Tämän oman suhteellisen lyhyen yrityshistoriani aikana, en ole kertaakaan itkenyt negatiivista raskaustestiä tai menkkojen alkua. En itkenyt nytkään, heti. Tein testin miehen vielä nukkuessa ja kun vähän myöhemmin menin kertomaan miehelle tuloksesta, en enää pystynytkään peittelemään pettymystä. Kyyneleet vain tulivat kun koko jännitys ja pettymys purkautui. Onneksi mies oli siinä sanomassa, että kyllä meillä edelleen on mahdollisuus ja aikaakin riittää.
Nyt jälkeen päin on helppo ajatella, ettei olisi pitänyt testata vielä perjantaina. Olisi ollut paljon paremmat pääsiäislomafiilikset. Nyt suurin osa-ajasta kului tämän asian ja myös parisuhteen märehtimiseen. Olin lamaantunut pari päivää täysin. Vähitellen alan ymmärtämään, miksi hoidot oikeasti ovat rankkoja. Ei fyysisen vaan sen henkisen puolen vuoksi.
Perjantaina illalla menin porukoilleni kyläilemään, jossa oli myös kolmiviikkoinen vauva. Se väkisin tungettiin syliin ajatuksella sais se vauvakuume tarttua meihinkin. Niin, voi kumpa tietäisittekään mitä meillä tapahtuu tai siis ei tapahdu! Siinä ohi mennen tunnustinkin, että kyllähän me on yritetty, se ei vaan omin voimin tule onnistumaan. Lisäkysymyksiä se ei siinä tilanteessa herännyt, tilanne oli hankala kun porukkaa oli paljon ympärillä ja hädin tuskin sain kyyneleet pysymään aisoissa siinä kohtaa.
Tänään fiilis on jo parempi. Helpompi olla, kun ei tarvitse kotona märehtiä. Yritin soittaa polille, mutta sielä on ruuhkaa.Taidan yrittää vasta huomenna uudestaan. Välillä löydän itseni googlaamasta, voiko negatesti vielä muuttua positiiviseksi. Voihan se, mitä keskustelupalstoja on uskominen, mutta turhia toiveitahan tuosta vain tulee. Eniten mieltä askarruttaa kuitenkin se, että onko pakkasessa mitään? Tuntuisi hirveältä alkaa uuteen piikitysrumpaan heti uudestaan. Toisaalta en halua odottaa kesätaukojen yli. Optimitilanteessa tehtäisiin yksi PAS ennen kesälomia ja mikäli tarve on niin syksyllä seuraava ICSI. En halua pitää turhia taukoja, se on nyt tai ei koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti