Suunnitelmien päivitys

Kävin viime perjantaina hakemassa apteekista Estradot laastareita, jotta ne olisi valmiin ensimmäistä kiertopäivää ajatellen. Eihän niitä siellä ollut, mutta seuraavalle päivälle sai tilattuna. Ajattelin, että ei sillä väliä, että tuskin ne menkat sieltä nyt vielä tulee. Lähdettiin siitä sitten mökille yöksi ja heti pian mökille päästyä totesin, että sieltähän ne menkat nyt tulevat, prkl! Punnitsin mahdollisia vaihtoehtoja; lähdetäänkö ajamaan suuntaansa n. 50km apteekkiin, josta niitä todennäiköisesti saisi vai odotetaanko huomiseen, jolloin pääsisin aloittaamaan lääkityksen vasta kp 2. Valittiin kuitenkin yhdessä miehen kanssa kolmas vaihtoehto; ei aloiteta hoitoa ollaankaan vaan siirretään siirtoa kierrolla eteenpäin. Harmittahan tämä viivästys, mutta eipä se tässä kokonaisuudessa oikeasti paljon paina. Ei kuitenkaan haluttu riskeerata meidän ainoata pakastealkiota omaan tyhmyyteen. Myöskin tauon jatkuminen toisaalta myös helpottaa, ei pettymyksiä luvassa vielä hetkeen.

Menkat tosiaan yllättivät tosissaan. Keskenmeno kierto (tyhjennyspäivästä laskien) oli vain 33 päivää, eli pikkusen venähtänyt normi kiertoon nähden. Menkkakipuja ei juurikaan ollut, mutta vuoto oli/on runsaanpaa, joskin nyt ollaan jo voiton puolella.

Poli kuulumiset

Eilen oli keskenmenon jälkikontrolli lapsettomuuspolilla. Lääkärinä oli tällä kertaa uusi tuttavuus, joka oli vasta erikoistumassa eli ihminen, joka ei osannut vastata yhteenkään mun kysymykseen. Kyselin kuulemma vaikeita :D Käynniltä jäi kuitenkin hyvä fiilis, koska ensimmäistä kertaa hoitojen aikana kohtasin lääkärin, joka pystyi edes hieman osoittamaan empatiaa ja tsemppasi jatkamaan.

Ultrassa näytti kaikki olevan hyvin. Lääkäri ei osannut varmaksi sanoa kierron vaihetta, mutta epäili, että keskikierto on ohitettu ja vuotoa kohden mennään. Nyt tyhjennyksestä on aikaa n. 4,5 viikkoa eli kyllähän tämä tuntuu venyvän, mutta niinpä kai sen kuuluukin mennä. Noin viikko sitten tuli kerran pyyhittäessä vähän rusehtavaa vuotoa, joka voisi menkkoja ennakoida.

Kun uusi kierto alkaa, lähdetään samantien uuteen yritykseen. Tarkoituksena siis siirtää pakkasessa oleva alkio, mikäli se sieltä selviää. Siirto tehdään lääkkeelliseen kiertoon ja sain siksi reseptin Estradot laastareihin. Aiemmin mielestäni puhuttiin, että siirto tehtäisiin luonnolliseen kiertoon, en sitten tiedä miksi tämä on muuttunut. Sanoin lääkärillekin, että tämän yrityksen jälkeen varmaankin jäädään tauolle. Pakko ajatella välillä vain itseäkin eikä aina vain rahaa. Mitä sitten, että kolmannen icsin lääkkeet joutuu maksamaan omasta pussista...

Katkeran akan tilitystä

Viime viikkojen aikana olen taas vajonnut aika syvälle lapsettomuuden ja itse säälin maailmaan. Ole miettinyt liikaa sitä, mitä elämälleni teen jos (ja kun) en ikinä saa lapsia. Usko on todella koetuksella.

Ajatus iski todella kun palattiin reissusta ja oltiin lapsiperheiden täyttämässä laivassa. Tunsin itseni niin yksinäiseksi siellä. Nieleskelin kyyneleitä ja kun en enää pystynyt, kävin keinuvan laivan vessassa itkemässä.

Onhan sitä katkeruutta ennenkin ollu, mutta nyt tämä kaikki on noussut taas uudelle tasolle. En voi sietää yhtään sitä valitusta kuinka väsyttää kun lapset ei nuku ja kuinka ärsyttäviä ne osaakin olla välillä. Saati puhetta siitä, kuinka kamalaa on olla raskaana. On vaikea iloita ystävän hyvin menneestä varhaisultrasta, jossa kaikki oli hyvin. Salaa joku pieni osa minusta toivoisi heillekin epäonnea, koska se oli meidän vuoro!

Samaan aikaan kuitenkin tiedostan, että muiden onni ei ole minulta pois. Olo onkin varsin ristiriitainen. Joku fiksu minulle sanoi, että onhan se epäreilua, että näitä lapsitilauksia ei voi hoitaa järjestyksessä vaan toiset joutuvat odottaa vuoroaan liian kauan. Niinpä, minusta se voisi olla jo meidän vuoro.

Kun oikein ahdisti, aloin miettimään, että jos en ikinä saa lapsia, niin kenelle mun perintö menee? Muuttaako se myös tavallaan koko elämän suuntaa, koska ei kannata hamstrata omaisuutta tai rahaa? Oikein piristäviä ajatuksia, not!

Miten menee?

Olen vastaillut otsikon kaltaisiin kysymyksiin aika usein tässä edellisten päivien aikana. Vastaus on yleensä ollut, että "ihan ok". En oo juurikaan miettinyt keskenmenoa vaan enempi keskittynyt kesälomajuttuihin.

Mutta kyllähän se paha mieli sielä on olemassa. Se katkeruuden määrä on taas tuplaantunut niitä kohtaan joiden raskaus on saanut jatkua toivotusti. Tiedän, että se ei ole meiltä pois, mutta kun en vaan pääse ajatuksesta, että nyt piti olla meidän vuoro. Entä jos sitä meidän vuoroa ei tulekkaan, ikinä?

On ollut toisaalta hyvä huomata kuinka raskaasti mies tämän otti. Hän putosi ehkä vieläkin korkeammalta, koska kieltäytyi miettimästä, mitä pahaa voisi tapahtua. Minulle tämä konkretisoi sitä, että hänkin ihan tosissaan haluaa tätä. Kyllä me tästäkin selvitään yhdessä, ei vain ole vaihtoehtoja!

Tyhjennyksestä sen verran, että vieläkin (1,5vk cytotecien jälkeen) vuotoa tulee vähän. Pikkuhousun suojilla pärjää. Eilen soitin lapsettomuuspolille varatakseni aikaa jälkitarkastukseen. Kysyttiinkö sieltä fiiliksiä? Ei tietenkään. Pahoiteltiinko tapahtunutta? Ei.