torstai 30. marraskuuta 2017

Pessimisti ei pety

...mutta kyllä se silti satuttaa! Kyyneleiltä ei vaan voi välttyä, vaikka siihen olinkin varautunut.

Lääkäri tarjosi saikkua eilen, mutta en sitä halunnut, koska edessä oli pari tärkeää työpäivää. Ajoin polilta suoraan töihin ja pidin naamani peruslukemilla loppu päivän, pystyin jopa naureskelemaan työkavereiden tyhmille jutuille. Kun pääsin kotiin, tuli koko joukko kyyneleitä. Niin kuin tänäänkin pitkän työpäivän jälkeen.

En halunnut, että lääkkellinen tyhjennys olisi heti, vaan menen maantaina hakemaan lääkkeet polilta, koska ne ekat tabletit on pakko syödä hoitajan valvonnassa. Tyhjennykseen on helpompi suhtautua, koska tietää miten se tapahtuu ja miltä se tuntuu. Miten surullista ajatella, että tästäkin on jo kokemusta. Onhan se mahdollista, että vuoto alkaa kun tukilääkkeet on nyt poistettu käytöstä. En kuitenkaan usko, että näin käy.

Kyllä tästä taas selviää ennemmin tai myöhemmin. Pakko selvitä! En vain ole varma selviänkö siitä omin avuin...

2 kommenttia:

  1. Pakko ei ole selviytyä yksin. Minä "esitin" reipasta kerta toisensa jälkeen (takana siis 4 keskeytystä jo isommilla viikoilla), mutta se kostautui tässä ajan kanssa pahasti. Olen ollu alakuloinen ja katkeroitunutkin..kykenemätön aidosti iloitsemaan toisten puolesta jne. Tajusin sitten, että syrjään jätetyt ja yksin niellyt surut jää möykyksi sisälle. Veyäydyin tavallaan kuplaani ja se meinasi kaataa jopa parisuhteen. En osannut päästää lohduttajia lähelle koska pelkäsin romahtavani lopullisesti. Mies ei kuitenkaan silleen koskaan voi kokea asiaa samoin kuin itse.
    Ja kyllä. Kaikesta selviää..tavallaan. Ikinä ne ei unohdu vaikka lapsia saisikin joskus. Mua nää muutti ihmisenä paljon. Vaikka olen aina ollut realisti ja kai pessimistikin, niin kyynisyys nosti valitettavasti liikaakin päätään. On hankala uskoa oikein mihinkään tai luottaa että asiat menisi hyvin. Suuri halaus sinne.

    VastaaPoista