin runsasta, mutta kuitenkin sidettä joutuu käyttämään. Eiköhän jouluun mennessä ole kokonaan ohi. Vähän on mietityttänyt kun aina iltaa kohden on ollut kovaakin menkka jomotusta ja Buranaa olen joutunut useampana iltana ottamaan. Goolauksen perusteella tämä kuitenkin kuuluu asiaan.

Pää on jotenkin ihan tyhjä. Ei jaksa ajatella koko lapsettomuutta. Ei jaksa puhua asiasta. Eipä siitä kyllä kukaan halua mun kanssa puhuakkaan. Ihmisten on vain helpompi puhua jostain kivoista jutuista, kuin märähtiä ongelmia.

Joulufiilis on todellakin hukassa. Ollaan joulu miehen kanssa kaksin, joten ei siihen hirveämmin tarvi panostaakkaan. Jos vain huilaisi. Olen muutenkin varsin introvertti ihminen, mutta nyt epäsosiaalisuuteni on noussut, ei vaan jaksa.

Tyhjennys nro 2

Kirjaan taas tyhjennys kokemuksen ylös, koska joku saattaa kaivata tällaisiakin kokemuksia, valitettavasti. Maanataina sain sii polilla Mifegynet, jotka valmistelevat kohtua tyhjennyksen ja voivat jo aloittaakkin keskenmenon. Tiistaina päivällä tuli menkkamaista kipua alavatsalle ja illalla alkoikin vuoto, aika pientä kuitenkin vielä.

Keskiviikko aamuna klo 8 otin 4kpl Cytoteciä alakautta. Samalla otin myös täyden satsin kipulääkkeitä, 2kpl Panakodeja ja 600mg buranaa. Edellisellä kerralla nukuin tällä coctaililla seuraavat neljä tuntia, mutta valitettavasti, nyt ei niin käynyt. Tunnin jälkeen alkoi supistelut?, jotka tulivat ja menivät. Niiden välissä aina torkahdin, mutta heräsin joka kerta kun kramppi taas alkoi. Kipu oli paikotellen todella kova, mutta kyllä siitä selvisi. Tätä kramppailua jatkui pari tuntia jonka jälkeen kävin vessassa ja pönttöön taisi tulla suurin osa raskausmateriaalista.

Neljä tuntia ensimmäisten cytotecien jälkeen otettiin vielä 2kpl lisää, samalla otin myös uuden kipulääke satsin. Näistä lääkkeistä ei tullut yhtä pahoja supistuksia enää vaan vain pientä kramppailua, josta torkuin ohi.

Loppuilta menikin varsin kivuttomasti, mutta pää oli sekaisin panakodeista. Yritin epätoivoisesti katsoa linnan juhlia, mutta silmät ei vaan pysyneet auki, joten varmaankin klo 21 menin nukkumaan. Varmuuden vuoksi otin vielä yhden buranan yötä vasten.

Eilen en tarvinnut mitään kipulääkettä ja olo oli muutenkin hyvä. Olen sairauslomalla nämä pari päivää, vaikka en kyllä välttämättä loma olisi tarvinnut. Kyllä tämä kuitenkin hyvää tekee, selvitellä vähän ajatuksia ajan kanssa.

Yhteenvetona voin siis todeta, että tämä tyhjennys oli huomattavasti kivuliaampi kuin edellinen, mutta nopeammin ohi. Tuntuu myös että jälkivuoto vähän pienempää nyt, joten toivottavasti se ei kestä nyt ihan niin kauaa ja päästään esim. jouluna saunomaan.

Kiitos vielä kaikkille edellisiiin postauksiin kommentoinneille. On ihana tietää, että ei ole yksin omien ongelmiensa kanssa ja, että joku ymmärtää ne kaikista oudoimmatkin fiilikset!

Ajatuksia tulevasta

Niin kuin viimeksikin kirjoitin, on helpompi suhtautua tulevaan tyhjennykseen, koska tietää, että siitä selviää. Kipuja voi tulla, mutta niistä selviää kuitenkin.

Kävin tänään hakemassa Mifegynen ja Cytotecit polilta. Lääkäri halusi vielä kerran ultrata tilanteen, mutta eipä siellä mitään yllätystä ollut tarjota. Varsinainen tyhjennyspäivä on keskiviikkona, silloin kun koko maa juhlii satavuotis synttäreitä. Ei ole kummoinen juhlapäivä meille... Loppu viikon kerään voimia sairaslomalla. Olisivat polilta antaneet saikkua vaikka koko viikoksi, mutta tuntuu vielä vaikeammalta olla kotona kuin käydä töissä miettimässä jotain muuta välillä.

Joulu piti olla se hetki kun kerrotaan perhelle meidän tulevasta vauvasta. Ei tarvitse kertoa, ei. Onko meillä sitä vauvaa edes seuraavana jouluna, tuskin. Niin kuin tästä voi aavistella, ei meidän joulufiilis ole kovinkaan hyvä. Ajattelin ostaa vain ihan pakolliset lahjat veljen lapsille, muut saavat jäädä ilman. Ei vaan löydy voimia miettiä tällaisia "turhan päiväisyyksiä".

Tänään multa myös kysyttiin, että mitäs sitten. Niin, en tiedä. Sain meille labrat keskenmenotutkimuksiin, vaikka viime viikolla lääkäri oli sitä mieltä, että kaksi kkm:ää on vielä ihan normaalia. Tuskin niistä mitään syytä löytyy, mutta tuleehan ainakin tutkittua. (Käsittämätöntä, että näitä labroja ei oteta automaattisesti kuin raskaat hoidot aloitetaan!?!) Sitten pitäisi miettiä kolmatta icsi kierrosta. Sen aika ei ole vielä, en vain jaksa enää pettyä. Ensi vuonna, ehkä ennen kesää. Miten raskaalta tämä odottaminen tuntuukaan. Ja mitä sitten jos ei sekään tuota tulosta?

Ajoittain tunnen suurta masennusta, jossa olisin ihan valmis hyppäämään parvekkeelta alas. Näinä hetkinä en saa millään käännettyä ajatuksia positiivisen puolelle. Enkä osaa välttämättä puhuttua tästä edes miehelle, joka vain hermostuu siitä kun en puhu, itken vain. Joskus se itku loppuu, tiedän sen, mutta sille pitää vain antaa oma aikansa. Joskus jopa mun onnen on pakko kääntyä, onhan?

Pessimisti ei pety

...mutta kyllä se silti satuttaa! Kyyneleiltä ei vaan voi välttyä, vaikka siihen olinkin varautunut.

Lääkäri tarjosi saikkua eilen, mutta en sitä halunnut, koska edessä oli pari tärkeää työpäivää. Ajoin polilta suoraan töihin ja pidin naamani peruslukemilla loppu päivän, pystyin jopa naureskelemaan työkavereiden tyhmille jutuille. Kun pääsin kotiin, tuli koko joukko kyyneleitä. Niin kuin tänäänkin pitkän työpäivän jälkeen.

En halunnut, että lääkkellinen tyhjennys olisi heti, vaan menen maantaina hakemaan lääkkeet polilta, koska ne ekat tabletit on pakko syödä hoitajan valvonnassa. Tyhjennykseen on helpompi suhtautua, koska tietää miten se tapahtuu ja miltä se tuntuu. Miten surullista ajatella, että tästäkin on jo kokemusta. Onhan se mahdollista, että vuoto alkaa kun tukilääkkeet on nyt poistettu käytöstä. En kuitenkaan usko, että näin käy.

Kyllä tästä taas selviää ennemmin tai myöhemmin. Pakko selvitä! En vain ole varma selviänkö siitä omin avuin...

Tuomiopäivä

Tänään se oli, tuomiopäivä.

Yhteen lauseseen se tiivistyi: "Ei täälä valitettavasti näy sykettä."

Se siitä sitten, leuka rintaan ja kohtia uusia pettymyksiä.

Suunnitelmien päivitys

Kävin viime perjantaina hakemassa apteekista Estradot laastareita, jotta ne olisi valmiin ensimmäistä kiertopäivää ajatellen. Eihän niitä siellä ollut, mutta seuraavalle päivälle sai tilattuna. Ajattelin, että ei sillä väliä, että tuskin ne menkat sieltä nyt vielä tulee. Lähdettiin siitä sitten mökille yöksi ja heti pian mökille päästyä totesin, että sieltähän ne menkat nyt tulevat, prkl! Punnitsin mahdollisia vaihtoehtoja; lähdetäänkö ajamaan suuntaansa n. 50km apteekkiin, josta niitä todennäiköisesti saisi vai odotetaanko huomiseen, jolloin pääsisin aloittaamaan lääkityksen vasta kp 2. Valittiin kuitenkin yhdessä miehen kanssa kolmas vaihtoehto; ei aloiteta hoitoa ollaankaan vaan siirretään siirtoa kierrolla eteenpäin. Harmittahan tämä viivästys, mutta eipä se tässä kokonaisuudessa oikeasti paljon paina. Ei kuitenkaan haluttu riskeerata meidän ainoata pakastealkiota omaan tyhmyyteen. Myöskin tauon jatkuminen toisaalta myös helpottaa, ei pettymyksiä luvassa vielä hetkeen.

Menkat tosiaan yllättivät tosissaan. Keskenmeno kierto (tyhjennyspäivästä laskien) oli vain 33 päivää, eli pikkusen venähtänyt normi kiertoon nähden. Menkkakipuja ei juurikaan ollut, mutta vuoto oli/on runsaanpaa, joskin nyt ollaan jo voiton puolella.

Poli kuulumiset

Eilen oli keskenmenon jälkikontrolli lapsettomuuspolilla. Lääkärinä oli tällä kertaa uusi tuttavuus, joka oli vasta erikoistumassa eli ihminen, joka ei osannut vastata yhteenkään mun kysymykseen. Kyselin kuulemma vaikeita :D Käynniltä jäi kuitenkin hyvä fiilis, koska ensimmäistä kertaa hoitojen aikana kohtasin lääkärin, joka pystyi edes hieman osoittamaan empatiaa ja tsemppasi jatkamaan.

Ultrassa näytti kaikki olevan hyvin. Lääkäri ei osannut varmaksi sanoa kierron vaihetta, mutta epäili, että keskikierto on ohitettu ja vuotoa kohden mennään. Nyt tyhjennyksestä on aikaa n. 4,5 viikkoa eli kyllähän tämä tuntuu venyvän, mutta niinpä kai sen kuuluukin mennä. Noin viikko sitten tuli kerran pyyhittäessä vähän rusehtavaa vuotoa, joka voisi menkkoja ennakoida.

Kun uusi kierto alkaa, lähdetään samantien uuteen yritykseen. Tarkoituksena siis siirtää pakkasessa oleva alkio, mikäli se sieltä selviää. Siirto tehdään lääkkeelliseen kiertoon ja sain siksi reseptin Estradot laastareihin. Aiemmin mielestäni puhuttiin, että siirto tehtäisiin luonnolliseen kiertoon, en sitten tiedä miksi tämä on muuttunut. Sanoin lääkärillekin, että tämän yrityksen jälkeen varmaankin jäädään tauolle. Pakko ajatella välillä vain itseäkin eikä aina vain rahaa. Mitä sitten, että kolmannen icsin lääkkeet joutuu maksamaan omasta pussista...

Miten menee?

Olen vastaillut otsikon kaltaisiin kysymyksiin aika usein tässä edellisten päivien aikana. Vastaus on yleensä ollut, että "ihan ok". En oo juurikaan miettinyt keskenmenoa vaan enempi keskittynyt kesälomajuttuihin.

Mutta kyllähän se paha mieli sielä on olemassa. Se katkeruuden määrä on taas tuplaantunut niitä kohtaan joiden raskaus on saanut jatkua toivotusti. Tiedän, että se ei ole meiltä pois, mutta kun en vaan pääse ajatuksesta, että nyt piti olla meidän vuoro. Entä jos sitä meidän vuoroa ei tulekkaan, ikinä?

On ollut toisaalta hyvä huomata kuinka raskaasti mies tämän otti. Hän putosi ehkä vieläkin korkeammalta, koska kieltäytyi miettimästä, mitä pahaa voisi tapahtua. Minulle tämä konkretisoi sitä, että hänkin ihan tosissaan haluaa tätä. Kyllä me tästäkin selvitään yhdessä, ei vain ole vaihtoehtoja!

Tyhjennyksestä sen verran, että vieläkin (1,5vk cytotecien jälkeen) vuotoa tulee vähän. Pikkuhousun suojilla pärjää. Eilen soitin lapsettomuuspolille varatakseni aikaa jälkitarkastukseen. Kysyttiinkö sieltä fiiliksiä? Ei tietenkään. Pahoiteltiinko tapahtunutta? Ei.

Lääkkeellinen tyhjennys

Kun perjantaina ultran jälkeen kävin gynepolilla, sain siellä ensimmäiset lääkkeet, jotka valmistelevat kohdun tulevaa tyhjennystä varten. Lisäksi tarjottiin pahoinvointilääkettä. Mukaani sain varsinaiset tyhjennyslääkkeet, cytotecit 6kpl ja kirjalliset ohjeet kuinka toimia. Siinä mielentilassa olisin toivonut, että ohjeet olisivat olleet vieläkin selkeämmät. Hoitajan sanat jäivät huonosti mieleen siinä järkytyksen tilassa.

Ekoista lääkkeistä ei juurikaan oireita tullut. Vasta lauantai iltana myöhään tuli vähän veristä vuotoa, joka on ihan tyypillistä. Sunnuntai aamuna otin neljä cytoteciä alakautta, 2kpl panadoleja, 1kpl ibumaxia ja pahoinvointilääkkeen. Tällä cocktaililla nukkuikin kivasti seuraavat neljä tuntia, jolloin oli aika ottaa loput cytotecit suun kauttaa. Kun kävin samalla vessassa pönttöön hulahti aika määrä verta.

Loppupäivän makasin sohvalla. Kipu aaltoili. Välillä poltti tosissaan alavatsaa, välillä ei tuntunut mitään. Kipulääkkeitä vedin sunnuntaina täydet määrät, koska ei ole mitään järkeä kärsiä tuossa tilanteessa enempää. Mitään kunnon kramppeja en mielestäni kokenut, vaan kipu oli kyllä koko ajan hallinnassa. Vuoto tuli lähinnä vain pönttöön ekana päivänä, koska en juuri muuten liikkunut.

Maanantaina menin ibuxinin voimilla ja pystyin liikkumaan jo normaalisti. Menkkamaisia kipua ja vuoto 5 x normi kuukautisvuoto. Hyytymiä tai "lihan paloja" en ole nähnyt missään vaiheessa. Eilen kivut väheni entisestään, pari ibuxiinia otin varuiksi. Vuoto on edelleen runsasta, mutta se on vain siteen vaihtoa, ei muuta.

Taisin päästä aika helpolla, mitä ainakin keskustelupalstoihin on uskominen. Toisaalta valittamis- ja kipukynnys taitaa olla myös korkeampi kuin monella muulla. Henkisesti pidin tyhjennystä mieluummin helpottavana kuin järkyttävänä. Nyt päästään taas asioissa eteenpäin.

Ikävien uutisten päivä

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoijille, elämä voittaa joskus vielä! Jostain syystä haluan kirjata ylös ultrapäivän tapahtumat, ainakin niiltä osin kuin muistan ne. Tästä taitaa tulla pitkä kuin nälkävuosi, mutta itsellenihän tätä pääasiassa kirjoitan.

Olin etukäteen jo ajatellut, että kun ultra on aamupäivästä, jään sen jälkeen kaupungille nauttimaan kesäpäivästä, lomalla kun olen. Laitoin kesämekon päälle ja lähdin hyvillä mielin lääkäriä kohti. Mies tuli hakemaan minut ja oltiinkin paikalla hyvissä ajoin. Lääkäri sen sijaan oli taas myöhässä, varmaankin 20min. Odotustilassa odotti meidän lisäksi useita odottavia äitejä. Jännitys meinasi kohota odottaessa, mutta olin kuitenkin optimistinen. Eihän ollut mitään syytä epäillä muuta. Lääkärinä oli mies, joka puhui oudosti, ehkä vähän änkyttäen. Lääkäri kyseli onko ollut oireita ja miten on muuten mennyt. Sitten vain housut pois ja lääkäri ensin tunnusteli kohtua ja sanoi jotain, että on kohtu on kasvanut. Sitten alkoi ultraus. En uskaltanut katsoa lääkärin ilmettä vaan tujotin vaan tiukasti ultrausruutua. Näin selvästi, että kohtu näytti erilaiselta kuin ennen. Jotain siellä oli. Lääkäri pyöritteli ultraa jonkun aikaa ennen kuin sai sanottua jotain, että alkio näyttää pieneltä. Selvästi liian pieneltä viikkoihin nähden. Tila on nimeltään "keskeytynyt keskenmeno" Siinä kohtaa happi pakeni keuhkoista, enkä tiennyt mitä sanoa joten en sanonut mitään. Lääkäri jatkoi ultrausta ja katsoi munasarjojen tilanteen. "Tyypilliset punktoidut munasarjat", mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Ainoa ajatus itsellä tässä kohtaa oli vain päästä pihalle. Lääkäri selitti ja selitti ja selitti tulevasta tyhjenyksestä. En ymmärtänyt mitään, sain vain nipun reseptejä kouraan. Lääkäri myös soitti toiselle osastolle, jonne piti lähteä seuraavaksi hakemaan lääkkeet. Ilman miestä en varmasti olisi löytänyt perille toiseen rakennukseen. Luojan kiitos hän oli mukana. Lääkärin huoneesta kun päästiin vihdoinkin pois, tuli kyyneleet ja ne ei ihan heti loppuneetkaan. Itkin koko matkan gynepolille. Gynepolilla oleva kätilö oli selvästi ymmärtäväisempi ja selitti asiat vielä juurta jaksaen. Minun piti tehdä valinta teenkö tyhjennyksen itsekseni kotona sunnuntaina vai polilla maanantaina. Kukaan ei sen paremmin selittänyt mitä eroa näillä oli, mutta päädyin tekemään kotona omassa rauhassa. Polilta piti vielä mennä labraan ja siinä kohtaa päästin miehen jatkamaan työpäivää.

Lähdin bussilla kotiin ja jossain vaiheessa tuli mieleen, että täytyisi perua maanantain neuvolakin. Neuvolaan kun on vain tunnin soittoaika, täytyikin soittaa saman tien. Keskellä kaupungin vilkkainta keskustaa soitin neuvolaan ja kerroin tilanteen. Paljon sieltäkin kyseltiin, että mikä olo ja voinko puhua kenellekkään. On kauheaa olla tuollaisessa paikassa ja yrittää puhua järkeviä, kun on ihan romuna henkisesti. Kun vihdoin pääsin kotiin olo helpottui. Illaksi oli ohjelmaa sovittuna ja miehen kanssa sovittiin yhdessä tuumin pitää suunnitelmista kiinni. Saipahan vähän ajatuksia muualle.

Tämä päivä oli heittämällä yksi kamalimmista. Jälkeen päin jäin miettimään, että pahoitteliko lääkäri edes mitenkään tilannetta. Eihän se olisi mitenkään ihmeellistä, ettei lääkäriltä empatiaa heru, mutta edes vähän ymmärrystä sitä kaipaisi.

Keskeytynyt keskenmeno

Karu oli tämän päivän lääkärin tuomio. Lääkkeelinen tyhjennys edessä vielä tällä viikolla. Miksei ikinä mikään asia voi onnistua? Mitä pahaa mä on kenellekkään ikinä tehnyt?