torstai 2. marraskuuta 2017

5+6

En nyt kuitenkaan vielä tehnyt digiä. Huomenaamulla sitten vasta kun mieskin on toivottavasti kotiutunut työmatkalta. Pelottaa se tulos kyllä niin paljon, mutta toisaalta ei malta millään odottaa, että saisi jotain varmistusta.

Etovaa oloa on nyt ollut jonkun verran lähinnä ruokailujen jälkeen. Virtaa on riittänyt eikä väsymyksestä ole kyllä tietoakaan. Päin vastastoin täysin yöunien nukkuminenkin on ollut vaikeata. Jos saan illalla unta, niin saatan herätä aamu yöstä tai sitten toisinpäin, uni ei tule millään.

Eilen taas pisti alavatsaan reilun tunnin. Ihan kuin olisi ollut juoksulenkillä täyden mahan kanssa. Myös pientä menkkamaista olo on tullut ja mennyt. Edelleen kuitenkin kaipaan lisää oireita ja varhaisultraa (vielä melkein 2 viikkoa tuskasta odotusaikaa!!!)

2 kommenttia:

  1. Mulla alko pahoinvointi rv6+
    Ja sen jälkeen ne oireet tulikin. Mäkin tein digejä, mut kerran toi näyttikin vaan edelleen viikkoja 2-3, olin saada slaagin, enkä enää tehnyt niitä. Itse en enää uskalla digeihin luottaa, sain vain itselleni pahan mielen. Tsemppiä varhaisultraan. Huh se jännitti muakin. Rupesin itkemään ja parkumaan kun sydän jumpsutti, oli se niin onnellinen hetki! :’)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostin kyllä tuon riskin, kuinka paha mieli voi tulla jos testi ei näytäkkään sitä mitä pitäisi. Pitkä vu:n odotus tuntui kuitenkin vieläkin kamalammalta. Onneksi testi näytti sen toivotun 3+ ja mieli taas vähän rauhoittui edes hetkeksi.

      Poista