torstai 4. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, uudet kujeet

Jos viime vuoden haluaa tiivistää, on sen pää tapahtumat kokolailla tässä:
Kaksi icsiä, kolme alkionsiirtoa, kaksi plussaa, kaksi keskenmenoa, helvetin monta kyyneltä ja tyhjä pakkanen.

En kuitenkaan jaksa murehtia enää mennyttä vaan nyt on aika kääntää katse tulevaan. Tänään oli km:n jälkitarkastus polilla. Kaikki näytti olevan kunnossa ja lääkäri epäili menkkojen tulevan ehkä vielä tällä viikolla. Hyvinkin samalla kaavalla siis mennään kuin edellisessäkin keskenmenossa.

Samalla käynnillä katsottiin myös keskemenotutkimusten tuloksia. Kaikki oli niissäkin kunnossa, tosin kromosomitutkimukset eivät ole vielä valmistuneet. Menee kuulemma pari kuukautta niihin. Sain mukaani taas pari uutta labralähettä ja vaikutti siltä, että oikeasti haluavat tutkia kaiken mikä raskautumiseen ja keskenmenoihin voi vaikuttaa. Se tuntuu hyvältä, että tosissaan yrittävät kaikkensa. Lääkäri oli tällä kertaa myös oikeasti perehtynyt meidän hoitojen ja tutkimusten kokonaisuuten, eikä ollut kiireessä vain heittämässä meitä pihalle. Paras käynti pitkään aikaan.

Puhui myös jostain hifistely icsistä, picsitä(?), jota ilmeisesti seuraavalla kerralla kerralla tullaan käyttämään. Siinä valitaan vielä tarkemmin parhaat siittiöt, jos nyt oikein ymmärsin. Myös erilaisella viljelynestellä(?) voidaan jotenkin edesauttaa raskauden jatkumista.

Tuntuu hyvältä, että voidaan vielä kokeilla jotain uutta. Tulihan se seuraava icsikin aikataulutettua. Nyt näyttää siltä, että maalis-huhtikuussa alkaa taas tapahtua!

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Meillä on nyt 3 ivf takana. Ensimmäinen tehtiin IVF eikä päästy edes siirtoon. 9 munasolusta vaan 2 oli kypsiä ja toinen vaan hedelmöittyi ja lopetti jakautumisen 3 päiväsenä.
    Toisella kertaa tehtiin icsi ja vaihdettiin Bemfola Gonal f. Tuloksena 6 munasolua joista 3 kypsiä ja 1 hedelmöittyi. Oli kuulemma fragmentaatioo jonkun verran, mutta ihan "ok" -ei tärpännyt.
    3 ivf (nyt) tehtiin kaikki erilailla. Otettiin riski ja tehtiin pitkällä kaavalla, vaikkakin hyperi oli erittäin todennäköinen. Lääkeannos nostettiin ja vaihdettiin Menopuriin. Loppujenlopuksi muniksia kehittyi yli 30kpl, joista punktiootiin 17kpl tasakokoista(osa jäi kun oli pienempiä tai huonossa paikassa ottaa). Mulle tulikin sitten kauhee hyperi ja infektio mahaan johon söin antib ja olin osastolla tiputuksessa. Oli siis punktiosta tullut joku pöpö. Mutta siis tarkoitukseni oli kertoa, että tähän hoitoon meille tehtiin Picsi ja nyt on 6kpl alkioita pakkasessa ekaa kertaa. Puolet 2 pväsiä ja puolet 6 päiväsiä. Onko teillä siittiöissä ollut häikkää?
    Eihän meilläkään oo tietoa tuoko toi hoito meille raskautta, mutta ainakin tulokset olivat paremmat picsillä. Toki siihen voi liittyä moni asia, kun kaikki tehtiin toisin kun ennen. Ja tiputin painoakin -9kg, siinä toivossa että pco hellittäisi ja parantaisi munasoluja. Nyt odotellaan ensimmäiseen PAS pääsyä.

    Tsemppiä tälle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankalta kuulostaa teidänkin hoidot, tsempit sinnekin! Kyllä meillä pääasiallinen syy lapsettomuudelle on siittiöissä, joissa MAR-vasta-aineita on paljon. Minusta ei vieläkään ole mitään vikaa löytynyt.

      Olisin kyllä itsekkin valmis, että annosta nostettaisin hyperinkin uhalla, mutta lääkäri oli ilmeisen tyytyväinen edellisen hoidon 9 kypsään munasoluun... Aika näyttää nostetaanko annosta tulevaan hoitoon. Nyt hetken keskityn ihan muihin juttuihin.

      Poista