perjantai 7. huhtikuuta 2017

10 asiaa, jotka kannattaa jättää sanomatta lapsettomalle

Vanha juttu Vauva.fi sivuilta, mutta hyviä ajatuksia kaikki, omilla kommenteilla höystettynä. Voi kumpa kaikki ihmiset nämä joskus lukisi ja sisäistäisi.

1. Lopettakaa yrittäminen ja turha stressi, niin lapsi saa alkunsa kuin itsestään. 
Jep, näihän helppoa se on. Tätä sain jossain vaiheessa kuulla myös mieheltä, mutta on pikku hiljaa ymmärtänyt, että se on mahdotonta olla stressaamatta. Eikä stressiä totisesti voi kääntää on/off napista pois päältä.

2. Nauttikaa ajasta, jonka saatte viettää kahdestaan puolisoina. Lapsen tultua sellaista ei enää ole. 
Olen matkustellut, bilettänyt, mennyt ja tullut. Vaikkei meillä miehen kanssa olekaan pitkää yhteistä menneisyyttä, emme kaipaa sitä yhtään. Haluamme vain sen perheen kasaan!

3. Teillähän on niin helppoa, kun ei ole lapsenhoito- tai rahahuolia ja voitte matkustellakin minne haluatte. 
Rahahuolia voi olla kyllä ilman lapsiakin ja matkustella voi lapsienkin kanssa.

4. Pyytäisimme teidätkin lapsen synttäreille, mutta eivät teitä varmaan tällaiset juhlat kiinnosta.
Niin, kaksi piipuinen juttu. Voi tehdä kipeetä nähdä paljon lapsia ja perheitä kun niitä ei itsellä ole, mutta silti ei pitäisi olettaa ainakaan sitä, että meitä ei lapset kiinnostaisi.

5. Emme lähetä teille lapsen kuvalla varustettua joulukorttia, ettemme loukkaa. 
Jep jep..

6. Koska te alatte tehdä lapsia?  
Tähän aina tekisi aina vain todeta, että onhan sitä tässä yritetty hampaat irvessä, mutta ei ole onnistunut. Yleensä kuitenkin vastaan naureskellen, että katotaan nyt.

7. Kaikkien ei ole tarkoitus tulla äideiksi ja isiksi.
Onneksi en ole ikinä kuullut tätä kenenkään suusta suoraan. Ei varmasti olekaan, mutta mielestäni olen sen ansainnut

8. Rakkaudesta ei voi ymmärtää mitään ennen kuin on itse äiti tai isä. 
Koska elämä ei ole elämää ennen lapsia??? Mitä jos en kaikista toivomuksista huolimatta ikinä tule äidiksi, jään täysin vajaaksi ihmiseksi?
 
9. Lapsi tulee sitten aikanaan. 
Tai sitten se ei tule, sinä et voi sitä tietää.
 
10. On kyllä todella itsekästä olla hankkimatta lapsia vain siksi, että niistä on vaivaa. 
No comments. Mutta joskus tätä mietittiin miehen kanssa, että kumpi on oikeasti itsekkäämpää olla hankkimatta lapsia siksi, että ei halua elämäänsä rajoittaa vai se, että hankkii lapsia koska itsekkäistä syistä haluaa niitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti