Miksi nyt?

Jos tutuillemme kertoisimme lapsi haaveistamme, voisi sieltä tulla aika kylmää palautetta ajankohdasta. Emme ole tunteneet mieheni kanssa vuottakaan ja taloudellinen tilannekaan ei ole täysin vakaalla pohjalla vaikka itse olenkin hyvässä vakituisessa työssä. Mutta miksi sitten nyt?

• En nuorene enää tästä ja enkä haluaisi olla hirveän vanha äiti. Nuorempana kuvittelin, että lapset olisi tähän ikään mennessä jo tehty, häitä vietetty ja omakotitalo olisi pystytetty, mutta toisin on käynyt. Osaltaan aikaa on vienyt pitkät opiskelut, mutta enemmän syytän itseäni siitä, että en ole löytänyt sopivaa kumppania. Seurustellut olen melkeinpä koko ajan viimeiset viisitoista vuotta, mutta vain väärien ihmisten kanssa. Taustalla on useampikin pitkä (yli 3 vuoden) suhde, yhdet kihlat, pari "lapsipuolta"... mutta lopputulos ei ole ollut sitä mitä olisi toivonut. Nykyisen mieheni uskon oleva se, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni, olen totaalisen kyllästynyt etsimään (parempaa). Lisäksi hän haluaa samoja asoita elämältä, joten asiasta on ollut helppo puhua
• Menojalka ei vipata enää, eikä ole kyllä vipattanut enää viiteen vuoteen. Olen nähnyt ja kokenut ihan riittävästi pysähtyäkseni paikoilleen ja rakentaakseni elämän siitä mitä minulla on.
• Yhteisön paine on osa syyllinen. Olen jo pitempään tuntenut jääväni tiettyjen juttujen ulkopuolelle vain koska minulla ei ole omia lapsia. Asiaa ei auttanut vaikka elin täyttä lapsiarkea ex-lapsipuolieni kanssa.
• Vaikka yritys tai oikeasti se lupa tulla on annettu, ei voi koskaan tietää koska tärppää. Siihen voi helposti mennä vuosikin, varsinkin kun takana on vuosi kausien hormonaalinen ehkäisy. Joten miksi ei yrittää? Toki hiukan jännittää jos se tärppääkin heti, mutta ei pelota kuitenkaan.
• Haluan elämässä eteenpäin. Kaihoisasti katselin mm. kylpylässä äitejä lapsiensa kanssa. Mäkin haluun!!