torstai 2. helmikuuta 2017

Päivitystä

Päivitin vähän sivun ulkonäköä, jos sitä vaikka joku joskus katsoisi. Samalla tein oman välilehden yrityksen etenemisestä, jota päivittelen sitä mukaa kun hoidot etenee.

Fiilis on tällä hetkellä hyvä. Ollaan saatu miehen kanssa paljon puhuttua asioista ja tuntuu hyvältä, että hänkin on täysillä tässä mukana projektissa. Okei, voisihan se vielä sen verran panostaa, että jättäisi tupakan polton lopullisesti, mutta on kuitenkin tehnyt selvästi vähentänyt, joten eiköhän se siitä. Toisaalta mäkin voisin vähän kehittää itseäni siinä, että talletteluja tulisi useammin. Miehen simppatestin tulosten jälkeen halut on vaan olleet niin miinuksella, ettei tosikaan. Siihen mä en myöskään ala, että väkisin oviksen aikaan pitäisi talletella. Kyllä peiton heiluttelussa pitää olla myös tunne mukana.

Nyt mennään kp 13 ja ovista odottelen vielä tällä viikolla tulevaksi. Viimeiset kaksi kiertoa se on ollut kp 16-17, mutta aiemmin se oli kp 14 tietämillä. Olen mittaillut nyt lämpöjäkin, josko oppisin niitäkin tulkitsemaan paremmin. Täytyykin pistää näytille tänne kuukauden käyrä. Ajattelin tässä kierrossa myös tikutella oviksen, mikä on mulla kyllä joka kerta onnistunut kun oon yrittänyt. Ongelmana on lähinnä ollut se, että saan poistiivisen tuloksen parina päivänä, joten ihan tarkka ajankohta ei ihan aukea aina. Mitään tuntemuksia oviksen suhteen ei ole, toki kuitenkin vähän liukkaampia kelejä on.

4 kommenttia:

  1. Moikka :) meillä aika samassa vaiheessa lapsettomuusselvitykset. Mun blogi löytyy osoitteesta tahtisadetta1.blogspot.fi :) miten sait tuon Tunnisteet-laatikon sivun oikeaan laitaan? oon tässä itsekin yrittänyt fiksailla omaa blogiani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä tutustumassa sun blogiin!

      Tunnisteet saa tuolta Ulkoasu->Side bar right->Lisää gadget ja valitset siitä listasta Tunnisteet

      Poista
  2. Liityn lukijaksi. Meillä yritystä 1,5v ja lapsettomuushoidot aloitettu. 3x inseminaatio tehty negatuloksella. Nyt hoitotauolla ja seuraavaksi ivf. Löytyikö teiltä mitään syytä lapsettomuudelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä tutustumassa myös sun blogiin. Tsemppiä teille ivf:ään! Vertaistuki on näissä asioissa kullan arvoista. Muut eivät tunnu oikein käsittävän kuinka monenlaisia tunteita (pitkittynyt) yrittäminen tuo tullessaan.

      Meillä lapseettomuuden syy on ainakin toistaiseksi vain miehestä johtuva (vähäinen määrä siittiöitä). Mutta tosiaan ensi viikolla on vasta ensi käynti polilla ja toivottavasti sitten saadaan enemmän tietoa.

      Poista