torstai 12. lokakuuta 2017

Kyytiläinen matkaan - pp1

Eilen kävin hakemassa alkion kyytiin. Kyseessä on viiden päivän ikäinen AB alkio, mitä ikinä se tarkoittakaan. En jaksa enää aina kysellä mitä mikäkin tarkoittaa, samapa se toisaalta on. Alkio selvisi sulatuksesta 100%, joten kai tässä nyt joku mahdollisuus on. Tällä kertaa siirtokäynti ei onneksi ollut myöhässä kuin muutaman minuutin ja olo olikin edelliseen kertaan nähden huomattavasti parempi. Siirto ei sattunut, tuntui vain vähän ikävältä.

Tänä aamuna pistin tueksi Gonapeptylin ja myös kortisoni annos tuplattiin raskaustestiin asti. Luget ja Estradotit jatkuu aina rv 11 asti, mikäli sinne asti siis päästään. Luget on inhottavia ja ne sotkee, joten en mitenkään odota tätä aikaa. Lisäksi ne maksaa paljon, kun eivät kuulu kela korvattavien piiriin. Pieni hintahan se kuitenkin on, jos tämä kyytiläinen kotiin asti joskus pääsee <3

Se olisi sitten täyttä piinaa seuraavat kaksi viikkoa. Ajatus negatestistä pelottaa jo valmiiksi ja pelko tuskin tässä ainakaan lievittyy. Voi kumpa mun maha alkais kohta paisuun kuin pullataikina, se vois kertoa plussasta jo aiemmin, ja ne repäsevät kivut! Odotan teitä <3

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä piinapäiviin ja babyliimaa kyytiläiselle :) ♥

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä kovasti! Pidän peukkuja :)

    VastaaPoista