torstai 21. syyskuuta 2017

Uuteen yritykseen!

Tämä pakollinen tauko on tavallaan tehnyt ihan hyvää. Hetkittäin olen jopa unohtanut koko lapsettomuusp****an, mutta sitkesti näitä lapsi asioita hierotaan päin naamaa. Ei henkilökohtaisesti, mutta kuitenkin IHAN  JOKA PAIKASSA! Pari viikkoa sitten oli synttäri, joissa vieraana oli parikin vuotiasta mukulaa, minä keskityin silittelemään kissoja ja nieleskelemään pahaa oloani. Sähköpostiin tungetaan mainoksia lasten vaatteista ja muista tarvikkeista. Tv:ssä synnytetään (oliko pakko katsoa Toisenlaiset äidit, jossa paljon nuorempi tyttö synnytti jo kolmatta lastaan?). Blogit on täynnä perhehehkutusta. Kaupassa joka toinen nainen on raskaana tai ainakin sillä on pari mukulaa mukana, vaikka se on itse jotain 12-v. Hyvä ystävä hehkuttaa hyviä uutisia np-ultrasta.

Jokaikinen näistä asioista ei vielä pari vuotta sitten hetkauttaneet mieltä suuntaan tai toiseen, mutta nyt tilanne on toinen. On kamalaa, että ajatukset pyörii vain tämän yhden asian ympärillä. Olenkin änkenyt syksyn niin täyteen ohjelmaa, että pakkosti on ajatuksia käännettävä muuallekkin. Luultavasti loppuvuodesta on harrastuksistanikin burn outissa.

Otsikkoon viitaten, saattaa olla, että tänään on kp 1. Eli ehkä menkat, mutta kun maha ei oo yhtään kipeä ja vuotokin on hyvin maltillista. Näinhän se oli viime kierrossakin. En mä tunne enää tätä kroppaanikaan. Enkä mä tosiaan osaa päättää, aloitanko tänään Ekstradotit vai en, ehkä mä odotan vielä iltaan asti. Usko tulevaan yrityksen on onneton, kunhan vaan saadaan se nyt alta pois.

Aikamoista vuodatusta taas, mutta siksihän tämä blogi on olemassa. Jos jotain positiivista. Miehen tupakkalakko on kestänyt n. 3 viikkoa. Olen siitä niin ylpeä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti