torstai 30. marraskuuta 2017

Pessimisti ei pety

...mutta kyllä se silti satuttaa! Kyyneleiltä ei vaan voi välttyä, vaikka siihen olinkin varautunut.

Lääkäri tarjosi saikkua eilen, mutta en sitä halunnut, koska edessä oli pari tärkeää työpäivää. Ajoin polilta suoraan töihin ja pidin naamani peruslukemilla loppu päivän, pystyin jopa naureskelemaan työkavereiden tyhmille jutuille. Kun pääsin kotiin, tuli koko joukko kyyneleitä. Niin kuin tänäänkin pitkän työpäivän jälkeen.

En halunnut, että lääkkellinen tyhjennys olisi heti, vaan menen maantaina hakemaan lääkkeet polilta, koska ne ekat tabletit on pakko syödä hoitajan valvonnassa. Tyhjennykseen on helpompi suhtautua, koska tietää miten se tapahtuu ja miltä se tuntuu. Miten surullista ajatella, että tästäkin on jo kokemusta. Onhan se mahdollista, että vuoto alkaa kun tukilääkkeet on nyt poistettu käytöstä. En kuitenkaan usko, että näin käy.

Kyllä tästä taas selviää ennemmin tai myöhemmin. Pakko selvitä! En vain ole varma selviänkö siitä omin avuin...

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Tuomiopäivä

Tänään se oli, tuomiopäivä.

Yhteen lauseseen se tiivistyi: "Ei täälä valitettavasti näy sykettä."

Se siitä sitten, leuka rintaan ja kohtia uusia pettymyksiä.

perjantai 24. marraskuuta 2017

1. neuvola

Keskiviikkona oli ensimmäinen neuvolakäynti. Käynti, jonka jo ajattelin aluksi perua, mutta menin nyt kuitenkin käymään. Käynti alkoi heti kysymyksellä mitä vähän pelkäsin; "No mites nyt on mennyt?" Siittähän se alkoi saman tien hirveällä tilityksellä epävarmuudesta ja paskoista fiiliksistä. Toivottavasti en pelästyttänyt tätiä tällä vyörytyksellä :) Olin siis ollut vastaanotolla n. 10min kun sain jo neuvolapsykologin yhteystiedot käteen :D Itkuksi homma ei onneksi kuitenkin mennyt, se nyt siitä olisi vielä puuttunut. Se, että sain ajatukseni sanottua ääneen, helpotti jo oloa huomattavasti. Heti en ole psykologin juttusille menossa, mutta helpottaahan se, että on joku johon voi ottaa yhteyttä sitten jos siltä tuntuu.

Muuten käynti noudatteli varmaankin ihan peruskaavaan. Juteltiin syömisistä, liikkumisesta, sairauksista jne. Pikkusen tuomitseva sävy oli kyllä vastapuolella joistain jutuista. Pitäisi lisätä hikiliikuntaa, pitäisi joka päivä syödä kaksi lämmintä ateriaa, ei saisi napostella eikä varsinkaan syödä herkkuja... Huomautuksena kuitenkin tässä, että olen aina ollut täysin normaalipainoinen ihminen ja edelleenkin lenkkeilen päivittäin koirien kanssa metsässä vähintään tunnin, että en mä ihan vaan sohvalla makaa.

Se, mitä toivoisin neuvolahenkilökunnalta, olisi perehtyminen hedelmöityshoitoihin. Ainakin tämä kyseinen henkilö oli ihan ulapalla. Jouduin sille selittämään esimerkiksi mitä eroa on ICSIllä ja IVF:llä. Luulisi, että heillekin koulutettaisin edes vähän tätäkin aihetta, koska ei hoidot nyt niin harvinaisia ole. En myöskään usko, että hän täysin ymmärsi kuinka paljon hoidot ovat vaikuttaneet elämääni kuluvana vuonna.

Outoa oli, että oireista hän ei kyselyt mitään. Laitan ne kuitenkin tähän muistiin; pahoinvointi/kestokrapula vähentynyt, närästystä? enemmän, turvotusta myös vatsan seudulla, erityisesti illalla, tissit edellen kokoa tai kahta isommat, ruokahaluttomuus (mitään ei oikein tee mieli), kun syödään niin sitten menee älytön määrä (eilen söin neljä joulutorttua yhdellä istumalta :D ). Jotain siis on, mutta onko se enää kuitenkaan sitä mitä halutaan.

Viisi aamua vielä uuteen ultraan, jaksaa jaksaa!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Raskaana kunnes toisin todistetaan

Olen saanut omat ajatukset käännettyä positiivisen puolelle, edes vähän. En mene ylimääräiseen ultraan vaan odotan vielä sen pitkän viikon ja toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä, että tulisi hyviä uutisia.

Pahoinvointi on kyllä vähentynyt, joskaan ei ihan kokonaan kadonnut. Tissit on edelleen turvoksissa enkä meinaa liiveihini mahtua. Toivon mukaan tämä oikeasti on raskausoire eikä vain oire lugesteroneista. Mahaa turvottaa, mutta edelleen mahdun ihan hyvin farkkuihini. Mitään ruokaa ei tee mieli, mutta toisaalta nälkä on välillä aivan hirveä ja saan tungettua järjettömän määrän ruokaa napaani.

Huomenna on ensimmäinen neuvola. En tiedä mitä odottaa, mutta toivottavasti pääsen purkamaan asiaa ammattilaisen kanssa, eikä se mene vain pakollisten asioiden hoitoon. En todellakaan halua, että sydän ääniä edes yritetään kuunnella. Haluan olla raskaana, ainakin vielä viikon :)

torstai 16. marraskuuta 2017

Epävarmuus

Se mitä eiliseltä ultralta odotin eniten oli nimenomaan se, että saa varmuuden joko epäonnistumisesta tai onnistumisesta. Sitä juuri en saanut, vaan minut jätettiin roikkumaan löysään hirteen vielä kahdeksi viikoksi. "Koita jaksaa odottaa" totesi lääkäri kun sanoin, että tästä ultrasta ei ainakaan apua stressaamiseen ollut.


Miksei se voinut ottaa mitään kantaa puoleen tai toiseen, sekin ehkä vain helpottaa. Varoiko lääkäri sanomasta mielipidettään, koska ei halunnut pahoittaa mun mieltä tai pelotella turhasta? Lääkärin pitäsi olla se joka tietää ja joka kertoo miten asiat on. Miksi ne ei pysty siihen? Niin tiedä tuosta lääkäristä, se oli taas joku uusi naama tuolla, enkä ollut sitä ennen nähnyt.

Hoitajalle pääsyä odotellessa mies avasi omia ajatuksiaan odotustilassa. Hän näki vain positiiviset asiat; "Sillähän on syke". Itse en nähnyt tilanteessa mitään positiivista, päässä vain kaikui lääkärin sanat; "Ompa se pieni!"  Meillä on aina tämä näkemysero asioista ja voi luoja miten ärsyttävää se on. Mua ei lohduta tässä tilanteessa mikään muu kuin se, että saa varmuuden asioiden oikeasta tolasta.



Tuntuu, että raskausoireetkin olisi heti vähentyneet. Paha olo ei todellakaan ole niin vahvana enää, vai onko? En tiedä, en jaksa, enkä oikeastaan halua edes ajatella asiaa. Syytän itseäni siitä, että uskoin liikaa, että kun näitä oireita on näin paljon, on se lapsi todella tulossa. Olin optimistinen ja tipahdin taas korkeammalta kuin koskaan ennen. Odotan vain keskenmenoa.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Varhaisultra

Sillä on syke,

MUTTA

se ei vastaa viikkoja. Oli ainakin viikon pienempi kuin pitäisi. Lääkäri ei sanonut juuta eikä jaata, ehkä mainitsi mittausvirheen mahdollisuuden. Kaksi viikkoa lisää piina-aikaa, sit taas ultrataan. Stressitasot taas kymmenkertaistui, mä en jaksa enää...

tiistai 14. marraskuuta 2017

7+4

Enää yksi herätys tuomioon, jännittää!! Olen kyllä suht hyvin pysynyt järjissäni, koska kestokrapula vaivaa, myös huimausta on ollut ajoittain ja tissit, ai, että ne kipeät! Mahassa on vähän jänniä tuntemuksia, mutta ei edelleenkään sitä turvotusta juurikaan.

Viikonloppuna ehdin jo hiukan huolestua kun pahoinvointia ei ollut juurikaan. Tosin istun molemmat päivät koulutuksessa ja söin käytännössä koko ajan jotain. Koulutuksen jälkeen menin kuitenkin googlaamaan oireiden loppumista ja sieltähän sai taas lukea jos sun vaikka millaista keskenmeno kokemusta. Pitäis pistää googleen joku esto, ettei tollaisia voisi ollenkaan hakea. Ei siitä tule kuin paha mieli.

Huomenna saadaan hyviä tai huonoja uutisia. Huonot uutiset pelottaa myös siinä mielessä, että mies on käytännössä koko loppu viikon reissussa. Kiva sitten märehtiä yksinään...

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Mikä hiton aamupahoinvointi?

Pahoinvointi on nyt näköjään tosissaan nostanut päätään tässä parin päivän ajan. Aamuisin olo on kohtuu normaali, mutta mitä pidemmälle päivä etenee sen kehnompi olo on. Paikalla ollessa olo ihan ok, mutta liikkeessä ollessa joutuu jo miettimään, että onko jotain tulossa ylös. Koirien kanssa lenkkeily on mulle henkireikä, mutta tää olo ei nyt ihan kannusta siihen.

Mutta niin kuin olen aiemminkin luvannut, en minä valita vaan nautin näistä ihanista oireista <3

tiistai 7. marraskuuta 2017

6+4

Masentaa, ahdistaa, ketuttaa ja itkettää. Siinäpä niitä fiiliksiä viime päiviltä. Kai se on tämä stressi onnistumisesta. Ja tietysti ne hormoonit, omat ja purkista otetut. Vaikka kuinka väkisin yrittäisin, en saa itseäni käännettyä positiiviselle tuulelle, en vain millään jaksa vaikka nyt olen saanut nukuttua. Töissä ei saa töitä tehdyksi, eikä kotihommatkaan napostele. Haluaisin vain itkeä peiton alla yksin. Mies ei todellakaan ymmärrä, vaikka olen yrittänyt kertoa kuinka paha mun on olla. Tulee vain lisää riitaa.

Soitin eilen neuvolaan, eipä sieltäkään mitään piristystä irronnut. Ärsytti vaan kun se soittoaika sinne on niin raivostuttava kun töissä on todella hankala puhua missään rauhassa. Ensimmäisen neuvola-ajan olisi halunnut varata jo ennen varhaisultraa. En suostunut, joten aika on viikko vu:n jälkeen, jos on....

Tänä aamuna heräsin suht hyvillä mielin, koska tisseihin sattui ihan tosissaan. Minkäs sitä masokisti luonteelleen voi ;) Muuten oireiden kanssa jatketaan samaa rataa. Pientä etomista/krapulaista oloa. Väsymystä on siis todellakin myös. Nyt pari päivää on myös mahassa ollut enemmän tuntemuksia, menkkatyyppistä jomottelua.

Voi kun vu olisi jo, mutta vieläkin kahdeksan aamua täyttä tuskaa jäljellä.

perjantai 3. marraskuuta 2017

6+0

Aamu alkoi digillä ja luojan kiitos tulos oli haluttu 3+ Ollaan nyt taatusti pidemmällä ainakin kuin viimeksi, vaikka en sillon digitestejä käyttänytkään. Lupaan nyt itselleni, että testaaminen oli tässä, seuraavaksi odotan vain varhaisultraa. Vielä 12 herätystä ultraan :D

Täytyisi varmaan soitella neuvolaankin. Ehkä kuitenkin vasta ensi viikolla...

torstai 2. marraskuuta 2017

5+6

En nyt kuitenkaan vielä tehnyt digiä. Huomenaamulla sitten vasta kun mieskin on toivottavasti kotiutunut työmatkalta. Pelottaa se tulos kyllä niin paljon, mutta toisaalta ei malta millään odottaa, että saisi jotain varmistusta.

Etovaa oloa on nyt ollut jonkun verran lähinnä ruokailujen jälkeen. Virtaa on riittänyt eikä väsymyksestä ole kyllä tietoakaan. Päin vastastoin täysin yöunien nukkuminenkin on ollut vaikeata. Jos saan illalla unta, niin saatan herätä aamu yöstä tai sitten toisinpäin, uni ei tule millään.

Eilen taas pisti alavatsaan reilun tunnin. Ihan kuin olisi ollut juoksulenkillä täyden mahan kanssa. Myös pientä menkkamaista olo on tullut ja mennyt. Edelleen kuitenkin kaipaan lisää oireita ja varhaisultraa (vielä melkein 2 viikkoa tuskasta odotusaikaa!!!)